Dresden Files RPG [esittely-ketju]

Keskustelut roolipeleistä ja pelatuista peleistä

Dresden Files RPG [esittely-ketju]

ViestiKirjoittaja Blue_Hill » 09 Huhti 2013, 19:05

Luettuani ensimmäiset kymmenen kirjaa Jim Butcherin mainiosta kirjasarjasta Dresden Files, päätin ostaa myös kirjoista tehdyn roolipelin. Nyt sitä on tässä luettu ja täälläkin foorumilla siihen on osoitettu kiinnostuksen merkkejä. Maailma on mulle hyvin tuttu, kiitos 13 romaanin ja useamman novellin, pelin mekaniikka taas ei ole mitenkään äärimmäisen vaikea koska se ei pyri olemaan todellisuussimulaattori vaan apuväline tarinankertomiselle. Eli siis maailma on hallussa, mekaniikka tulee haltuun pelaamalla. Mie oon innoissani noista kirjoista ja pelistä, mielelläni teille tätä johdan. Haluaisin nähdä miten meiltä sujuu muiden pelien kuin Pathfinderin pelaaminen.

Alunperin Dresden Files RPG nousi esille Toinen Pimeys-kampanjaa seuraavana juttuna mutta en näe mitään syytä miksi Juhani, Järviniemi ja Atte ei sais tätä ketjua lukea ja olla kiinnostunut. Siihen oikeastaan kannustan, olkaa kiinnostuneita!

Seuraavat kaksi viesti sisältävät jonkinlaisen "kevyen" esittelyn (eli ihan sikana tekstiä) Dresden Filesin maailmaan sekä pelin mekaniikkaan. Ota kunnon asento tuolillasi, lasi hyvää juotavaa ja keskity lukemaan.
In War, Victory.
In Peace, Vigilance.
In Death, Sacrifice.

If the only thing that is good about the game is its license, it's a bad game.
Avatar
Blue_Hill
Hand of the King
 
Viestit: 1024
Liittynyt: 26 Elo 2011, 23:52
Paikkakunta: Kangasala

Re: Dresden Files RPG [esittely-ketju]

ViestiKirjoittaja Blue_Hill » 09 Huhti 2013, 19:07

The world is getting weirder. Darker every single day. Things are spinning around faster and faster, and threatening to go completely awry. Falcons and falconers. The center cannot hold. But in my corner of the country, Im trying to nail things down. ... I dont want to live in a world where the strong rule and the weak cower. Id rather make a place where things are a little quieter. My name is Harry Blackstone Copperfield Dresden. Conjure by it at your own risk. When things get strange, when what goes bump in the night flicks on the lights, when no one else can help you, give me a call. Im in the book.
Harry Dresden in Jim Butchers Storm Front

Dresden Files RPG perustuu saman nimiseen kirjasarjaan, kirjoittajan nimi tuossa yläpuolella. Kirjojen ja pelin maailma on kuin se jossa elämme mutta siihen on tuotu paljon erilaisia fantasiaelementtejä. Monet jutut on sellaisia, että me tiedetään ne kansantaruina/satuina/legendoina mutta Dresden Filesin maailmassa tarinat harvoin vastaa todellisuutta. Esimerkiksi sadun Kolme pukkia pukit eivät ole ihan tavallisia kotieläinpukkeja..

Suurin osa DF:n maailman ihmisistä on ihan tavallisia ihmisiä. He eivät usko taikuuteen ja jos sattuvat sitä näkemään, he koittavat järkeistää näkemänsä joksikin muuksi kuin taikuudeksi. Lataa Youtubeen video ihmissudesta repimässä ihmisiä kappaleiksi ja jengi kommentoi miten paskat erikoistehosteet videossa on. Näytä heille taikuutta ja viikossa parissa väki on varma siitä, että heitä huijattiin. Tämän taustalla ei ole mikään yliluonnollinen voima, vain ihmiskunnan tarve nähdä maailma järjellä ymmärrettävällä tavalla. Teoriassa yliluonnollisesta voitaisiin kertoa kuolevaisille auktoriteeteille mutta se merkitsisi käytännössä yliluonnollisen maailman tuhoutumista kun kuolevaiset julistaisivat sodan heille. Tämän takia tavallisten ihmisten sotkemista yliluonnollisiin mittelöihin pidetään pääsääntoisesti huonona ideana, huomioon ottaen riskit. Kuitenkin suurimmassa osassa kaupungeista löytyy kourallinen poliiseja (ja muita ihmisiä), jotka tietävät yliluonnollisesti ja hoitavat juttuja joissa yliluonnollinen ja tavallinen maailma kohtaavat.

Tässä samassa maailmassa asuu täysverisiä velhoja, noitia ja ihmisiä joita on siunattu vähäisemmillä lahjoilla. Joillain, muutoin tavallisilla, ihmisillä on Uskoa niin paljon, että heillä on Uskoonsa liittyviä voimia. Näiden rinnalla yliluonnollisessa maailmassa on ainakin kolme erilaista vampyyrihovia (huhuja myös neljännestä mutta ne on vain huhuja :)), ghuuleja, ihmissusia ja lukemattomia muita hirviöitä.

Sivuhuomio: kaikki täysveriset ja voimaiset velhot kuuluvat Valkoiseen Neuvostoon. Neuvosto on määrittänyt taikuuden seitsemän lakia ja on myös toimeenpanovalta näiden lakien takana.

Tämän normaalin maailman kanssa rinnakkain on olemassa myös taikuuden maailma, Toispuoli. (Englanniksi paikka on Nevernever, tyhmät jenkit kutsuu paikkaa Mikämikämaaksi.) Toispuolelle on mahdollista kulkea: velho voi matkustaa sinne, samoin noidat ja vähäisemmät taikuuden käyttäjät, kuin myös hirviöt. Joskus sinne on mahdollista päätyä myös vahingossa. Todellinen maailma ei linkity suoraa Toispuoleen, ellet tee tutkimusta et voi tietää mitä portin toisella puolella odottaa. Toispuolessa sijaitsevat keijujen kuningaskunnat ja se on henkien, hirviöiden, demonien, hiisien ja lukemattomien muiden olentojen koti. Jos pystyt kuvittelemaan sen, se luultavasti asuu Toispuolessa.

Suurin osa keijuista asuu Toispuolessa mutta joitain heikompia asustelee myös oikeassa maailmassa. Keijut voidaan karkeasti jakaa Kesähoviin, Talvihoviin ja Muihin (Wyldfae, villikeijut) ja suurin osa niistä ei voi kuolevaista, paitsi jos on mennyt tekemään sopimuksen jonkun keijukansan jäsenen kanssa.

Käytännössä kaikki mikä elää Toispuolessa voi lisääntyä ihmisten kanssa. Suurinosa näistä jälkeläisistä on puolikeijuja (Vaihdokkaita) joiden täytyy jossain vaiheessa elämäänsä tehdä valinta: elää tavallisena ihmisenä ja luopua keijuvoimista tai tulla täyskeijuksi ja luopua ihmisyydestä ja vapaasta tahdosta. Älä anna termin keiju hämätä, esimerkiksi hiisien ja peikkojen katsotaan olevan keijuja, koska he asuvat Toispuolen keijuvaltakunnissa.

Yksi syy siihen miksi ihmiset eivät ole tietoisia monista asioista on se, että monet yliluonnollisista olennoista koostuvista ryhmistä ovat suostuneet seuraamaan asiakirjaa nimeltä Unseelien Sopimus (Unseelie Accords). Pääasissa Sopimuksen pääpointti on se, että jokaisella ryhmällä on oikeus määritellä itse miten pääsee jäseneksi ja miten se elää rauhallisesti muiden kanssa. Homma toimii kuitenkin enemmän tyylillä unohda muut ja tee mitä itse haluat. Sopimuksesta löytyy säännöt kaksintaisteluille, itsepuolustuksen määrittely, ohjeet verirahan saamiseen ja oikeutetut syyt sodalle. On myös tärkeää muistaa, että Unseelien Sopimus kunnioittaa lain kirjainta, ei sen henkeä ja monet olennot ovat valmiita käyttämään Sopimusta omien tarkoituksiensa ajamiseen. Molemmat keijuhovit, Valkoinen Neuvosto, kolme vampyyrihovia ja useat Lohikäärmeet ovat allekirjoittaneet Sopimuksen.

Kumma kyllä, monet hirviöksi luokiteltavat olennot (vampyyrit, keijut jne.) kunnioittavat Vanhan Maailman tapoja. Jos sinut on hyväksytty vieraaksi, kimppuusi ei käydä hyökätä kutsujan talossa (ainakaan isännän toimesta). Samoin jos he lupaavat jotain, he pitävät sanansa. Usein siis taistelun ja kahnauksen näiden olentojen kanssa voi välttää olemalla kohtelias ja välttämällä suoraa heidän edessään seisomista. Nimillä on myös suurempi merkitys kuin voisi luulla. Jos joku kertoo sinulle oman Tosinimensä, se on valtava luottamuksen osoitus. Tai tyhmyyden.
In War, Victory.
In Peace, Vigilance.
In Death, Sacrifice.

If the only thing that is good about the game is its license, it's a bad game.
Avatar
Blue_Hill
Hand of the King
 
Viestit: 1024
Liittynyt: 26 Elo 2011, 23:52
Paikkakunta: Kangasala

Re: Dresden Files RPG [esittely-ketju]

ViestiKirjoittaja Blue_Hill » 09 Huhti 2013, 19:11

Ja sitten vähän pelin systeemistä joka kulkee nimellä FATE:

FATE:n ydin ei ole nopan heittäminen. Hahmonluonti on ryhmätyötä ja siinä saat määritellä hahmollesi ASPEKTEJA. Aspektia ei ole helppo määritellä, lähimmäksi päästään jos ajatellaan jotain ominaisuuden, taidon ja luonteenpiirteen sekoitusta. Aspektit määrittävät hahmoa ja jos usein jos aspekti sanoo, että hahmo voi tehdä jotain niin sen voi tehdä ilman nopanheittoa. Jos kuitenkin nopan heittoa tarvitaan, voit merkitä/tägittää/ilmoittaa aspektin vaikuttavan nopanheittoon ja saada itsellesi +2 bonuksen tai uudelleen heiton. Jokaiseen nopan heittoon voi tägittää monta aspektia ja tästä voi päättää heittämisen (ja uudelleen heittojenkin) jälkeen MUTTA yhden aspektin voi tägittää yhteen heittoon vain kerran. Ensimmäinen merkkaus/tägäys on ilmainen mutta tulevista kerroista joutuu maksamaan FATE-pisteitä.

No mitäs FATE-pisteet sitten on? Ne on koko peliä eteenpäin vievä voima. Hahmo aloittaa pelin tietyllä määrällä (mitä enemmän hahmolla stuntteja ja erilaisia voimia niin sitä vähemmän sillä on fate-pisteitä) ja usein saa niitä pelin aikana lisää. Fate-pisteitä voi käyttää monella tapaa (+1 bonus heittoon, aspektin merkkaus +2 bonuksen/rerollin toivossa tai ihan vaan ilmoituksen tekemiseen, esim. että hahmolla onkin mukanaan jotain mitä normaalisti ei olisikaan) ja niitä saa myös takaisin monella tapaa.

Pelatessa pelaajat tekee usein noita ilmoituksia (eng. Declarations), joko käyttäen taitoja tai maksamalla Fate-pisteitä, tuodakseen peliin jotain uutta. PJ:llä on viimeinen sana näihin ilmoituksiin mutta nyrkkisääntönä se, että jos ilmoitus on mielenkiintoinen ja lisää jotain tarinaan, PJ hyväksyy sen.

Pelissä on paljon taitoja ja yliluonnollisia voimia, joista pelaajan ei onneksi tarvitse tietää juuri mitään etukäteen. Kaupungin- ja hahmonluontisessio valaisee montaa asiaa paremmin kuin niiden selittäminen näin tekstimuodossa. Hahmonluonnissa käytetään apuna erilaisia valmiita malleja, joista hahmoa on helpompi lähteä rakentamaan. Kuitenkin tärkeä termi hahmonluontiin liittyen on KONSEPTI. Ilman kunnon KONSEPTIA (ajatusta, hahmotelmaa) hahmosta on sen luominen vaikeaa, lähes mahdotonta. Tässä pelissä ei heitellä paria numeroa paperille ja katsota mitä tapahtuu, hahmonluonnin jälkeen sulla on hahmo jolle sun ei tartte kirjoittaa erikseen taustatarinaa, se syntyy hahmonluonnin yhteydessä.

Peli käyttää FUDGE-noppia, kuustahoisia noppia joissa on kaksi kertaa plus (+) ja miinus (-)merkki sekä kaksi tyhjää sivua. Noppia heitetään aina neljä kappaletta. Tällöin saadaan tulos väliltä -4/+4. Tuohon tulokseen sitten voidaan lisäillä taidoista/voimista/aspekteista tulevia bonuksia ja kasvatella pottia isommaksi. Multa löytyy kunnon setti Fudge-noppia, niistäkään ei pelaajien tartte huolehtia itse.
In War, Victory.
In Peace, Vigilance.
In Death, Sacrifice.

If the only thing that is good about the game is its license, it's a bad game.
Avatar
Blue_Hill
Hand of the King
 
Viestit: 1024
Liittynyt: 26 Elo 2011, 23:52
Paikkakunta: Kangasala

Re: Dresden Files RPG [esittely-ketju]

ViestiKirjoittaja Pyry » 09 Huhti 2013, 20:27

AAAAAAyeaahhh, tätä kyllä odotellaan. Nyt kun luki vielä vähän parempaa kuvausta mekaniikasta ja maailmasta, niin homma alkaa kuulostaa vieläkin loistavammalta. Whatever happens, I'm in!

Tarkennusta pariin asiaan: Kuuluuko hahmot näihin ihmisiin, jotka tietävät valmiiksi taikuudesta ja yliluonnollisuudesta, vai valkeneeko totuus pelaajille vasta pelatessa, vai kuinka?
Varmaankin sitten kun hahmoja tehdään, niin selviää lisää näistä aspekteista ja minkälaisia rajituksia niihin liittyy.
Myöskin se kiinnostaa, että kuinka suurella porukalla tätä aletaan jyystämään sitten kun aletaan.

Hiiohoi!
"The whole problem with the world is that fools and fanatics are always so certain of themselves, but wiser people so full of doubts."
Pyry
Knight
 
Viestit: 183
Liittynyt: 27 Elo 2011, 19:20

Re: Dresden Files RPG [esittely-ketju]

ViestiKirjoittaja Blue_Hill » 09 Huhti 2013, 23:33

Pyry kirjoitti:AAAAAAyeaahhh, tätä kyllä odotellaan. Nyt kun luki vielä vähän parempaa kuvausta mekaniikasta ja maailmasta, niin homma alkaa kuulostaa vieläkin loistavammalta. Whatever happens, I'm in!

Hahaa, mahtavaa että tästä oli riemua heti kirjoittamisen jälkeen. ^^ Joten vastailempa kysymyksiisi samantien!

Pyry kirjoitti:Tarkennusta pariin asiaan: Kuuluuko hahmot näihin ihmisiin, jotka tietävät valmiiksi taikuudesta ja yliluonnollisuudesta, vai valkeneeko totuus pelaajille vasta pelatessa, vai kuinka?

Se ihan riippuu millasta peliä halutaan pelata. Jos pidetään voimataso matalana niin varmaan tyyli on enemmän sellainen, että opitaan pikku hiljaa vieraan maailman juttuja, ehkä ollaan jo hieman saatu käryä vieraasta. Jos taas voimataso on heti alusta korkealla (voimakkaampia hahmoja, esim mahdollisuus pelata noita täysvoimaisia velhoja) niin yliluonnollinen on tutumpi juttu mutta sieltä kaivetaan sillon ne kauheimmat kauhut esille ja heitetään yhden ghuulin sijaan lauma niitä kiusaamaan lastentarhaa. Aivan pelaajien ja PJ sovittavissa millasta peliä lähdetään hakemaan.

Visa esimerkiksi kysyi toisaalla olisiko tiedossa etsiväsettiä. Sama vastaus. Riippuu pelaajista ja siitä millaista peliä lähdetään pelaamaan. Musta siinä on tän pelin kauneus kun peli voi joka kerta olla eri näköinen.

Pyry kirjoitti:Varmaankin sitten kun hahmoja tehdään, niin selviää lisää näistä aspekteista ja minkälaisia rajituksia niihin liittyy.

Ehdottomasti, tuo on vain tollainen hyvin karkea selvitys aiheesta kirjallisesti. Suullisesti pystyn parempaan. ;) Hahmojen luonnin tärkein vaihe on aspektien miettiminen, koska tavallaan ne kertoo myös siitä millaista peliä pelaajat haluaa pelata. Esimerkiksi jos jonkun aspekti on "Salaisen Tulen Palvelija" niin pelissä varmaan tulee jotain tuohon liittyvää. Tai aspekti "Perhe on tärkein ja minä olen sen suojelija" tuo peliin ehdottomasti perheeseen liittyviä teemoja ja juonia.

Pyry kirjoitti:Myöskin se kiinnostaa, että kuinka suurella porukalla tätä aletaan jyystämään sitten kun aletaan.

Kolme pelaajaa vähintään tarvitaan. Sanoisin, että ensimmäisessä setissä 3-4 pelaajaa, ihan vaan siksi että peli pysyy kasassa ja systeemi tulee tutuksi. Toisaalta peliin on tosi helppoa tulla mukaan vaikka kesken kamppiksen, koska kokemus ja kehittyminen ei ole niin isossa osassa kuin joissain muissa peleissä.
In War, Victory.
In Peace, Vigilance.
In Death, Sacrifice.

If the only thing that is good about the game is its license, it's a bad game.
Avatar
Blue_Hill
Hand of the King
 
Viestit: 1024
Liittynyt: 26 Elo 2011, 23:52
Paikkakunta: Kangasala

Re: Dresden Files RPG [esittely-ketju]

ViestiKirjoittaja Miksalvarez » 10 Huhti 2013, 15:10

Mainio esittelyviesti, ja oikeastaan olisin mielelläni lukenut enemmänkin :D pituus ei siis ollut ongelma. Detectivefiilis nousi täällä aika koviin lukemiin. Tahtoisin kysyä PJ:ltä että onko kirjojen lukeminen spoilaavaa pelin suhteen ? Tarinat ovat toki erilaisia mutta vaikkapa Dragon Age tai Star Wars universumeissa ennakkotieto voi olla jossain määrin "haitallista". (sen enempiä DA:han viitaten kyllähän tästä keskustelemalla selvittiin :)) tällä hetkellä ei ole ylimääräistä lukuaikaa mutta sitäkin tulee niin sillä kyselin :)
Peliin olisi mukava tutustua paremmin! Kiitoksia uudesta keskustelusta Bluelle
"Et sinä tule, viimein sen hyväksyn
mut kuinka yksin yöstäni selviydyn?
Et sinä tule, olkoon se päätös sun
on silti rikki, maailma tänään mun,,,"
san. Upi L.
säv. Pablo de R.
Avatar
Miksalvarez
Setlementti I
 
Viestit: 454
Liittynyt: 27 Elo 2011, 15:55
Paikkakunta: Tanpere

Re: Dresden Files RPG [esittely-ketju]

ViestiKirjoittaja Blue_Hill » 10 Huhti 2013, 20:50

Miksalvarez kirjoitti:Tahtoisin kysyä PJ:ltä että onko kirjojen lukeminen spoilaavaa pelin suhteen?

Ensinnäkin molemmat sääntökirjat spoilaa 10 ensimmäistä kirjaa. Mutta kirjat peliä.. Sanotaan vaikka näin, että ekat kolme on sellasia ettei mitään kauhean suuria paljastuksia/maailmaa muuttavia juttuja tule joten niitä voisi ehkä pitää sellaisena "lue ennen peliä jos haluat" tyyppisinä. Tässä kohtaa pelin tyylillä tietty on väliä: jos pelataan matalan voimatason peliä niin suuret ennakkotiedot voi olla haitaksi, korkean voimatason pelissä taas siitä voi olla hyötyä. En kiellä ketään lukemasta sarjaa (koska se on törkeän hyvä) mutta ennen peliä pitää sopia siitä mikä on tietämyksen taso. Atte esimerkiksi tietää jonkin verran jutuista kun olen sille innoissani selittänyt kaikkea kun on lukiessa tullut hauskoja juttuja vastaan.

Miksalvarez kirjoitti:Mainio esittelyviesti

En ota kaikkea kunniaa esittelyviestistä, käänsin tollasta englanniksi kirjoitettua esittelypätkää pitkälti suomeksi ja lisäilin omia ajatuksiani kirjojen ja pelin pohjalta mukaan. Kiitoksia silti! (:
In War, Victory.
In Peace, Vigilance.
In Death, Sacrifice.

If the only thing that is good about the game is its license, it's a bad game.
Avatar
Blue_Hill
Hand of the King
 
Viestit: 1024
Liittynyt: 26 Elo 2011, 23:52
Paikkakunta: Kangasala

Re: Dresden Files RPG [esittely-ketju]

ViestiKirjoittaja Visa » 13 Huhti 2013, 20:43

Ite voisin tykätä meiningistä, missä tutustutaan maailmaan ja kaikkeen omituisuuteen pelin kautta ja että tiedetään saman verran kuin ph:t.

Peli vaikuttaa kyllä mielenkiintoiselta, eiköhän tähän käydä kiinni kunhan SD on saatu päätökseen.
If its not broken, youre not innovating.
-Old asuran saying
Visa
Bishop
 
Viestit: 689
Liittynyt: 27 Elo 2011, 16:52
Paikkakunta: Tanpesteri

Re: Dresden Files RPG [esittely-ketju]

ViestiKirjoittaja Blue_Hill » 14 Huhti 2013, 14:30

Visa kirjoitti:Ite voisin tykätä meiningistä, missä tutustutaan maailmaan ja kaikkeen omituisuuteen pelin kautta ja että tiedetään saman verran kuin ph:t.

Tää on tietty helpoin ja ehkä turvallisin optio. Toisaalta kun pelissä on olemassa taidon sisään rakennettu "pj puhuu pelaajan äänellä tietoja ulos" niin ei kovempikaan voimataso ole ongelma. Matalan tason riemuna on se, että täysveristen velhojen loitsujen säätämisessä ei mene ikuisuutta, ne kun voi tehä melkein mitä lystää koska lystää. Pienempien taikuuden harjoittajien loitsiminen on vähän rajatumpaa niin ei pitäis tuottaa kauheaa aikatyhjiötä miettiä loitsuja.

Visa kirjoitti:Peli vaikuttaa kyllä mielenkiintoiselta, eiköhän tähän käydä kiinni kunhan SD on saatu päätökseen.

Aika vahvasti siltä näyttäis ja tuntuis. Millä porukalla, se jää vielä nähtäväksi.
In War, Victory.
In Peace, Vigilance.
In Death, Sacrifice.

If the only thing that is good about the game is its license, it's a bad game.
Avatar
Blue_Hill
Hand of the King
 
Viestit: 1024
Liittynyt: 26 Elo 2011, 23:52
Paikkakunta: Kangasala

Re: Dresden Files RPG [esittely-ketju]

ViestiKirjoittaja Blue_Hill » 12 Touko 2013, 12:53

Noniin, nyt SD saatu pelattua loppuunsa ja voimme alkaa pohtia tulevaa. Itse olen pohtinut Dresden Filesia kovasti ja hieman jo suunnitellut suunnittelupelikertaa tän kuun loppupuolelle. Mun ajatus on sellainen, että Dresden Files olis jonkinlainen kesäkamppis/kesäsetti ja syksyn lähestyessä aletaan taas katsella mitä Pathfinderin puolelta löytyykään. Täällä foorumilla Visa, Miksa ja Pyry ovat ilmoittaneet kiinnostuksestaan ja Jalkanen on muissa yhteyksissä ollut kiinnostunut (kuten "[SD] Mitä seuraavaksi?"-ketjussa). Muut voivat olla yhteyksissä täällä foorumilla ja livenä jos ootte kiinnostuneita niin pohditaan mitä tehdään.

Ehdottaisin suunnittelupelikerraksi joko lauantaita 25.5 tai sunnuntaita 26.5. Suunnitteluun uppoaa helposti useampi tunti, en liioittele puhuessani pelikerrasta. Tehtäisiin meille tapahtumakaupunki/-alue ja pelaajille hahmot. Miltä kuulostaisi?
In War, Victory.
In Peace, Vigilance.
In Death, Sacrifice.

If the only thing that is good about the game is its license, it's a bad game.
Avatar
Blue_Hill
Hand of the King
 
Viestit: 1024
Liittynyt: 26 Elo 2011, 23:52
Paikkakunta: Kangasala

Re: Dresden Files RPG [esittely-ketju]

ViestiKirjoittaja Visa » 12 Touko 2013, 18:33

Näillä näkymin käy molemmat.
If its not broken, youre not innovating.
-Old asuran saying
Visa
Bishop
 
Viestit: 689
Liittynyt: 27 Elo 2011, 16:52
Paikkakunta: Tanpesteri

Re: Dresden Files RPG [esittely-ketju]

ViestiKirjoittaja Pyry » 18 Touko 2013, 21:07

Jjjoo, eeeeiköhän se onnistu. Yllättäen kyllä meikäläisellä on kesän alussa kiireitä, mutta uskon että eiköhän tämä onnistu, sunnuntai ehkä paremmin. On tuossa meinaan juuri tuo tyttöystävän synttärit ja sain soittokeikan kesäkuun alulle, notta reeniäkin pukkaa. Pitääkin mainita etten mikon lakkiaisiin pääse, kun keikka helsingissä samana päivänä :f Mutta Dfilesiin takaisin! Sunnuntai siis sopii paremmin, ehdottaisin sitä!
"The whole problem with the world is that fools and fanatics are always so certain of themselves, but wiser people so full of doubts."
Pyry
Knight
 
Viestit: 183
Liittynyt: 27 Elo 2011, 19:20

Re: Dresden Files RPG [esittely-ketju]

ViestiKirjoittaja Blue_Hill » 18 Touko 2013, 23:59

Ehdotin viikonloppu pelikertaa sillä oletuksella, että se on kiinnostuneille parempi ajankohta. Sellainen huomio kuitenkin, että kun ensi viikon perjantaina mulla loppuu koulu niin se loppuu tältä keväältä kokonaan eli oon arkipäivinäkin täällä. Eli mikäli viikolta (27.5-31.5) löytyy sopivampi ajankohta niin saa ehdottaa. Jotain menoja tuonne saattaa tulla mutta tuskin mitään kovin suurta.

Tällä hetkellä Visa ja Pyry on ilmaissut mielenkiintosan ilmoittamalla mielipiteensä päivämääristä. Kolme pelaajaa tarvittaisiin ainakin, tilaa on kuitenkin kahdelle (yht. 4). Huudelkaapa täällä niin voin sit kirjoitella jotain pohdittavaa tuolle suunnittelupelikerralle. Halu pelauttaa tätä on noussut tässä viime päivinä kun ostin yhden Dresden Files-sarjiksen ja novellikokoelman. Timankhia tavaraa.
In War, Victory.
In Peace, Vigilance.
In Death, Sacrifice.

If the only thing that is good about the game is its license, it's a bad game.
Avatar
Blue_Hill
Hand of the King
 
Viestit: 1024
Liittynyt: 26 Elo 2011, 23:52
Paikkakunta: Kangasala

Re: Dresden Files RPG [esittely-ketju]

ViestiKirjoittaja Blue_Hill » 22 Touko 2013, 21:29

Kuka tai ketkä tulee Visan ja Pyryn kanssa pelaamaan Dresden Filesia? Visa, voisit vinkata Jalkasta jos sitä kiinnostaa, foorumin aktiivisten suhteen katseeni kääntyy Miksaan ja Atteen. Miten on? Ehdottaisin, että sunnuntaina kokoonnutaan Hämeenkyrössä jos vain mahdollista. Mie vaikka heittelen Visaa ja muita mahdollisia pitkän matkalaisia Ylöjärvelle/tms. Tämä tietty varauksella, että löytyy paikka jossa hengata. Kysyn porukoilta, että löytyykö Koskilinnasta joku soppi meille.

Lupasin lauantaina jotain pureskeltavaa ennen suunnittelupelikertaa. Tämä nopeuttaa prosessia, ei lähdetä ihan nollasta liikenteeseen sunnuntaina. Ota siis hetki aikaa ja pohdi seuraavia kysymyksiä:
-Missä pelimme tapahtuu? Suomessa? Jenkeissä? Euroopassa?
-Missä kaupungissa peli tapahtuu? Tampere? Helsinki? Berliini? New York?

Edellisiin kysymyksiin näkökulmana se, että peli suosittelee sellaista kaupunkia, joka on pelaajille ja pj:lle tuttu. Syy tähän on se, että tällöin kaikkeen valmistelutyöhön ei tartte kuluttaa valtavasti aikaa. Oikeista kaupungeista löytyy karttoja, kuvia, tarinoita ja huhuja jo valmiiksi, pj:n ei tartte keksiä kaikkea tyhjästä. Itse suosisin jotain tuttua kaupunkia juuri edellä mainittujen syiden vuoksi. Myöskään en ole yhdessäkään (!) pelissäni ollut Suomen maaperällä mikä olisi siistiä.

Kun olet valinnut kaupungin/alueen jolla haluaisit pelin tapahtuvan:
-Mitä kaupungissa/alueessa on sellaista jota haluaisit tuoda esille pelissä? Tiedätkö jonkun hämärän tapahtuman/legendan, jonka toivoisit olevan osa pelimaailmaa. Tai onko kaupungissa oikeasti olemassa jotain erikoista jonka haluaisit mukaan peliin? (esimerkkinä Turku: "Aurajoki halkaisee kaupungin ja sanonta 'tois puol jokkee' on mielenkiintoinen, mikä joen rooli oikein on. Ehkä tästä saisi peliin jotain..")
-Millaisia siistejä paikkoja kaupungissa on, jossa hahmot voivat hengailla tai jotka olis mielenkiintoisia tapahtumapaikkoja? Keksitkö jotain aivan uutta jota kaupungista selvästi puuttuu mutta olis hyvä olla olemassa? (esimerkiksi Tampere: "Velhojen Valkoinen Neuvosto kokoontuu Tampereella Pyynikin Näkötornilla koska torni sijaitsee vanhalla riittipaikalla Harjun korkeimmassa kohtaa" tai "Yliopistonkadulla sijaitseva opiskelijakahvila on oikeasti yliluonnollisten kohtaamispaikka")
-Hyppäiskö ylemmästä esittelytekstistä jotain esille, minkä haluaisit ehdottomasti mukaan peliimme? (esimerkiksi: "Valkoinen Neuvosto ja keijuhovit kuulostaa siisteiltä! Niitä peliin!")

Nää on jo aika laajoja ja isoja kysymyksiä mutta pieni pohdinta ei tee yhtään pahaa. Lopuksi:
-Saitko edellisiä pohtiessasi jo hahmoidean? Mahtavaa, pidä se mielessäsi! (esimerkki Turku: "koska Aurajoesta tuli tärkeä paikka ja ehkä siltojen alla asuu peikkoja, haluan tehdä vaihdokas-hahmon jolla on peikonverta suonissaan!")

Tällästä tällä kertaa. Olkaa yhteyksissä foorumilla ja viestiä saa myös heittää fb:ssä tai luuriin jos tulee jotain kysyttävää. Älkää stressatko kysymysmäärää, tarkoitus on vain saada ajatukset liikkeelle sunnuntaita varten, en ole ajatellut tarkistaa ootteko tehneet kotitehtävänne kirjallisesti ja oikeilla asetuksilla. Toisin kuin PF:ssä, meillä on nyt kaikki valta päättää millaisessa ympäristössä pelaamme ja millaista peliä.
In War, Victory.
In Peace, Vigilance.
In Death, Sacrifice.

If the only thing that is good about the game is its license, it's a bad game.
Avatar
Blue_Hill
Hand of the King
 
Viestit: 1024
Liittynyt: 26 Elo 2011, 23:52
Paikkakunta: Kangasala

Re: Dresden Files RPG [esittely-ketju]

ViestiKirjoittaja Visa » 25 Touko 2013, 10:07

Jalkanen ei tosiaan luvannut tulla, totesi että kyllä pelaajia riittää muutenkin mikä kyllä pitänee paikkansa. Mitenkäs meidän kamppis muuten suhtautuu Miksan inttiytymiseen? Se tietää ainakin kahta viikonloppua heinäkuussa, jolloin ei pelata tätä (muitakin pelejä on toki).

Pyry heitti puhelimessa ilmaan ajatuksen meidän kotiseudusta pelin sijoittumisalueena. Onpahan ainakin tuttua seutua ja onhan meillä sellaisia paikkoja kuin vaikkapa Timin mänty ja olen aika varma että oma miehemme F.E.S. oli aikanaan sekaantunut maahisiin tavalla tai toisella. Kyllähän toki jokin muukin setting kuten vaikkapa jokin maailman suurkaupungeista voisi olla hyvä. Teollisen vallankumouksen ajan Lontoo savusumuineen tai jokin eksoottisempi paikka ehkä? Afrikka ei ole ikinä kovin hyvin edustettuna yhtään missään, jokin paikka sieltä voisi olla yksi (haastavampi?) vaihtoehto. Tai ehkäpä vihreä Irlannin saari?

Liikaa vaihtoehtoja :D

Mihin aikakauteen pelin on ajatus sijoittua "meidän maailmassa". Ollaanko 90-luvun lamassa, 2030-luvulla vai 1930-luvulla? Tuolla valinnalla voisi saada aika kivasti väritettyä kamppista mutta vaatii toki vähän lisätyötä jos on jokin vieraampi aikakausi.

Pelin kulun kannalta olisin sen kannalla, hahmot ovat alussa yhtä tietoisia yliluonnollisesta kuin minäkin, eli että ne ovat satuja. Johdattanee paremmin pelin maailmaan ja mysteerit on aina kivoja. Mitään muita erityistoiveita ei kai liiemmin ole. Joskus myöhemmin voidaan sitten pitää jokin high fantasy-kamppis tämän parissa, niitä on ollut aika paljon viime aikoina muutenkin :D
If its not broken, youre not innovating.
-Old asuran saying
Visa
Bishop
 
Viestit: 689
Liittynyt: 27 Elo 2011, 16:52
Paikkakunta: Tanpesteri

Re: Dresden Files RPG [esittely-ketju]

ViestiKirjoittaja Blue_Hill » 25 Touko 2013, 10:44

Visa kirjoitti:Jalkanen ei tosiaan luvannut tulla, totesi että kyllä pelaajia riittää muutenkin mikä kyllä pitänee paikkansa. Mitenkäs meidän kamppis muuten suhtautuu Miksan inttiytymiseen?

Asia kunnossa. Tätä kuitenkin pelaillaan vielä tulevaisuudessa kun tää on niin erilainen verrattuna Pathfinderiin. Vaihtelu virkistää. Miksa voinee vastata itse mitä ajattelee inttiytensä vaikutuksista. Atte on sit yksi vaihtoehto joukkoon tummaan, että saadaan se kolme pelaajaa.

Visa kirjoitti:Pyry heitti puhelimessa ilmaan ajatuksen meidän kotiseudusta pelin sijoittumisalueena. snip Afrikka ei ole ikinä kovin hyvin edustettuna yhtään missään, jokin paikka sieltä voisi olla yksi (haastavampi?) vaihtoehto.

Heh, ihan toimiva ajatus. Ainakin on tuttua seutua ja kylllähän täältäkin kaikkea mystistä löytyy. Kuitenkin historialtaan myös merkittävää aluetta tämä Hämeenkyrön ympäristö.

Afrikkaa varten pitäisi ostaa ehottomasti Punaiset Hiekat-roolipelilisäosa, joka kertoo Somaliasta ja mitä pitää ottaa huomioon jos sinne peliä sijoittaa (Punaiset Hiekat on suomalainen tuote eikä sidottu mihinkään peliin sinällään). Mielenkiintoinen ajatus kuitenkin, sieltä löytyisi varmasti kaikkea kummaa. Samoin Väli- tai Etelä-Amerikka on tosi harvinainen pelipaikka imho.

Visa kirjoitti:Mihin aikakauteen pelin on ajatus sijoittua "meidän maailmassa".

Peli olettaa, että pelataan siinä ajassa jossa elämme nykyään eli peli ei anna muutamaa poikkeusta lukuunottamatta neuvoja menneiden aikojen pelaamisesta. Tavallaan nykyaika on siinä suhteessa toimivin ajano´kohta tuon valmistelutyön helppouden vuoksi, eikä tartti miettiä mitä on tässä kohtaa jo keksitty ja mitä ei. Että ehkä otetaan tää ensimmäinen veto nykymaailmassa ja tulevaisuudessa voidaan kikkailla enemmän?

Visa kirjoitti:Pelin kulun kannalta olisin sen kannalla, hahmot ovat alussa yhtä tietoisia yliluonnollisesta kuin minäkin, eli että ne ovat satuja.

Periaatteessa peli olettaa, että täyskuolevais-hahmotkin on jossain kohtaa törmännyt yliluonnollisuuksiin (mikä aiheuttaa sen, että hahmo on kamppiksen keskiössä) mutta voihan hahmo koittaa olla uskomatta tapahtumaan. Tätä voidaan pohtia sunnuntaina tarkemmin.

Niin ja ollaan huomenna Koskilinnalla. Onko kellonajalla merkitystä? Lienee Visan busseista kiinni?
In War, Victory.
In Peace, Vigilance.
In Death, Sacrifice.

If the only thing that is good about the game is its license, it's a bad game.
Avatar
Blue_Hill
Hand of the King
 
Viestit: 1024
Liittynyt: 26 Elo 2011, 23:52
Paikkakunta: Kangasala

Re: Dresden Files RPG [esittely-ketju]

ViestiKirjoittaja Visa » 25 Touko 2013, 13:15

12.40 olis bussi ässällä. Seiskan pintaan hyppäisin paluubussiin. Jos venähtää niin ysin pinnassa menee vika bussi. Voishan sitä vaikka pelailla jotain lautapeliä jos aikaa jää.

Somalia kuullostaa hyvältä :D Latinalainen Amerikka kuullostaa hyvältä myös. Voodoo-menoja Haitilla maanjäristyksen raunioissa? Ja Etelä-Amerikkahan on täynnä muinaisien kansojen (ehkä yliluonnollistenkin?) jäljiltä jääneitä raunioita.


Pelin kulun kannalta olisin sen kannalla, hahmot ovat alussa yhtä tietoisia yliluonnollisesta kuin minäkin, eli että ne ovat satuja.

Periaatteessa peli olettaa, että täyskuolevais-hahmotkin on jossain kohtaa törmännyt yliluonnollisuuksiin (mikä aiheuttaa sen, että hahmo on kamppiksen keskiössä) mutta voihan hahmo koittaa olla uskomatta tapahtumaan. Tätä voidaan pohtia sunnuntaina tarkemmin.


Joo no kunhan hahmot heittele tulipalloja ja manaa demoneita heti alussa :)
If its not broken, youre not innovating.
-Old asuran saying
Visa
Bishop
 
Viestit: 689
Liittynyt: 27 Elo 2011, 16:52
Paikkakunta: Tanpesteri

Re: Dresden Files RPG [esittely-ketju]

ViestiKirjoittaja Miksalvarez » 25 Touko 2013, 16:33

Hellurei!
Taas foorumilla käymättömyys (vaikkei puhuta esimerkiksi neljästä *köh* kuukaudesta *köh* ;)) kostautui, täällähän on hyvät pöhinät! (Jaden suhteen esimerkiksi, noh onhan huomenna iltakin tietysti ja näin poispäiten).
Voin tulla mukaan suunnittelutouhuihin silleesti miten kerkiän (täytyy yo-pukua vielä viilata). Mutta armeija pointti on erinomainen, mikä palauttaakin tämän laajemman kokonaisuuden esille, eli mitä pelaamme tulevaisuudessa. Tästä täytyisi pitää jonkinäköinen palaveri, mihin tulisivat kaikki kynnelle kykenevät heittämään omat insightinsa kehiin (miksei sitä voisi tehdä forellakin). Itse olen haaveillut tuon Käärmeen Kallo - Pathfinder (neverending.. :D) seikkailupolun johtamisesta jo ennen vaihtovuotta, ja mielestäni tilanne olisi sillekin otollinen. Tämä ei tietenkään ole minkään muun pelin/henkilön/kampanjan/jne. päälle astumista tai muutakaan, älkää ymmärtäkö niin, mutta itse en usko voivani revetä aivan rajattomiin suuntiin inttiaikana (ja toimia riippakivenä näin kaikelle missä olen mukana). Kaksi meneillään olevaa PF-kampanjaa joissa olen päättynevät toivottavasti ennen inttiä, joten se tietysti helpottaa. Paitsi jos eivät, sitten on lisää hieman rajusti sanottuna "onkelmia". Mutta tästä syystä haluaisin palaverin, en ole ennen sellaista viitsinyt laittaa mitään omaa ketjua tai muuta millekään liittyvälle asialle, tai huudella muutenkaan, mutta sehän kävi tässä mainiosti.
Mutta niin :D Pointteja voin silti tulla huomenna heittelemään, kävi miten kävi, mutta kolmas varma pelaaja olisi ehdottoman hyödyllinen :) Sen verran kovasta pelistä näyttäisi olevan kyse että mahtavaa kun toteutuu.
"Et sinä tule, viimein sen hyväksyn
mut kuinka yksin yöstäni selviydyn?
Et sinä tule, olkoon se päätös sun
on silti rikki, maailma tänään mun,,,"
san. Upi L.
säv. Pablo de R.
Avatar
Miksalvarez
Setlementti I
 
Viestit: 454
Liittynyt: 27 Elo 2011, 15:55
Paikkakunta: Tanpere


Paluu Roolipelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron