Kalloja & Kahleita: Kommentit pelistä [spoilereita]

Keskustelut roolipeleistä ja pelatuista peleistä

Re: Kalloja & Kahleita: Kommentit pelistä [spoilereita]

ViestiKirjoittaja Rosgakori » 03 Tammi 2014, 20:15

Kiitoksia kommenteista! Nyt kun mainitsitte niin tajusin itsekkin tuon asian, olisihan sitä voinut kyllä kuvailla paljon elävämminkin. Täytyy panostaa Säkkisaaren ja Quentin kohdalla sitten tähän, kiitoksia!

Täytyy myöntää, olen odottanut tätä pelikertaa aika kauan. Pidän tämän AP:n NPC:ista aika paljon, joten oli kiva päästä pelaamaan heitä kunnolla. Välillä lipsuin Tsadokin äänestä, joka oli aluksi hyvin matala, mutta sitten korkeni. Testi-osuun meni ihan kivasti, yllätyin itsekkin korttipeli-kohtauksen sujuvuudesta. Myös kaapparikirjan luovutustilaisuus meni aikalailla kuin sen kuvittelinkin-eli hyvin. Tessa on yksiä lempihahmoistani koskaan, ja olin ihan tyytyväinen mitenkä tilanne meni. En odottanutkaan että te ottaisitte lipun vastaan, ja odotukseni menivät oikein. Näin sitä mainetta hankitaan.

Myös Darion seikkailuja oli hauska vetää, katsoa mihinkä mies menee ja niinpoispäin. kyllä minulla ideoita oli, mutta aika paljon sai kehittää hatusta. Tästä sain kuitenkin hyvän idea, jota tulen jatkamaan tulevaisuudessa, muahahaha.

Sunnuntaina uutta settiä!
Kuva
Avatar
Rosgakori
Atte the Gathering
 
Viestit: 549
Liittynyt: 27 Elo 2011, 01:32
Paikkakunta: Fantasiapelit Tampere

Re: Kalloja & Kahleita: Kommentit pelistä [spoilereita]

ViestiKirjoittaja Blue_Hill » 09 Tammi 2014, 14:13

Rantakennoon ja Quentiin pj panosti selvästi enemmän kuin Turmasatamaan, mainiota. Odotan paluuta Turmasatamaan, jotta voi kokea sen kaupungin uudestaan. Visan kommentti pelikerran jälkeen, että tämä seikkailu on tälläinen "Kahleet tutuiksi" pitää aika vahvasti paikkansa. Ympäriinsä mennään, kummallisia paikkoja ja uusia henkilöitä jotka on toinen toistaan kummempia. Ero edelliseen kirjaan on kuin toisesta maailmasta (vapaa purjehtiminen Kuumemerellä vs. pikkutehtävien perässä juokseminen ympäri Kahleita), mikä ehkä hieman häiritsi pelikerralla koska edellisen kirjan vapaus tehdä ja toimia oli todella hauskaa. Nyt ne seikkailun "kiskot" on paremmin näkyvillä, enkä niitä vastaan halua taistella. Onneksi on vaihtoehtoja mitä tehdä ja missä järjestyksessä, esimerkiksi Tuhkien Historiassa (KVK:n shoantiseikkailu) tätä mahdollisuutta ei tarjottu.

Mukavan tiukka laivan kansi taistelu niitä örkkejä vastaan. Osittain tietty johtui Rokun (ja Mitaban) hätäilystä hyökkäyksen suhteen mutta muutoinkin oli mukava nähdä vahvoja vihollisia jotka aiheutti oikean vaaratilanteen.

Dariosta paljastui kaikkea uutta pelikerralla mikä oli pelaajan näkökulmasta mahtavaa (Roku voi olla paljastuksen "mahtavuudesta" eri mieltä :P). Hienosti Pyry keksit myös syyn sun hahmon kummallisille taidoille. Oli hauskaa seurailla tilanteen kehitystä ja Pyryltä äärettömän hieno "lipsautus" kun Roku puhui varjoihin kadonneista seuraajista. Harvoin näkee noin tyylikästä ohi suunsa puhumista hahmossa. Katsotaan mihin tää kehittyy, toivottavasti ei heitä meiän jengiä täysin vainoharhaiseksi, ei ainakaan vielä. Sivuhuomio Rokun vinkkelistä pelaajille, ei hahmoille: jos Darion sijainti ei olisi ollut esimerkiksi Cheliaksian tiedossa, Roku olisi ehdottanut tämän heittämistä laivasta. Nyt kun Darion viholliset tietävät, että hän on Aamun Raivolla, Darion on parempi puolustaa omiaan aiheuttamaltaan vaaralta ja näin korvata tilanne muille. Saatan tämän huomion tuoda pelissäkin esille.

Koitan tehdä huomiseksi sellaisen kattavan paketin siitä miten valot/varjot/darkvision/shadowdancerin hips/stealth toimii. Tuntuu, että tästä on vähän erilaisia käsityksiä pelaajien välillä. Sellainen kommentti säännöistä, että mua ei haittaa, että niitä muokkaillaan meiän peliin sopivammaksi mutta niistä olisi hyvä saada varoitus hieman ennakkoon. Pelaajille myös hyvä muistutus on se, että säännöt eivät pyri olemaan todellisuus-simulaattori joten kummallisuuksia voi tulla vastaan koska esimerkiksi taikuus.
In War, Victory.
In Peace, Vigilance.
In Death, Sacrifice.

If the only thing that is good about the game is its license, it's a bad game.
Avatar
Blue_Hill
Hand of the King
 
Viestit: 1024
Liittynyt: 26 Elo 2011, 23:52
Paikkakunta: Kangasala

Re: Kalloja & Kahleita: Kommentit pelistä [spoilereita]

ViestiKirjoittaja Blue_Hill » 13 Tammi 2014, 18:16

Pelikerta oli, noh ei levoton mutta vähän rauhaton. Itseä harmitti tuo, koska pelissä oli mielestäni tosi siistejä tapahtumia ja rauhattomuus hieman söi tunnelmaa. Mutta siis pelikerran tapahtumat oli mainioita, tykkäsin vedenalaisesta seikkailusta ihan vaan vaarantunteen vuoksi (viholliset, paine, kylmyys) mutta myös sen takia että vedenalainen seikkailu maistuu kyllä mulle vaikkei Roku parhaimmillaan siellä ole. Mamman Pojan laivan miehistöä taisivat pelaajat pelästyä enemmän kuin pelaajat, mikä johti lopulta turhautumiseen. Kahleiden kiertäminen on musta ihan hauskaa, pitää miettiä matkoille jotain tapahtumia ettei ihan pelkkää rauhaa ole nuo reissut.

Odotan Märkäporttia kovasti ja miksen myös paluuta etelämmäksi. Kuten yllä jo totesin, itse ehkä kaipaisin hieman enemmän tapahtumia matkoille ja miksen myös kaupunkeihin. Nyt ollaan vaan "menty ja tehty" vaikka esimerkiksi Quentissa myytiin loottia, se ohitettiin olankohautuksella verrattuna Senghorissa myymiseen. Emme saa laiskistua!

Avaudun alla hieman laivataisteluista ja tilanteista joita viime pelikerralla ja sen jälkeen oli. Älkää ottako itseenne jos tuntuu että kolahtaa mutta haluan sanoa tämän ääneen:

Oli lopultakin kiva saada palautetta laivataistelusta, joka on lähinnä mun käsialaa (ei toimi/ei ole hauskaa). Huomasin etten ottanut suunnittelussa sitä huomioon, että me haluttaisiin paeta grapplesta, muutan sitä mekaniikkaa hieman ettei pilotin koko vuoro mene miehistön komentamiseen ja laivan kääntämiseen vapautumiseksi. Silti haluan muistuttaa, että myös laivataistelu on vain tapa ratkoa nämä tilanteet jotka on tässä pelissä keskiössä (laivan omistajia kun ollaan), pelimme ei ole todellisuus-simulaatio ja epäonnistumiset pelin sisällä on osa seikkailijan/piraatin/kenen tahansa elämää. Mun mielestä oli tosi siistiä, että kerrankin on vastassa laiva joka haluaa vallata meidät ja ottaa mittaa meistä ja että me ei ehkä haluta sitä yhtä paljoa. Silti peli olettaa, että me ei haluta upottaa laivoja (koska aarteet jne.) ja laivoilla on tästä syystä tosi paljon kestopisteitä ja aseet tekee heikosti vahinkoa. Miehistön tuhoaminen sotakoneilla on mun mielestä tylsää (Roku ainakin haluaa kunniaa voitoista) ja aikaavievää, koska laivataistelusäännöt eivät ole nopea tapa ratkoa noita tilanteita. Huomatkaa myös kääntöpuoli: jos meillä olisi mahdollisuus tuhota toisen miehistö pelkästään sotakoneilla niin olisi niilläkin. Musta Atte oli reilu pj siinä kun meiltä ei kuollut kun kolme miehistön jäsentä, kun taas meidän laivan (ja miehistön) ottamien osumien suhteen olisi hyvin voinut olla niin että vain me neljä oltaisiin selvitty. Kuitenkin tämä on tarinankerrontapeli, ei laivataistelujen tarkka mallinnuspeli, joten tiettyjä juttuja on hyväksyttävä realismin kustannuksella.
In War, Victory.
In Peace, Vigilance.
In Death, Sacrifice.

If the only thing that is good about the game is its license, it's a bad game.
Avatar
Blue_Hill
Hand of the King
 
Viestit: 1024
Liittynyt: 26 Elo 2011, 23:52
Paikkakunta: Kangasala

Re: Kalloja & Kahleita: Kommentit pelistä [spoilereita]

ViestiKirjoittaja Visa » 13 Tammi 2014, 19:35

Juu osan levottomuudesta otan harteilleni, ei ollut oikein pää hommassa mukana. Ensi kerralla paremmin.

Tällä kerralla tuli tosiaan monta tilannetta, jossa todettiin että parempi olla rynnimättä päätä pahkaa toimintaan ja vikalla kerralla Cheliaxilaisen aluksen kanssa se pelasti luultavasti henkemme, kiitokset tästä maagiselle kaukoputkelle :D Hyvää vaihtelua oli tämä! Eikä se reissu meren pohjaan paljoa herkumpi ollut :D Tosin nyt kun katselin niin druidilla on neloslevelillä loitsu joka on kuin water breathing + poistaa mm. syvän veden paineesta ja kylmyydestä tulevan damagen mutta toisaalta ihan hyvää vaihtelua että kaikki ei ole vain yhtä kesäistä risteilyä. Reissu meren pohjaan oli muutenkin jännä ja Mitabakin pääsi vahvaan elementtiinsä pitkästä aikaa (toiseen niistä).

Juu ne nuolenheittimet oli aika härskejä mutta niinhän sota joskus on. Mitaba otti yli 30 pistettä vahinkoa ennen kuin lähitaistelu alkoi, oli meleko armollista tosiaan pj:ltä säästää miehistöä. Tai sitten ne olivat älynneet suojaan toisin kuin Mitaba...
muuten taistelu animoitua laivaa vastaan oli aika vinkeä!
If its not broken, youre not innovating.
-Old asuran saying
Visa
Bishop
 
Viestit: 689
Liittynyt: 27 Elo 2011, 16:52
Paikkakunta: Tanpesteri

Re: Kalloja & Kahleita: Kommentit pelistä [spoilereita]

ViestiKirjoittaja Pyry » 16 Tammi 2014, 02:57

Hiiohoi!

Jees, parit pelikerrat pidetty, enkä oo mitään kirjoittanut. Lähinnä siksi, kun ollut vaikea pukea sanoiksi ajatuksia tjsp(Bullshit, olen laiska). Koitan jatkossa taas osallistua kommentoimiseen aktiivisemmin, jotta kaikki olisi vielä kirkkaampana mielessä kun tänne alkaa kirjoittaa :D

Pistän nyt lähinnä fiiliksiä ja ajatuksia, enkä ala tekemään syvää analyysiä meidän tekemisiimme.
Laivataistelut nyt ovat olleet vähän tyhjiä, mutta se on ihan ymmärrettävää. Yhdenkään pj:n nuppi ei kestäisi, jos pitäisi olla kumpienkin laivastojen koko miehistö kentällä yhtä aikaa(jolloin koko homma olisi vielä turhauttavampaa). Tämä siis siinä kun jo laivoihin ollaan noustuna. Laivojen takaa-ajot ja muu tällainen on tosiaankin sääntöjen puitteissa hieman turhauttavaa. En nyt sano että Antin tekemät säännöt olisivat huonot. päinvastoin, niissä on huomattavasti enemmän tekemistä kun alkuperäisissä säännöissä. Siltikin laivataiselut viimeaikoina on ollut tietyllä tavalla vähän onttoja. Ehkä se, että asiat mitä voisi ja haluaisi tehdä, on rajoitettu.

Nämä nyt eivät ole mitenkään isoja murheita, kunhan nyt sanon minkälaisia fiilareita on tullut. Toki suurin osa laivataisteluista on jokatapauksessa olleet erittäin nautinnollisempia, vaikka olisivat pelimekaniikan rajoittamia.

Sitten vähän tuosta Darion taustasta.
Itse olin hieman tyytymätön siihen, miten juonipaljastukset tulivat esiin. Lähinnä siksi, että oma artikulaationi oli ehkä hieman epäselvä (jonka päälle jokatapauksessa pelitin Dariota, joka muutenkaan ei ihan suorasti tahtoisi jutella näistä asioista).
Ajattelin nyt tähän hieman kirjoitella, mitä Dario on ehkä voinut kertoa meinneisyyden haamuistaan:

D'evrona oli vuosisatoja sitten pelätty sukua silloisen Varisian seuduilla. Tämän suuren järjestön lonkerot kietoutuivat ympäri Varisian silloisia kaupunkeja, vaikka harva heidät osasi yhdistää yhdeksi isoksi kokonaisuukseksi, sillä he harjoittivat ihan tavallisen oloista kauppaa, pelipaikkoja, suojelua sitä haluaville ja paljon muunlaista pienempää aktiviteettia. Ja meidän kannalta tärkein asia, salamurhia.
Ulkopuolisista vain erittäin harva edes tiesi, että salamurhaajat kuuluivat itse D'evronan sukuun, eikä ole näiden jostain muualta tilaamaa toimea. D'evronan salamurhaajat olivat muiden toimialojen valttikortti, sillä kukaan täysijärkinen ei halunnut huijata D'evronan kasinoilla tai huijata kaupoissa. Sillä oikeastaan kukaan, joka suututti suuren rikollisuvun, ei elänyt enää kovin pitkään. Kyse ei siis ole vain salamurhaajista, vaan järjestön sisäisestä järjestöstä. Toki he kauppasivat palveluitaan myös ulkopuolisille, jotka halusivat jostakusta eroon ilman kyselyitä. He pystyivät murhaamaan poliitikkoja, aatelisia ja muita arvohenkilöitä suhteellisen rauhassa, sillä kukaan ei koskaan saanut mitään näyttöä, että surmien takana olisi ollut D'evrona.

Kuitenkin, joskus noin tuhat vuotta sitten, Arodenin temppeli julisti pyhän sodan D'evronaa vastaa, sillä heidän mielestään tuon kaltaista pahuutta ei maan päällä saa olla. Verisien taisteluiden jälkeen, vai kourallinen D'evronan verenperimää omaavaa jäi henkiin. Koko järjestö tuhottiin ja kuopattiin...

"...Vai kuopattiinko?" Dario jatkoi "Sillä noin kymmenen vuotta tapahtumien jälkeen, kymmeniä ja taas kymmeniä Arodenin temppeliritareita ja korkea-arvoisia pappeja murhattiin julmasti ja raa'asti ympäri silloista valtakuntaa. Nämä surmat tapahtuivat kaikki noin puolessa vuodessa, eikä koskaan tekijöistä nähty vilaustakaan, tai todisteita. Jäljelle jäi kasa raatoja, joista osa oli näiden nukkuessaan sidottu sänkyyn ja heidän elämänvoimansa oltiin imetty heistä, osalla perinteisemmin kurkku auki ja muuta normaalia. Joka tapauksessa Arodenin temppeli ei koskaan halunnut tuoda julki näitä synkkiä surmia, joten niistäkin on erittäin vaikea löytää tietoa tai edes viittauksia historiankirjoista.
Jokatapauksessa, se, kuinka totta nuo olivat tai ei, on yhdentekevää. Se merkitsee, että D'evronan suku ei missään nimessä lakannut olemassa, vaan se on vain odottanut aikaansa. Ja se ikävä kyllä lähinnä näemmä oli odottanut mielipuolisen sadistista, raakaa ja moraalitonta enoani, Dezer D'evronaa."
Tarinan jälkeen Dario hiljenee hetkeksi, katsellen ulapalle auringonlaskun värjäämää horisonttia lasittunein silmin. Hän kuitenkin jatkaa vielä:
"Se miten minä olen sekaantunut tähän kaikkeen, ei ole minun syytäni. Dezer surmasi pikkusiskonsa ja tämän aviomiehen kaapaten heidän kaksi lastansa kouluttaakseen heistä heidän verenperimän arvoiset salamurhaajat. Toisin sanoen hän surmasi vanhempani joita en edes muista, ja kaappasi minut ja veljeni Andrezin mukaansa. olin silloin ehkä noin neljän vanha, jossain päin Andorania. Tämän tiedän enoni päiväkirjoja salaa luettuani ja siksi enoni haluaa minut todennäköisesti hengiltäni; Koska perintöni ei minua kiinnosta ja tahdon tappaa vanhempieni murhaajan. Myöskin kaksosveljeni on listallani, sillä hän kyllä tietää tästä kaikesta, mutta häntä ei kiinnosta."



Notta sellaista rustailuja. jos jotain pieniä yksityiskohtia joku haluu kysyä, niin vastaan mielelläni ja isommat sitten ingame, hiiohoi!
"The whole problem with the world is that fools and fanatics are always so certain of themselves, but wiser people so full of doubts."
Pyry
Knight
 
Viestit: 183
Liittynyt: 27 Elo 2011, 19:20

Re: Kalloja & Kahleita: Kommentit pelistä [spoilereita]

ViestiKirjoittaja Blue_Hill » 28 Tammi 2014, 18:57

Ehottomasti hyvä pelikerta. Tauko ei haitannut oikeastaan mua millään tapaa, nopeasti pääsin kiinni siitä missä mentiin ja mitä tehtiin. Oli hauska ottaa oppia niistä peleistä mitä pelattiin nuorempina ja vain kysellä Märkäsatamasta loputtomia kysymyksiä: miltä näyttää, tuntuu, mitä on torilla, miten ne pukeutuu (jne.) ja olla vuorovaikutuksessa pj:n kanssa tällä tavalla. Itse koin, että auttoi mua olemaan tilanteessa toisella menttaliteetilla kuin "tullaan, tehään mitä täytyy, mennään pois" mitä aina joskus tulee tehtyä. Märkäsatama on tällä hetkellä mun suosikkipaikkoja koko Kahleilla koska sillä on sielu.

Toinen syy tykätä pelikerrasta oli taistelujen ja "koluamisen" puute. Pyörittiin Märkäsamatassa, leikittiin salapoliiseja, tutustuttiin henkilöihin, punottiin juonia ja koitettiin ratkoa toisten juonia. Tykkäsin! Ja lopuksi meidät palkitaan hyvällä kohtauksella salamurhaajan kanssa ja tyylikkäällä tappelulla häntä vastaan. Itsehän tykkään niin pelaajana kuin pj:nä siitä, että vihollinen käyttää maastoa edukseen, suorastaan epäreilusti. Varsijousimies kahdeksan metrisen talon katolla, suora tulilinja, kohde käytännössä avomaalla ja murhaavan tehokas ase? I like!

Ryhmän jakautuminen toimi myös hyvin, mielestäni valokeilaa heiteltiin riittävän nopeasti eri porukoiden välillä.

Tykkään miten tää juoni rakentuu, vaikka alku olikin ehkä hieman liian "Tuhkien Historia" (edestakaisin eri tahojen välillä liikkumista mutta välimissiot ei paljasta vielä tapahtumista juuri mitään). Varsinkin tämä murhamysteeri lisäsi kiinnostusta (sekä Antin että Rokun) siihen mitä täällä on tapahtumassa. Tästä on hyvä jatkaa, muiden kommentteja innolla odottaen.
In War, Victory.
In Peace, Vigilance.
In Death, Sacrifice.

If the only thing that is good about the game is its license, it's a bad game.
Avatar
Blue_Hill
Hand of the King
 
Viestit: 1024
Liittynyt: 26 Elo 2011, 23:52
Paikkakunta: Kangasala

Re: Kalloja & Kahleita: Kommentit pelistä [spoilereita]

ViestiKirjoittaja Visa » 28 Tammi 2014, 19:49

Ei tää sentään Tuhkien historia ole. Juoni kieltämättä tiivistyy. Saa nähdä koska miehistö kyllästyy meidän salapoliisihommiin, Mitabaa ei haittaa niin kauaa kun vain ei liian kauaa yhteen satamaan jumiteta.

Mutta juu, tähän pelikertaan voisi kyllä todeta että vähemmän voi olla enemmänkin, myös ropettamisessa. 4 tunnin peliin aika paljon mahtui kaikkea eikä siltikään tuntunut mitenkään liialliselta vaan juuri sopivalta.

Märkäsatama ja Pirunpolkka... eikun mikä se oli... olivat tosiaan aika sielukkaita paikkoja. Ehkä Märkäsataman kehuttu vaarallisuus ei tullut niin esille mutta muuten hyvin mielenkiintoinen paikka ja viime kerran hyvät kaupunkikuvailut saivat jatkoa. Salapoliisihommat ja epämääräinen takakujilla lymyileminen oli hauskaa, tätä on ollut ikäväkin vähän.

Salamurhaaja oli kova jannu, jälkeen päin ajatellen olisi pitänyt palkata Aamun raivolle (Visan mielipide, Mitaban teki mieli koko ajan pistää harppuuna sen kusipään päästä lävitse). 40 pistettä lämää sisään ennen kuin tappelu alkaa on ihan kova eikä se sen pistimenkään kanssa mikään untelo ollut vaan löi hiton kovaa. Saatiinpa kuitenkin kiinni. Darion huijausyritys oli mainio, harmi että se oli ihan turhaa.
If its not broken, youre not innovating.
-Old asuran saying
Visa
Bishop
 
Viestit: 689
Liittynyt: 27 Elo 2011, 16:52
Paikkakunta: Tanpesteri

Re: Kalloja & Kahleita: Kommentit pelistä [spoilereita]

ViestiKirjoittaja Pyry » 03 Helmi 2014, 21:58

Hiiohoi!

Sellasta viime kerralla. Tykkäsin kyllä tällaisesta taistelupainotteisesta pelikerrasta. Vaihtelu virkistää! Alkemistin pajassa oli kaikennäköistä mielenkiintoista ja hyvin toteutettua sisältöä ja lopputaistelu oli rankka, vaikka parissa kohtaa vähän kehnolta näytti. Alkemistiä vastaan taisteleminen on aika rankkaa jos sillä on improved invisibility. Pelaajaa ainakin jännitti, vaikka hahmoani lähinnä otti päähän sammutella liekkejä näkymättömissä...
Tiedot joita sitten saatiin osoittautuivat aika kattaviksi ja tästä on hahmojen hyvä lähteä sitten etieppiän! Darion menneisyys heittää vaan lisää varjoja ryhmämme päälle ja saa nähdä, miten tässä lopulta käy!

Pointit kyllä täältä Atelle siitä, että on saanut meikäläisen taustasta tosiaan niin hyvin irti ja lisää sisältöä muuidenkin kiusaksi :)
"The whole problem with the world is that fools and fanatics are always so certain of themselves, but wiser people so full of doubts."
Pyry
Knight
 
Viestit: 183
Liittynyt: 27 Elo 2011, 19:20

Re: Kalloja & Kahleita: Kommentit pelistä [spoilereita]

ViestiKirjoittaja Visa » 03 Helmi 2014, 22:30

Hiljaisuus.. dnndnndnnn...

Juu todellakin näyttää siltä että uhka nouseekin jostain ihan muualta kuin Cheliaxista enkä ole ollenkaan varma onko se hyvä. Johtolankoja tuli aika paljon, vihdoinkin seilailu pitkin kahleita tuotti tulosta!

Johtolangat veivät siis takaisin Turmasatamaan, mistä kaikki alkoi, ja lähdimme selvittämään myrkynkeittäjän taustaa. Itselläni oli ehkä pelaajana (väärä) aavistus että tuosta olisi selvitty ilman tappeluakin. Noh, ei varmaan olisi selvitty, vähän turhaankin toin mielipidettäni esiin vaikka pelaajahahmolleni asia oli oikeastaan melko yhdentekevä.

Tappelua tulikin koko rahalla tehtyä, vastus oli kova ja iskuja jaettiin puolin ja toisin. Siitä hetkestä asti kun otin 30 damagen edestä nuolia rintapanssariin oli sellainen olo että tässä on tosi kyseessä. Vastarinta oli aiemmista taisteluista poiketen erittäin organisoitunutta ja taistelijat olivat taitavia vaikkakin varjo herätti heissä (oikeutettua) pelkoa. Mitaba oli alusta asti hyvin epäilevä siitä että varjo laivalla on hyvä juttu ja nyt kun on vierestä nähnyt kun vahva mies imetään lähes kuiviin hetkessä ei tilanne ainakaan parantunut. Tästä puhutaan kot... laivalla!

Tutkimuskohta siinä tappelujen välissä meni vähän sekavaksi kun kaikki lähti sinänsä tehokkaasti tekemään eri asioita (sinänsä tehokkaasti) ja sitten puhuttiin päällekkäin ja ainakin itseäni alkoi vähän ahdistamaan. Noh, tilanne oli kyllä pelissäkin kaoottinen että eipä sillä.

Alkemistin last stand oli kyllä aika raaka, pommit ovat aika tiukkaa tavaraa kieltämättä ja se käärmekissa oli todella hämmentävä olio (olin kyllä tyytyväinen tapaan, jolla sen tie päättyi, kiitokset tiimille hyvästä esityöstä). Bull strength + wild shape osoittautui melko kovaksi comboksi, jopa pelottavan kovaksi vaikkakin kohteiden AC oli matalahko. Se pounce-juttu pitää kyllä selvittää, 5 attackia chargessa on liikaa ainakin jatkuvasti käytettynä. Tämän taistelun jälkeen meidän laivalle hankitaan kyllä myöskin niitä see/dispel invisibility-kääreitä!

Talo oli kyllä hyvin tehty vaarallisine ansoineen, asukkeineen ja salahuoneineen. Hyvä tuollainen urbaani dungeoni kaiken meri- ja ulkoilmaseikkailun jälkeen! Tästä pointsit Paizolle(tai pj:lle) talosta ja ekstramaininta pj:lle sen peluuttamisesta. Organisoitua ja älykästä vastustajaa vastaan taisteleminen on aina astetta vaarallisempaa kuin kaoottista mobia. Oveluutta ja taktiikoita käyttäviä vihuja voisi olla jatkossakin. Tässä tapauksessa ne yhdistettynä raakaan voimaan olisivat voineet olla jopa liian kovia.
If its not broken, youre not innovating.
-Old asuran saying
Visa
Bishop
 
Viestit: 689
Liittynyt: 27 Elo 2011, 16:52
Paikkakunta: Tanpesteri

Re: Kalloja & Kahleita: Kommentit pelistä [spoilereita]

ViestiKirjoittaja Viiksu » 04 Helmi 2014, 02:34

Oli kyllä jännä rumbba viimekerralla. Melko suppea pelikerta, mutta sitäkin vaarallisempi. Pelikerran ensimmäinen pari tuntia sujui erittäin nasevasti, mutta taso hieman laski kun kirjaimellisesti jäätiin erääseen oveen jumiin. Tämä enimmäkseen siis pelin mekaniikan takia. En tiedä sinänsä, että tarvitsiko sen tukin siinä ovessa olla niin läpipääsemätön kun kerta tarjolla oli helppo kiertotie, jota ei tietenkään tullut ajatelleeksi koska ovi oli blokattu. Alkemisti nyt sinänsä on vähän rikkinäinen heeros omallatavallaan niin tappelu nyt oli mitä oli. Muuten pelikerta oli kyllä mainio, mutta talon tutkiminen olisi ehkä voinut hoitua rivakammin. Itselläni ei ole mitään konkreettista ehdotusta tähän, että miten se hoidettaisiin joten en jatka siitä enempää.

Sitten tämä: Ainakin Moriania tuo Darion hiljaisuus selkkaukset alkavat huolettaa. Mielenkiinnolla pelaajana seuraan missä kohtaa riskit itse Aamun Raivolle alkavat kasvamaan sen verran suuriksi, että joku tulee ehdottamaan, että kaveri jätetään lähimpään satamaan. Varsinkin mitä järjestöstä nyt on tullut esille osoittaa, että tuskin edes kokeneet vapaakapteenit lähtisivät kyseistä järjestöä vastaan vapaaehtoisesti, joten miksi raivon kaltaisen pikku botskin tarvisi? Saa nyt nähdä millainen soppa tästä syntyy. Morian kannattaa ehdotonta vapautta jokaiselle raivolla seilaavalle ainakin itseään koskevissa asioissa, mutta jos tämä vapaus tosiaan alkaa vaarantumaan yhden laivan jäsenen takia niin missä kohtaa kulkee raja?
Avatar
Viiksu
Knight
 
Viestit: 323
Liittynyt: 27 Elo 2011, 16:45
Paikkakunta: Herwood

Re: Kalloja & Kahleita: Kommentit pelistä [spoilereita]

ViestiKirjoittaja Rosgakori » 04 Helmi 2014, 10:51

Kiitoksia kommenteista! Pelikerta oli kyllä mainio, varsinkin kun tutkitte taloa omasta mielestäni. Paikassa oli hauskoja featureja, kuten se kaasuhuone ja ansoja joka fokken huoneessa ja ovessa. Taistelu oli jännittävä, sillä Alkemistin taktiikat ja loitsut oli tosi kovia ja se iski aika hirveällä voimalla, ja saihan ne vartijamookit jotakin aikaiseksi myös, niinkuin Visa kommentoi. Olin kyllä hyvin tyytyväinen mitenkä tuo meni, sillä tuossa kirjassa ei annetta ohjeita siihen mitenkä tehdään jos pelaajat haluaa lähestyä tilannetta rauhallisesti, niinkuin aluksi teitte. Kaikki meni kuitenkin hyvin.

Hiljaisuus, hehheheh. Noita on ollut aika hauska tiputella, täytynyt olla vain varovainen ettei tule liikaa tuputettua. Kaikki kuitenkin valkenee aikanaan, ja hiljaisuus väistyy totuuden tieltä.

Jatkoa mahd. pian!
Kuva
Avatar
Rosgakori
Atte the Gathering
 
Viestit: 549
Liittynyt: 27 Elo 2011, 01:32
Paikkakunta: Fantasiapelit Tampere

Re: Kalloja & Kahleita: Kommentit pelistä [spoilereita]

ViestiKirjoittaja Blue_Hill » 06 Helmi 2014, 00:24

Jännän äärellä oltiin kyllä pelikerran ajan. Jengille siinä kommentoinkin alakerta tappelun jälkeen, että oli ehkä siistein taistelu pitkään aikaan. Kohtuullisen vaarallisia vihollisia, ryhmän jakautumista, kaikkea muuta kuin tavallista "luolasto"komppausta. Taistelun ja tutkimusetenemisen yhdistäminen tuottaa usein pjlle hieman päänvaivaa mutta mielestäni Atte pärjäsi yllättävän hyvin. On kivaa olla ryhmän nopein jäsen, harvemmin sitä pääsee juoksemaan tollasta vauhtia vaaroihin. ^^ Tykkäsin myös siitä, että pääsin käyttämään paria fiittiä pitkästä aikaa/useamman kertaa pelikerralla, deflect arrows ja combat reflexes on molemmat monk bonus-fiittejä joten niitä on mukava päästä hyödyntämään. Alkemisti olisi ilman fast bombs-discoveryä ollut helisemässä Rokua vastaan. ;)

Itse tykkäsin (taas) siitä, että oli epäreilu vihollinen. Lienen tämän suhteen aika kieroutunut mutta tykkään pelaajana siitä, että viholliset on fiksuja, valmistautuneita ja haastavia mutta eivät aivan rikkinäisiä one-hit-comboja (alkemisti olisi voinut olla tuota jos se olisi koko ajan viskonut kahta pommia kierroksessa yhteen kohteeseen mutta ei onneksi sitä tehnyt).

Taisteluiden jälkeen itse ehkä vähän väsähdin kun tutkimustyön piti alkaa. Toisaalta oletin, että pääasiallinen tiedonlähde olisi ollut se alkemisti eikä sen päiväkirjat ja kirjeet mutta näin tällä kertaa. Oli kiva nähdä VisaMitaban ottavat vetovastuuta tuossa tutkimusvaiheessa kun muut koittivat pysyä jaloillaan (Roku oli tosiaan monta kierrosta 1 pisteen päässä nollasta). Savupiippu oli muikea, tollasen miekin tekisin jos osaisin lentää taikuudella.

Porukka tuntuu kaipaavan takaisin merille ryöstelemään laivoja.. Nähtäväksi jää koska niin pääsee käymään, Aten pitää suunnitella jotain eeppistä meille. :P

Pyry kirjoitti:Pointit kyllä täältä Atelle siitä, että on saanut meikäläisen taustasta tosiaan niin hyvin irti ja lisää sisältöä muuidenkin kiusaksi

Joo noi on ihan kivoja lisäyksiä mutta toivottavasti ei nouse ihan hirveään fokukseen tai tuntuu, että kaikki pyörii Darion ympärillä ja kiusaus heittää se pikkusaarelle kasvaa koko ajan isommaksi. ;) Itse toivon, että muidenkin taustoista saadaan jotain sisältöä peliin, nyt se on ollut lähinnä Darion tausta josta jotain viitteitä on näkynyt PJ:n suunnalta.
In War, Victory.
In Peace, Vigilance.
In Death, Sacrifice.

If the only thing that is good about the game is its license, it's a bad game.
Avatar
Blue_Hill
Hand of the King
 
Viestit: 1024
Liittynyt: 26 Elo 2011, 23:52
Paikkakunta: Kangasala

Re: Kalloja & Kahleita: Kommentit pelistä [spoilereita]

ViestiKirjoittaja Visa » 21 Helmi 2014, 19:44

Jaa niin tosiaan pelattiin taannoin, hianoa!

Vähän jo aluksi huolestutti että päädytäänkö Quentissä taas uudelle questille (siis enemmän Mitabaa kuin Visaa). Noh, niin ei käynyt vaan käytiin yksi Cheliaxilainen laiva kaappaamassa ja saatiin panttivankikin, se oli aika siisti veto laivamme kapteenilta ja toi hyvän lisän pelikerran sisältöön.

Puhuriruhtinaan kohtaaminen oli komeaa, enää en ihmettele ollenkaan miksi kyseessä on luultavasti kahleiden voimakkain merirosvo!

Vuorovetten kivellä oli kiva käydä ja ennen kaikkea Visaa riemastutti tavata Gonchobar pitkästä aikaa, tulee jotenkin hyvä mieli aina siitä vanhasta huijarista! Ja vielä parempi kun mies oli menestynyt merillä. Atte oli panostanut menestyneen merirosvon kuvailuun. Jos on aamun raivokin menestynyt niin on Pataässäkin eikä kapteeni sitä sumeile esittää. Siistiä! Bedu Hanjin (Hanhi? :D ) hyökkäys Pataässän kimppuun oli vähän huolestuttava mutta toisaalta kyse saattoi olla vain sattumasta.

Ja sitten oli tietysti pelikerran ja koko seikkailukirjan huipennus. Sanotaanko vaikka näin että vaikka Kapteenien Regatta oli tapahtumaketju, jonka tulos heitetään d20-nopalla, se oli ehkä jänninpiä kokemuksia roperintamalla taas vähään aikaan ja todella vaikuttava. Itseäni harmittaa että se tuli jotenkin äkkiä enkä kerennyt eläytymään siihen kunnolla ja kadotin peliajantajuni. Tosin, olihan se sen luontoinen tapaus että pelaajahahmoillakin katosi täysin ajantaju, ehkä tämä oli tarkoitus tapahtua.

Vaikka Abendegon silmään purjehtiminen oli aika pelottava ajatus, Mitaba oli hyvin luottavainen kahdesta syystä eikä juurikaan hätkähtänyt hurjaa reittiä. Ensinnäkin hänellä oli laiva jonka tiesi pystyvän uskottomiin tekoihin. Ja vaikka laiva pettäisi niin hänellä on Gozrehin suosio puolellaan. Jos Suolaparta kuitenkin päättäisi upottaa laivan niin hän suo vapauden kuitenkin sitä halajaville. Ja hieno paikkahan tuo silmä oli ja paljon hämmentäviä asioita nähtiin. Muiden laivojen tuhoutuminen silmän räpäyksessä toi sellaisen tunnun että tämä ei todellakaan ole mikään picnic.

Shadow demoni oli vanhalta viholliseltamme likainen temppu. Sietäisi tulla upotetuksi. Pelaajana tuli vähän epätoivoinen olo kun muistoissa oli edellinen kohtaaminen vastaavan olennon kanssa mutta onneksi Rokun yliluonnolliset kyvyt tekivät tilanteesta huomattavasti siedettävämmän. Mitaba ei ollut ehkä niinkään epätoivoinen ainakaan ennen kuin ensimmäinen salama valui hyödyttömänä sen lävitse, mutta vieraan kohtaaminen on aina vähän jännää...

Ihan tälleen btw, onko Paizolla joku fluffikas selitys sille että sähkö on tehotonta demoneita vastaan mutta esim. tuli toimii?

Loppukaneettina voidaankin todeta, että varsin onnistunut pelikerta ja arvoinen kampanjakirjan päätökselle!
If its not broken, youre not innovating.
-Old asuran saying
Visa
Bishop
 
Viestit: 689
Liittynyt: 27 Elo 2011, 16:52
Paikkakunta: Tanpesteri

Re: Kalloja & Kahleita: Kommentit pelistä [spoilereita]

ViestiKirjoittaja Rosgakori » 22 Helmi 2014, 10:34

Visa kirjoitti:
Ihan tälleen btw, onko Paizolla joku fluffikas selitys sille että sähkö on tehotonta demoneita vastaan mutta esim. tuli toimii?


Hömhöm. EN ole ihan varma, mutta tuli yleensä yhdistetään Helvettiin, jota hallitsevat demonien vihamiehet eli paholaiset, joilla on immuniteetti tulta vastaan. Tulet polttavat jossakin määrin myös demoneja, kun taas sähkö yhdistetään myrskyihin ja salamoihin jotka sopivat Syöverin kaoottiseen maailmaan, jossa mikään ei pysy samanlaisena kauhean kauan ja luonnovoimien negatiiviset puolet ovat voimassa.

Kommentoin myöhemmin kunnolla, tämä oli tällainen infovartti. Kiitos Visalle kommenteista!
Kuva
Avatar
Rosgakori
Atte the Gathering
 
Viestit: 549
Liittynyt: 27 Elo 2011, 01:32
Paikkakunta: Fantasiapelit Tampere

Re: Kalloja & Kahleita: Kommentit pelistä [spoilereita]

ViestiKirjoittaja Visa » 22 Helmi 2014, 16:44

Tosin, luulenpa että tämä juontuu ihan vaan siihen lopulta että "jo D&D:ssä oli näin" :D

Noh, Mitaba on oppinut aika paljon uutta kaikenlaisista kummallisuuksista viime aikoina -> 1 rankki planesia :)
If its not broken, youre not innovating.
-Old asuran saying
Visa
Bishop
 
Viestit: 689
Liittynyt: 27 Elo 2011, 16:52
Paikkakunta: Tanpesteri

Re: Kalloja & Kahleita: Kommentit pelistä [spoilereita]

ViestiKirjoittaja Viiksu » 24 Helmi 2014, 13:55

Visa kirjoitti:Tosin, luulenpa että tämä juontuu ihan vaan siihen lopulta että "jo D&D:ssä oli näin" :D

Noh, Mitaba on oppinut aika paljon uutta kaikenlaisista kummallisuuksista viime aikoina -> 1 rankki planesia :)


Jos fluffi pohjalta lähdetään niin ainakaan missään lähdetiedoissa ei kyseistä ilmiötä varsinaisesti olla selitetty. Tosin selityksen tai ainakin näkemyksen tähän tarjoaa demoneiden synnyn historia. Demonithan syntyivät kun kuolleiden kuolevaisten sielut päätyivät syvyyteen , jossa niistä muodostui ns. demonisia toukkia (yksi kuolevaisen sielu voi luoda tuhansia näitä). Nimeämätön ratsumies (four horsemen, jotka yhdistetään daemoneihin) alkoi testailemaan mitä näistä toukista saisi aikaan ja alkoi tekemään kokeitä yhdistämällä näitä toukkia ja Qlippoth olentoja (jotka asuttivat syvyyttä ennen demoneita ja ovat vanhimpia olentoja kaikkeudessa). Näin syntyi Demonien rotu, jonka seurauksena Demoni kanta kasvoi räjähdysmäisesti ja itse helvetti joutui piirityksen kohteeksi kun demonit lähtivät mellastamaan. Qlippothit tuhottiin lähes sukupuuttoon ja nimeämätön ratsumies katosi.

Qlippotheilla on immuniteetti kylmään ja myrkkyihin, mutta ovat kuitenkin vastustuskykyisiä kaikille elementeille. Oma päättelyni tästä on, että nimeämätön ratsumies "loi" demoneille kyvyn vastustää sähköä tai se oli jo valmiiksi niissä demoni toukissa, jolloinka kun Demoni rotu syntyi ja se peri jotain Qlippotheilta sekä toukista, joita käytettiin demoneiden rakennusaineena.

Tuli tarve päteä hieman kun tähän asiaan on tullut uppouduttua viimeaikoina :D
Avatar
Viiksu
Knight
 
Viestit: 323
Liittynyt: 27 Elo 2011, 16:45
Paikkakunta: Herwood

Re: Kalloja & Kahleita: Kommentit pelistä [spoilereita]

ViestiKirjoittaja Blue_Hill » 26 Helmi 2014, 01:23

Visa kirjoitti:Ihan tälleen btw, onko Paizolla joku fluffikas selitys sille että sähkö on tehotonta demoneita vastaan mutta esim. tuli toimii?

Visa kirjoitti:Tosin, luulenpa että tämä juontuu ihan vaan siihen lopulta että "jo D&D:ssä oli näin"

Niin siis oikea vastaus kysymykseesi on likimain tuossa: D&D kehitettiin armottomaksi haastepeliksi, jossa pjn tehtävä oli haastaa ja koittaa tappaa hahmot mahdollisimman hyvin. Jotta pelaajat ei koskaan voisi tietää mikä loitsu toimii ja mikä ei, heiteltiin vihollisille vaikka mitä vastustuskykyjä. Nykyisin kun peli luonne on erilainen noille vastustuskyvyille on keksitty selityksiä.

Toisaalta koko vastaukseni voisi ohittaa turhana, koska Visa pyysi fluffikasta vaihtoehtoa. Kannattaa kuitenkin muistaa, että usein mekaniikka ja fluffi ei kohtaa.

Tämä riittänee varmaan tästä aiheesta, palataan niihin kommentteihin tuossa alapuolella.
In War, Victory.
In Peace, Vigilance.
In Death, Sacrifice.

If the only thing that is good about the game is its license, it's a bad game.
Avatar
Blue_Hill
Hand of the King
 
Viestit: 1024
Liittynyt: 26 Elo 2011, 23:52
Paikkakunta: Kangasala

Re: Kalloja & Kahleita: Kommentit pelistä [spoilereita]

ViestiKirjoittaja Blue_Hill » 26 Helmi 2014, 01:38

Hyvä pelikerta. Antti tykkäsi siitä, että päätettiin vähän oikoa tutkimustyön kanssa eikä menty tapaamaan sitä viimeistä tyyppiä, Rokua olisi voinutkin mokoma vähän kiinnostaa. Lähinnä tykkäsin tästä siksi, että se antoi mahdollisuuden tuolle muulle hyvälle sisällölle, kuten paluu Vuorovetten kivelle. Tunnelma pelikerralla nousi kivasti koko ajan, keskustelu ja kohtaaminen Tessan kanssa, matkustajalaivan ryöstö, Vuorovetten kivi, kiire regattaan, REGATTA ja voitto. Tasaista nousua kohti loppua, josta tietty regatta itsessään vei voiton vahvalla ja hyvällä tunnelmallaan.

Regatan hyvä fiilis juontui kyllä pj:n panostuksesta. Puhuriruhtinaan sanat, ulkonäkö, muut laivat, Harrigan, musiikki ja tuleva haaste nosti intoa lähteä tekemään ennätyksiä ja kyllähän siitä melkoinen retki tulikin. Ehkä inasen enemmän näin jälkikäteen olisi halunnut kuvailua myös pelaajilta mutta Atte veti sen verran hyvin, ettei haitannut pelikerralla eikä vieläkään. IsmoMorianin paras hetki koko kamppiksen kohdalla osui just tälle pelikerralle kun jättiläislohikäärmekonnalta paettiin juuri ja juuri. Siinä huudossa paljastui Morianista enemmän kun monella pelikerralla yhteensä: siinä oli tunnetta, karismaa, johtajuutta ja tyyliä. Myös huomasin hahmon innoituksen lähteen sieltä alta mutta se vaan auttoi asiaa.

Regatta oli kaikin puolin toimiva, myös tappelut sen aikana. Musta oli siistiä kohdata epäreiluja vihollisia peräjälkeen mutta oonkin tällanen taistelumasokisti. IsmoMorianille annettava vielä kehut mahtavasta vastauksesta varjodemonia vastaan: Roku käskee muita suojelemaan kapteenia, Morian käskee muita suojelemaan Rokua. Just tällästä mä tykkään nähä ja kuulla taistelussa. ^^ Oli kivaa olla taisteluspesialisti varjodemonia vastaan, sopi myös tyylillisesti hahmolleni (tuli vastaan varjo).

Tämä pelikerta kyllä kruunasi tän kirjan loistavasti. Jos muutoin tässä kirjassa oli sellasta veneilyä ympäri Kahleita ja ehkä motivaatio/päämäärä oli hukassa sivujuonien alla niin tällä pelikerralla tavoitteet oli hyvin selviä ja tuossa lopussa oli myös motivaatiota hoitaa homma kunnialla loppuun. Seuraavaa kirjaa ootan innolla, kuulut vähän legendaa että siinä on kuollut hahmoja jossain toisessa kamppiksessa.. ;)
In War, Victory.
In Peace, Vigilance.
In Death, Sacrifice.

If the only thing that is good about the game is its license, it's a bad game.
Avatar
Blue_Hill
Hand of the King
 
Viestit: 1024
Liittynyt: 26 Elo 2011, 23:52
Paikkakunta: Kangasala

Re: Kalloja & Kahleita: Kommentit pelistä [spoilereita]

ViestiKirjoittaja Viiksu » 28 Helmi 2014, 15:34

Perhana kun oli tunnelmallista.

Kerrassaan kyllä mainio pelikerta, josta regatta kyllä jäi parhaiten mieleen. Itseäni varsinkin yllätti, että siellä perhanan silmässä voikin liikkua!
Kieltämättä itselleni Regatta oli erittäin piristävä kokemus. Ehkä noita merimatkojen hankaluuksia voisi olla enmmänkin?

PJ'lle kyllä propsit tunnelmasta regatan suhteen, hyvää settiä. Taistelut oli kyllä veemäisiä näin rouskan kannalta, mutta onneksi tiimistä lyötyy osaavia "spesialisteja".
Avatar
Viiksu
Knight
 
Viestit: 323
Liittynyt: 27 Elo 2011, 16:45
Paikkakunta: Herwood

Re: Kalloja & Kahleita: Kommentit pelistä [spoilereita]

ViestiKirjoittaja Pyry » 28 Helmi 2014, 16:06

Hiiohoi!

Joo, komppaan kyllä kaikkia siinä, että tummelma oli erittäin lositava kilpailussa. Musiikkivalinta osui kyllä nappiin ja koko ajan oli tekemisen meininkiä! Täytyy kyllä myöntää että olisi joo pitänyt vähän paremmin itsekin kuvailla miten Dario roikkuu köysissä yhdellä kädellä kiinni tuulessa yms. mutta siitä huolimatta taisi kaikilla olla kivaa!
Oli myös mukava huomata, että vaikka varjoseni oli perhanan tehokas sitä elementaalia vastaan, niin se ei kuitenkaan tehnyt taistelusta tylsän arkipäiväistä, jota ehkä hieman aluksi pelkäsin.
Puhuriruhtinas oli kyllä vaikuttava tapaus, ei voi kieltää. Niin ja kapteenistammekin saatoimme huomata hieman uusia piirteitä ;)
Mutta mitäpä tähän enää lisäämään, yksi parhaimpia ropetuskertoja kautta aikojen, joten tästä on hyvä jatkaa ja seuraavaa pelikertaa kovasti odotellessa!
"The whole problem with the world is that fools and fanatics are always so certain of themselves, but wiser people so full of doubts."
Pyry
Knight
 
Viestit: 183
Liittynyt: 27 Elo 2011, 19:20

EdellinenSeuraava

Paluu Roolipelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron