Manse Files [Dresden Files]

Keskustelut roolipeleistä ja pelatuista peleistä

Re: Manse Files [Dresden Files]

ViestiKirjoittaja Blue_Hill » 01 Marras 2014, 17:18

Tässä istuimme ja puhuimme Dresden Filesin jatkamisesta ja tulimme sellaiseen tulokseen, että jatkamme peliämme vielä marraskuussa. Uusien hahmojen, eli ainakin Ismon ja Jalkasen hahmojen, luontisessio on 15.8 Jalkasella Hatanpäällä. Tämä siis olettaen, että Ismolle tämä päivä sopii. Koitetaan luoda yhteys uusien hahmojen välille ja hieman myös vanhoihin linkkiä. Pelimaailmaa tai -kaupunki tutuksi ja samoin sääntöjä.

Tältä pohjalta jatkamme, tarkoitus olisi sellainen 4-6 pelikerran setti tästä kehittää.
In War, Victory.
In Peace, Vigilance.
In Death, Sacrifice.

If the only thing that is good about the game is its license, it's a bad game.
Avatar
Blue_Hill
Hand of the King
 
Viestit: 1024
Liittynyt: 26 Elo 2011, 23:52
Paikkakunta: Kangasala

Re: Manse Files [Dresden Files]

ViestiKirjoittaja Jalakanen » 21 Marras 2014, 20:29

Jaaha. Vajaa viikko sitten luotiin hahmo ja pohdittiin samalla sopivaa pelipäivää. Piikkipaikalla olisi lauantai 13.12. Muistaakseni mahdollisia olisivat myös sunnuntait 7. ja 14.12.
Jos lihaliike Reino Jokinen on sun ainoo menomesta
kyl maar jotain puuttuu sun katu-uskottavuudesta
Avatar
Jalakanen
Bishop
 
Viestit: 404
Liittynyt: 04 Syys 2011, 11:17
Paikkakunta: Nahkalippis-City

Re: Manse Files [Dresden Files]

ViestiKirjoittaja Visa » 22 Marras 2014, 22:52

Moro, 7. päivä olen Pieksämäellä. 13.-14. päivä on sellainen viikonloppu että Pyry ja/tai minä saatetaan olla joulutorilla myymässä hunajaa mutta mitään aikoja ei ole lyöty lukkoon. Täytyy noita yrittää sumplia vielä vähän lähempänä ajankohtaa.
If its not broken, youre not innovating.
-Old asuran saying
Visa
Bishop
 
Viestit: 689
Liittynyt: 27 Elo 2011, 16:52
Paikkakunta: Tanpesteri

Re: Manse Files [Dresden Files]

ViestiKirjoittaja Blue_Hill » 29 Marras 2014, 01:19

Jep, eli Mikon hahmo on ollut jo toista viikkoa tuolla Mekanismissa esillä jos muut pelaajat haluaa jotain sneak peekiä käydä kattomassa. Ollaan tosiaan nyt liikkeellä pelaajilla Visa, Jalkanen ja Pyry (joka ei tässä ketjussa ole mitään sanonut aiheesta) ja joulukuussa voitaisiin koittaa aloittaa. Joululomalla sit viimeistään jos torilla oloajat ei jousta. Mikon hahmo tuo hyvän lisän mahdollisia juonia seuraavalle kaudelle, katsotaan mitä saadaan aikaiseksi.
In War, Victory.
In Peace, Vigilance.
In Death, Sacrifice.

If the only thing that is good about the game is its license, it's a bad game.
Avatar
Blue_Hill
Hand of the King
 
Viestit: 1024
Liittynyt: 26 Elo 2011, 23:52
Paikkakunta: Kangasala

Re: Manse Files [Dresden Files]

ViestiKirjoittaja Pyry » 01 Joulu 2014, 03:42

Hiiohoi!
Jeesbox, oon tässä duunaillu muuttoa, keikkoja ja töitä, niin on ollut vähän kiirusta. Mut joo, näillä näkymin olisikohan ollut 12-13. päivä oon myymässä joulutorilla(tarkistan vielä), mutta esim. 14. päivä sopii sitten itselleni ihan hyvin.
"The whole problem with the world is that fools and fanatics are always so certain of themselves, but wiser people so full of doubts."
Pyry
Knight
 
Viestit: 183
Liittynyt: 27 Elo 2011, 19:20

Re: Manse Files [Dresden Files]

ViestiKirjoittaja Visa » 10 Joulu 2014, 19:46

Jaa niin mites näiden kanssa tehdään?
If its not broken, youre not innovating.
-Old asuran saying
Visa
Bishop
 
Viestit: 689
Liittynyt: 27 Elo 2011, 16:52
Paikkakunta: Tanpesteri

Re: Manse Files [Dresden Files]

ViestiKirjoittaja Blue_Hill » 11 Joulu 2014, 21:53

Mun viikonloppu tuli täyteen, myös sunnuntai. Olisiko 20.-21. päivät sopivammat kaikille vai heitetäänkö suosiolla joululomalle? Lähinnä mulla on ollut kovin heikosti aikaa kunnolla paneutua tähän peliin ja ensi viikko ei ole yhtään helpompi kun on valmistujaispäivää sun muuta tiedossa.

Pahoittelut, että tää ei nyt ota tulta alleen oikein kunnolla.. Syksy on ollut tosi härkäinen koulun takia ja puhti edelleen vähän poissa minkään isomman tai keskisuuren setin aloittamiseen tai suunnitteluun.
In War, Victory.
In Peace, Vigilance.
In Death, Sacrifice.

If the only thing that is good about the game is its license, it's a bad game.
Avatar
Blue_Hill
Hand of the King
 
Viestit: 1024
Liittynyt: 26 Elo 2011, 23:52
Paikkakunta: Kangasala

Re: Manse Files [Dresden Files]

ViestiKirjoittaja Visa » 21 Joulu 2014, 19:42

Olisko pe-su välillä kamppiksen aloitusta?
If its not broken, youre not innovating.
-Old asuran saying
Visa
Bishop
 
Viestit: 689
Liittynyt: 27 Elo 2011, 16:52
Paikkakunta: Tanpesteri

Re: Manse Files [Dresden Files]

ViestiKirjoittaja Blue_Hill » 22 Joulu 2014, 17:44

Visa kirjoitti:Olisko pe-su välillä kamppiksen aloitusta?

Kyllä noista jokin päivä sopii, menee sikälikin hyvin että ko. viikonloppuna ei ole mahiksia pelata Pathfinderia niin tartte miettiä sellasia. 27. ja 28. ehkä parhaimmat noista mutta pelipaikalla tietty hieman merkitystä asiaan. Tuletteko Hämeenkyröön ja pelaamme Linnalla vai onko Tampereella pelipaikka?
In War, Victory.
In Peace, Vigilance.
In Death, Sacrifice.

If the only thing that is good about the game is its license, it's a bad game.
Avatar
Blue_Hill
Hand of the King
 
Viestit: 1024
Liittynyt: 26 Elo 2011, 23:52
Paikkakunta: Kangasala

Re: Manse Files [Dresden Files]

ViestiKirjoittaja Jalakanen » 25 Joulu 2014, 17:56

Viikonloppu käy mainiosti. Pelipaikka lienee Hämeenkyrö tai ehkä jopa Mouhijärvi? Uotsolaan kuulema pääsis halvalla.
Jos lihaliike Reino Jokinen on sun ainoo menomesta
kyl maar jotain puuttuu sun katu-uskottavuudesta
Avatar
Jalakanen
Bishop
 
Viestit: 404
Liittynyt: 04 Syys 2011, 11:17
Paikkakunta: Nahkalippis-City

Re: Manse Files [Dresden Files]

ViestiKirjoittaja Blue_Hill » 26 Joulu 2014, 13:50

Jalakanen kirjoitti:Viikonloppu käy mainiosti. Pelipaikka lienee Hämeenkyrö tai ehkä jopa Mouhijärvi? Uotsolaan kuulema pääsis halvalla.

Hämeenkyrö ja Uotsola käy molemmat. Illasta pohdin Tamperetta vaihtoehtona jos pelataan lauantaina ja pelataan niin, että olisin ollut klo 17 Fantasiapeleillä (ts. oltaisiin lopeteltu jo ennen tuota). Mutta huominen eli lauantai on hyvä päivä sikäli, että Atte on töissä niin täällä ei oikein pelailla mitään ihmeellistä tuolloin. Siksi ehdotan huomista pelipäiväksi ja pelipaikka aiemmin mainituista joku.
In War, Victory.
In Peace, Vigilance.
In Death, Sacrifice.

If the only thing that is good about the game is its license, it's a bad game.
Avatar
Blue_Hill
Hand of the King
 
Viestit: 1024
Liittynyt: 26 Elo 2011, 23:52
Paikkakunta: Kangasala

Re: Manse Files [Dresden Files]

ViestiKirjoittaja Jalakanen » 29 Joulu 2014, 19:19

Kiitokset mukavasta pelikerrasta. Mielenkiintoista päästä aloittamaan taas erilaista kampanjaa. Kuten lauantaina totesin, tämä avaa uusia näkökulmia kotikaupunkiin, jossa hahmoni taitaa viihtyä paremmin kuin minä itse. Alex ei joutunut suurien omituisuuksien todistajaksi, on tosin nähnyt jo jotain Tampereellakin ja tietää, että on paljon muutakin tämä näkyvä ja fyysinen. Hän onkin melko avoin kaikelle uudelle - tiettyyn rajaan asti - minkä vuoksi hän ottikin apulaisikseen pari ei-ehkä-niin-unelmavävyä. Lopussa ilmennyt uhkaus ei ollut kovin kiva juttu ja se tuli nopeasti ottaen huomioon, että Alex on ollut kaupungissa noin kuukauden eikä divarikaan ole auki. Asia täytyy selvittää tai se sotkee pahasti päivittäisen mietiskelyrutiinin. Joka tapauksessa uhkaus oli todella tehokas ja todentuntuinen pommi keskelle arkea. Alexhan hakee lähinnä hyviä asioita ja yhteyksiä mietiskelyllään tiedonhankinnallaan. Hänellä ei ole vielä mitään syytä olettaa uhkauksen olevan muuta kuin täysin maallinen esineeseen ("se kirja") tai esineeseen mahdollisesti piilotettuun öö toiseen esineeseen, viestiin tms liittyvä vaatimus. Mystisyys ei siis täysin ole avarutunut Alexille, koska hänhän ei ole kovin tarkasti tutustunut esim Harriin ja Joonakseen.
Jos lihaliike Reino Jokinen on sun ainoo menomesta
kyl maar jotain puuttuu sun katu-uskottavuudesta
Avatar
Jalakanen
Bishop
 
Viestit: 404
Liittynyt: 04 Syys 2011, 11:17
Paikkakunta: Nahkalippis-City

Re: Manse Files [Dresden Files]

ViestiKirjoittaja Visa » 30 Joulu 2014, 19:43

Jahas, näin se polkaistiin taas käyntiin.

Sellainen sopivan rauhallinen intro-kerta, valitettava murhamysteeri rikkoi muuten arkisen ja rauhallisen pelikerran rutiinia. Ainiin, ja se lumimiestä pakoon juokseminen. Eiköhän tästä jännä seikkailu kehkeydy kun homma lähtee rullaamaan.

Mikon hahmoon (Alexmikälie...) paremmin tutustumista odotellessa, aika vieraaksi jäi toistaiseksi. Ainakin Harrille, Visalle jossain määrin myös.
If its not broken, youre not innovating.
-Old asuran saying
Visa
Bishop
 
Viestit: 689
Liittynyt: 27 Elo 2011, 16:52
Paikkakunta: Tanpesteri

Re: Manse Files [Dresden Files]

ViestiKirjoittaja Blue_Hill » 03 Tammi 2015, 14:22

Oli viihdyttävä aloitus pelillämme. Hyvin pitkälle menin itse samalla kaavalla kun ensimmäisellä kaudella: mulla on jokin ajatus siitä mitä haluan tällä kaudella tavoittaa mutta keinot miten sinne päästään on hyvin avoimet. Enemmän katson mihin te viette tarinaa kuin yritän ohjata teitä kohti oman tahtoni mukaan. Mutta voin tässä myöntää, että melkoisen tyhjä oli paperi edessäni kun pelikerta lähti liikkeelle mutta matkalla mukaan tarttui hyviä koukkuja ja käänteitä. Oma suosikkini oli Ahdin teltan löytyminen ja kuollut mies. Pohdin kovasti mihin suuntaan tämä menee mutta kun lähestyitte telttaa niin tämä käänne oli mielestäni ehdottomasti tilanteeseen sopivin. Niin sopiva, että melkein heti kaduin valintaani, koska pidin Ahdista pj:nä melko paljon. Toivottavasti oli edes Visalle ja Pyrylle pieni shokki Ahdin kohtalo.

Tykkäsin siitä miten divarista sai tarinaa irti. Joonas ja Harri tuntuivat tutuilta hahmoilta ja Alex toi mukanaan hyvän uuden tuulahduksen. Jatkamme.
In War, Victory.
In Peace, Vigilance.
In Death, Sacrifice.

If the only thing that is good about the game is its license, it's a bad game.
Avatar
Blue_Hill
Hand of the King
 
Viestit: 1024
Liittynyt: 26 Elo 2011, 23:52
Paikkakunta: Kangasala

Re: Manse Files [Dresden Files]

ViestiKirjoittaja Pyry » 07 Tammi 2015, 18:45

Hyooo, eli Hiiohoi!

Joo pelin aloitus oli omasta mielestäni aika lailla sellainen, mitä odotinkin. Ei sisällöltään, mutta etenemiseltään ja tunnelmaltaan. Jotain on pielessä ja pahasti, mutta emme tiedä mitä. Ystävämme on kuollut ja toinen hullujen huoneessa. Joonas tuntee itsensä perin vainoharhaiseksi. Kesähovi, vai mikälie oli kummallista, mutta kuitenkin niin sanotusti hyviä, tai ainakin sen vaikutuksen he tekivät. Nyt Ahti on kuollut, Kesän Neitoa ei näy missään ja oudot talviolennot temmeltävät heidän "kotonaan."

Jotain on tapahtumassa.
Koska tapahtuu, selviää sillä, että sovimme seuraavan pelikerran!
"The whole problem with the world is that fools and fanatics are always so certain of themselves, but wiser people so full of doubts."
Pyry
Knight
 
Viestit: 183
Liittynyt: 27 Elo 2011, 19:20

Re: Manse Files [Dresden Files]

ViestiKirjoittaja Visa » 28 Tammi 2015, 21:52

Tämäkin peli on vissiin helmikuun ajan jäissä?
If its not broken, youre not innovating.
-Old asuran saying
Visa
Bishop
 
Viestit: 689
Liittynyt: 27 Elo 2011, 16:52
Paikkakunta: Tanpesteri

Re: Manse Files [Dresden Files]

ViestiKirjoittaja Blue_Hill » 28 Tammi 2015, 23:07

Visa kirjoitti:Tämäkin peli on vissiin helmikuun ajan jäissä?

Ellei arkipelit käy teille. Arkipäivät mulle sopii melko kivasti kun leirien lomapäivät kuluu arkisin ja kyllä työpäivinäkin voi illasta olla aikaa. Enemmän ehkä kiinni teidän halusta pelailla iltaisin. Voin laittaa perjantaina, viimeistään lauantaina listaa arkipäivistä jolloin sopisi peli.
In War, Victory.
In Peace, Vigilance.
In Death, Sacrifice.

If the only thing that is good about the game is its license, it's a bad game.
Avatar
Blue_Hill
Hand of the King
 
Viestit: 1024
Liittynyt: 26 Elo 2011, 23:52
Paikkakunta: Kangasala

Re: Manse Files [Dresden Files]

ViestiKirjoittaja Visa » 30 Tammi 2015, 18:11

Voihan sitä arkenakin pelata mutta mieluummin Tampereella. Katsotaan päivä ja kyselen tuon kerhohuoneen perään sitten.
If its not broken, youre not innovating.
-Old asuran saying
Visa
Bishop
 
Viestit: 689
Liittynyt: 27 Elo 2011, 16:52
Paikkakunta: Tanpesteri

Re: Manse Files [Dresden Files]

ViestiKirjoittaja Jalakanen » 23 Helmi 2015, 14:26

Voitais ruveta miettimään sopivaa päivää ensi kuulle. 21./22.? Tai 14. jos Bowli ei onnistu? Itselläni on lauantait vielä osittaisella kysymysmerkillä, alkaako töitä ja milloin.
Jos lihaliike Reino Jokinen on sun ainoo menomesta
kyl maar jotain puuttuu sun katu-uskottavuudesta
Avatar
Jalakanen
Bishop
 
Viestit: 404
Liittynyt: 04 Syys 2011, 11:17
Paikkakunta: Nahkalippis-City

Re: Manse Files [Dresden Files]

ViestiKirjoittaja Blue_Hill » 17 Maalis 2015, 13:51

Se o moro! Seuraava Manse Filesin pelikerta lauantaina 22.3, se on ensi viikonlopun päivistä mulle parempi tähän rientoon. Onko pelipaikka Tampereella vai Uotsolassa?

Pahoittelut hiljaisuudesta tämän pelin suhteen, tammikuu meni niin vahvasti muissa merkeissä että tämä kamppis jäi sitten helmikuussakin unholaan töiden ja muiden takia. Otetaan alkavan kevään kunniaksi vahvempi jatko.
In War, Victory.
In Peace, Vigilance.
In Death, Sacrifice.

If the only thing that is good about the game is its license, it's a bad game.
Avatar
Blue_Hill
Hand of the King
 
Viestit: 1024
Liittynyt: 26 Elo 2011, 23:52
Paikkakunta: Kangasala

EdellinenSeuraava

Paluu Roolipelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron