Sivu 5/5

Re: Kalloja & Kahleita: Kommentit pelistä [spoilereita]

ViestiLähetetty: 22 Huhti 2014, 22:39
Kirjoittaja Blue_Hill
Kaikin puolin mukava pelikerta, joka meni paljon näppärämmin kuin osasin odottaa. Ehkä meillä on parempi pelisopimus kuin osasin etukäteen ajatella, jotenkin vaan koko oman kylän rakentelusysteemi meni paljon jouhevammin kuin ensin alkuun ajattelin. Lopulta se oli niin jouheva, että unohdin että olisin halunnut statittaa kylämme mutta sen ehtii myöhemmin. Tykkäsin. Erikoismainintana sanottakoon se, että harvoin kahden kuukauden pelaaminen on myös tuntunut siltä, että pelin sisällä aikaa on kulunut. Oikein hyvä. Jos jotain kehitettävää pitää sanoa, niin Virnistävä Veikkonen tippui meidän syliin mun mielestä turhan helposti, ei tarvinnut edes yrittää etsiä/väijyä purttiloa. It is the hunt that makes the hunt enjoyable, not the catch.

Tarkastus olikin sitten juuri niin siistiä ko vaan voi. Laivojen ilmestyminen, vaativat kapteenit ja heidän vaatimuksen osaamisen näyttämiseksi (kuka kapteeni ja hänen lähimmät miehensä oikeasta käyttävät katapulttia jos saarelle hyökätään? Ihmettelen vaan! ;) ) oli kyllä hauskaa puuhaa mutta se ilta.. se ilta. Yksiä parhaimpia osuuksia tätä kamppista. Ehdottomasti. Muhun jotenkin upposi tuollainen vieraiden kestiseminen ja kulissien takana juoksentelu ja suunnittelu niiden kulissien ylläpitämiseksi. Tuntui, että tässä oli oikeasti panoksia ja menetettävää, toisaalta taas lähes kaikki tilanteet oli hieman humoristisia, ainakin siinä kohtaa kun päästiin taas pöytään vieraiden kanssa. All in all, koko hässäkkä ennen häirikön löytymistä oli aivan loistavaa (jäi ihan harmittaan, ettei Roku ollut sisällä ihmissuden alkaessa käydä kuumana, olisi ollut paljon sanottavaa sille).

"Loppuvihollinen" ja taistelu olivat myös hauskoja. Yksittäinen vihollinen, joka pystyi selviämään useampia kierroksia alivoimalla eikä silti ollut mahdoton voittaa. Hyvää kohtaus-/vihollissuunnittelua. Eeppisiä hetkiä myös tuossa taistelussa oli, joten sopi oikein hyvin illan lopuksi. Myös vihollisen epäselvä luonne juhlien aikana lisäsi kiinnostusta, näitä teorioita kun alkoi jo lennellä siitä kuka on syyllinen.. Rokusta oli hyvin harmillista, että puolituista ei päästy kuulustelemaan, Antista taas oli jopa pelin kannalta parempi ettei puolituinen päässyt kertomaan mitään työnantajastaan. Jännitys säilyy mukavasti kun ei ole mitään tietoa kuka oli pouolituisen lähettänyt saarelle sabotoimaan. Myöskin työnantajan kirjeen/puolituisen päiväkirjan puuttuminen olivat todella kaivattua vaihtelua. Hyvää tarinankerrontaa, jättää pelaajat haluamaan lisää.

Kaikin puolin hyvä neljännen kirjan päätös. Melkein voisi sanoa, että tähän astisista AP:sta Kalloissa ja Kahleissa on ollut paras neljäs kirja.

Re: Kalloja & Kahleita: Kommentit pelistä [spoilereita]

ViestiLähetetty: 27 Huhti 2014, 21:03
Kirjoittaja Visa
Taas päästiin pelaamaan, ja tällä kertaa oltiin päättävissä pöydissä. Tessan myötämielisyys meitä kohtaan oli yllättävä positiivinen yllätys ja otamme rahat ilolla vastaan. Synkkää on tietysti, että kaikki piraattiloordit eivät suhtaudu ulkoisiin uhkiin asian vaatimalla vakavuudella eikä Hurrikaanikuningasta vaikuta muutenkaan kiinnostavan.

Neuvoston kokous oli hyvä kohtaus ja Atte oli nähnyt vaivaa osallistujien visualisoinnin kanssa, mikä oli hyvä lisä pelkkään sanalliseen kuvailuun. Hyvä! Kaikenlaisia hassuja hahmoja on kyllä päätynyt tuohon porukkaan ja häiritseviäkin kyllä. Noh, merirosvoon ei pidä koskaan luottaa riippumatta heidän rodustaan tai taustastaan...

Oman laivaston kokoaminen vaikuttaa hauskalta hommalta, approvaan! This is going to be fun...

Musta torni oli kyllä tosi outo tapaus kieroine emäntineen. Minä ja Mitaba eivät erityisesti innostuttu muinaisen pahuuden vapauttamisesta. Jos mahtava merirosvo tarvitsee jonkin vangitsemiseen jumalansa artefaktin ja joutuu silti uhraamaan oman henkensä siinä sivussa, kuullostaa tapaus sellaiselta että sitä ei todellakaan kannata mennä törkkimään. Noh, onneksi me ei ihan normipiraatteja olla ja Rokun omituiset kyvyt näyttivät voimansa. Pelottavan voimakas tapaus on tuo mies, onneksi on samalla puolella.

Aamun raivon näkeminen vallattuna ja antautuneena oli kyllä pelottava näky. Sankarimmekin ovat suurimmat taisteluresurssinsa käyttäneet joten aika tukalat paikat tulee. Lisäksi heillä on meidän laiva ja miehistö panttivankeina. Toisaalta, vihollisella on kolme laivaa liitettäväksi meidän laivastoon ;)

Re: Kalloja & Kahleita: Kommentit pelistä [spoilereita]

ViestiLähetetty: 11 Touko 2014, 00:17
Kirjoittaja Rosgakori
Uusi kirja hyvällä mallilla menossa, ja menoa ja meininkä on ollut.

Viime pelikerta oli ehkä turhan levoton kaiken randomin off-game huutelujen suhteen, mutta onneksi loppu pelasti aika paljon pelikertaa. Kaikki voisivat katsoa mitä huutelevat välillä.

Odotin innolla mitä te teette "Barracudan" kanssa oli yksi asia jota odotin kovasti. Siinä annetaan hyvät ohjeet sen pelaamiseen, joten olin aika hyvin varautunut :D Tappelukin olisi ollut mahdollinen, mutta onneksi päästiin puhumalla niin sästettiin siinä pitkä tappelu. Vaikka ei ihan heti Näkkistä löytynyt vihjeitä, niin onnistuitte te siinä lopulta. Kohtaus Amiraali endymionin perämiehen kanssa oli kiva, samoin itse Amiraali. Yritin olla vähän Stannis Baratheon, mutta ei ihan kanavoitunut suomeksi.

Ah, Korrpution Teatteri. Kolme lempi NPH:ta tässä kirjassa :) Mahtavia persoonia erillaisilla buildeilla (varsinkin oopperalaulaja-bardi. Seriously, who excepts that?) Tappelu oli pitkä, viholliset sai hyvin aikaan (typerä evasion...) mutta vieläkään ei kukaan ole päässyt hengestään.On meillä vielä puoltoista kirjaa aikaa, mutta silti- hattua pitää nostaa.

Lootit laitan huomisen aikana esille. Avot!

Re: Kalloja & Kahleita: Kommentit pelistä [spoilereita]

ViestiLähetetty: 11 Touko 2014, 20:07
Kirjoittaja Visa
Joo se alkupeli kärsi vähän levottomuudesta, saatoin aistia peejiin ahdistuneisuuden aika-ajoin. Ehkä ensi kerralla saan harjoitettua paremmin itsekontrollia.

Kohtaus mureenamiesten kanssa meni odotettua paremmin, olin melko varma aluksi että tulee katkera ja verinen taistelu. Onneksi vastapuoli osoittautui neuvottelunhaluiseksi. Kohtaaminen Endymionin perämiehen kanssa oli myös jännä vaikken ph:na ollutkaan paikalla. Hainaisen pää oli erikoinen tapaus, pelaajaa hämmästyttää tuo kapteenimme yhtäkkinen mieltymys voitettujen vihollisten ruumiinosiin (Mitabaa ei niinkään).

Onnistuneen avauskohtauksen jälkeen tuli vähän sekava väli jossa organisoitiin kaikenlaista ja luettiin paljon rulebookkia (yllätyksekseni huomasin ahdistuvani jostain syystä tässä välissä, en oikein tiedä edes miksi). Onneksi tilanne oli ohimenevä ja kun päästiin tiedustelemaan Korruption Teatteria, alkoi homma taas olemaan kasassa. Mitaban pelaaminen ruokaketjun alaportailla oli virkistävää vaihtelua ja kohtaus meni mielestäni ihan mukavasti. Hiiren näkökulmasta tehdyn tiedusteluretken jäljiltä PJ antoi aivan oikein hieman epäselvän kuvan teatterin pohjapiirroksesta, mikä toi sopivaa epävarmuutta hommaan. Uusi laivakissamme pitää nimetä!

Varsinainen yöllinen operaatio alkoi aika heikoissa merkeissä kun ensin Pyry meni solmuun tapahtuma-alueen kuvauksen kanssa ja sitten viittaukset Endymionin suojeluksessa olemiseen sekoittivat sekä Mitaban että hänen pelaajansa pään(olin myös pelaajana aivan varma että kusessa ollaan). Onneksi meillä on kahleiden harteikkain kävelevä ja tulta syöksevä valhetutka, joka rauhoitti tilanteen!

Yllätysetu menetettiin ja vastustaja oli valmistautunut kohtaamiseen. Oli kuitenkin melko tyydyttävää tehdä näyttävä esiintulo esiripun takaa tiikerinä ja raadella oopperalaulaja kappaleiksi. Harva asia pönkittää soturin ekoa enemmän. Vielä eeppisemmän tilanteesta olisi tehnyt Darion kummallisen vesikuplan mukaan tempautuminen. Vastu oli kova ja varsinkin pakoon päässyt velho osoittautui konstikkaaksi vastukseksi. Hänen läsnäolostaankaan ei tiedetty ennestään mitään ja Nightshade (suomeksi?) osoittautui aika moiseksi yllätyskortiksi. Stone skin on kova loitsu, pitäisi ehkä itsekkin ruveta suosimaan sitä (communal, anyone?). Se nyrkkeilijä osoittautui jotenkin surkuhupaisaksi tapaukseksi ja mies parkaa kävi melkein sääliksi kun Roku grillasi tätä kuoppaansa. I feel sorry for him.

Viimeinen velhon takaa-ajo yritys kuivui kasaan ja vähän katkera maku jäi suuhun. Btw, onko meillä mahdollisuutta käyttää scrying-loitsua tämän jäljittämiseen? En oikein divinaatioita tunne, mutta vastoin kaikkea todennäköisyyttä kyseinen loitsu kuuluu myös druidin repertuaariin.

Mutta mutta, laadultaan nousujohteinen pelikerta ja parempi niin päin. Lisää halutaan!

Re: Kalloja & Kahleita: Kommentit pelistä [spoilereita]

ViestiLähetetty: 22 Touko 2014, 12:21
Kirjoittaja Blue_Hill
Viimeisin pelikerta oli oikein makoisa. Saarella kapteenien tapaaminen oli hauska kohtaus, joka sisälsi paljon hyvää keskustelua. Nähtäväksi jää miten tuo Darion saama viesti tulee ratkeamaan, pelaaja on tietty huolestunut demoniruhtinaista pelissä mutta Rokua mokomat ei kiinnosta, palvokoot mitä tahansa kuhan ei ole meille uhka (on ollut hauska lisätä Rokulla tuota "jumaluuksilla ei ole sijaa elämässäni"-aspektia pikku hiljaa pelin aikana, mikän entiteetti ei vielä ole vakuuttanut arvostuksen arvoiselta). Reissu Dagonin Kitaan oli nopea mutta tuhoutunut laiva oli loistava kohtaus, ei vienyt liikaa aikaa ja voitiin mennä ilman taistelua (todettiin että voitatte). Näin juuri. Tunnelman nostattajana oikein mainio.

Dagonin Kidassa sitten päästiin taas asiaan: Roku on ilmiömäinen epäkuolleen surmaaja (tai oikeastaan minkä vaan jolla on vähänkin liian matala AC mutta materiaali DR). Oli kivaa one-roundata yli 100 hp:inen hirviö ja muutenkin olla etulinjan mättökone. Nautin joka hetkestä. Saari pari oli muutenkin mainio paikka: selviytyjät ja heidän kanssaan keskustelu (taas tunnelmapaukku ilman tappelua), lehto ja maaginen vesi, muinainen kone ja auringonvartijat. Viimeisestä on pakko sanoa, että Antilla kävi useita syitä mielessä miksi Roku sai puhua vartijalle ja te ette mutta ilmeisesti syy oli vähemmän lennokas kuin ajattelin.. Noh, joka tapauksessa ensi pelikerran alussa nähdään onko Rokun teoria vartijan vapauttamisesta oikea.. MUAHAHAHA!

Kaikin puolin siis hyvä pelikerta, tykkäsin kovasti. Loppu lähenee mutta tunnelma pysyy mainiona ja taistelut sopivan mittaisina. Tykkään tykkään. Siitä en tykkää, että olen kauheasti jäljessä peliraporteissa.. Pitää yrittää petrata.

Re: Kalloja & Kahleita: Kommentit pelistä [spoilereita]

ViestiLähetetty: 26 Touko 2014, 18:28
Kirjoittaja Pyry
Hiiohoi!
Siinä olikin menoa ja meinkinkiä! Ääniä yössä, verisiä ruumiita ja vihaisia kontra-amiraaleja! Eipä ollut hirvittävästi mitään mistä voisi sanoa mitään negatiivista jälleenkään, koska tässä oli niin paljon kaikkea hyvää. Oli isot tappelut, sekä paljon mystistä ropettamista. Niin ja tuli Darion oikea nimi myöskin muille tietoon.
Zerinkein D'evrona, ei niin hirvittävästi, mutta ehkä vähän palveluksessanne!

Pelaajan huomio: Itse alan tästä lähtien puhumaan hamostani, ainakin näin kun kirjoitan kommenttia yms. hahmosta oikealla nimellä. Ei haittaa, jos muut kutsuvat hahmoani edelleen Darioksi, sillä tuolla nimellä miestä on kutsuttu siitä asti kun hahmot tutustuivat toisiinsa ensimmäistä kertaa.

Dar... Zerinkeinia hieman askarruttaa se, että kuka on mystinen "liittolainen" joka yöllä kuiskii hänen korvaansa. Tiedä sitten, onko liittolainen ensinkään... Myöskin se on hieman synkkä uutinen, että Cheliaxian sotalaiva, jonka pääjehuna toimi Moloch pistettiin hyökkäämään Vuorovetten kivelle sen vuoksi, että Aamun raivo saatiin houkuteltua paikalle ja se, että heidän pääkohteensa oli meidän viaton vesseli, varjotanssija.
Kyllähän se varrmasti ketä tahansa stressaisi, että perässä on laivalastillinen hornan ritareita :D
Se, miten kaikki liittyy mihinkin, on uteliaisuutta herättävää.

Itse supertaisteluun: Oli yksi tyylikkäimmistä taisteluista tähän mennessä, ehdottomasti. Fire walli ja Rokun tuliryöpyt, sekä visiot helvetistä olivat ehdotonta ykköstä! Kontra-amiraali oli kyllä järkyttävän kova luu ja melkein saatiin sanoa hei hei Zerinkeinille, mutta melkein ei riitä, sillä täällä ollaan ja vastustajat pukkaa horsmaa!
Ennen tätä oli tuo Defensive roll vähän sellainen, että "nääh, ihan jees, mutta eipä mikään ihmeellinen." Mutta nyt kun sen ansiosta ollaan vielä elävien kirjoissa, voin sanoa että:
A) hyvä juttu että oli
B) helvetin tyylikäs pelastus!

Näihin tunnelmiin, enempää en osaa sanoa, mutta seuraavaan pelikertaan!

Re: Kalloja & Kahleita: Kommentit pelistä [spoilereita]

ViestiLähetetty: 28 Touko 2014, 18:16
Kirjoittaja Visa
Hyvä peli kerta oli (tai ainakin muistan hyvillä mielin lähteneeni peleistä).

Se iso tappelu oli hyvä ja ensimmäinen kaatunut hahmokin oli lähellä. Onneksi siitä sitten selvittiin. Nyt ollaan taas vähän kovempia jätkiä. Hämmentävää on Cheliaxilaisten valinta hyökätä kivelle. Halusivatko he todella niin kovasti saada Darion kiinni vai ovatko ne vain jostain vihaisia meille? Itselleni jäi vähän epäselväksi miten julkisesti Dario julkisti oikeaa nimeään. Luultavasti häntä tullaan kutsumaan Darioksi kampanjan loppuun asti... jos selviää hengissä ;) Jännä juonenkäänne joka tapauksessa.

Laivaston kokoaminen on ollut ihan hauskaa puuhaa, laivastotaistelut kuullostavat aika nopparallilta. Paljon jää kuvailtavaa pelaajien ja pj:n harteille ettei siitä tule puista nopanheittoa.

Re: Kalloja & Kahleita: Kommentit pelistä [spoilereita]

ViestiLähetetty: 06 Kesä 2014, 11:52
Kirjoittaja Blue_Hill
Ensinnäkin, olen Visan kanssa samaa mieltä toissa kerran taistelusta Vuorovetten kiven edustalla: oikein toimiva ja haastava taistelu. Tykkäsin kovasti, enkä vain siksi että Rokulla oli hyvä päivä. ^^

Viimeisin pelikerta. Matka saarelle oli toimiva, tahnahirviön hyökkäys ja varjotanssijoiden kohtaaminen oli tunnelmallinen mutta melko helppo taistelu. Kiva pelata liikkumiskykyistä hahmoa, joka pystyy loikkimaan laivasta toiseen. Uuden sataman nimeen olen hyvin tyytyväinen, Ismolta hyvä oivallus. Uusi Almas on piikkiä Pikku-Opparaan jonka satamamestari kettuili meille mutta totta kai myös kunnioitus arvostetun kapteenimme kotimaata kohtaan. Arvostan valintaa niin pelaajana kuin hahmona. Oikein hyvä.

Meritaistelu oli mielestäni oikein toimiva ja hauska kohtaaminen vaikka laivat tuhoutuivat melko nopeaan tahtiin (ja Mitaban laivaston kapina oli vähän hassu). Tykkäsin tuosta simppeliydestä ja mahdollisuudesta kuvailla melkein miten vain taistelun kulkua ja aiheutettua vahinkoa. Myös pelaajien hajaantuminen eri ryhmiin toimi, koska auttamisen aspekti nousi myös esille. Kansitaistelu Koiruohoa vastaan oli viihdyttävä, kampanjan tyyliin sopiva mutta (taas) inasen helppo meidän ryhmälle. Ei siinä, kiva tuntea osaavansa asiansa ja olla tehokas. Muiden kapteenien kokemuksia meritaistelusta haluan kuulla seuraavalla pelikerralla.

Seuraavaa pelikertaa odotan kyllä innolla, linnan ryöstämistä tiedossa. ;)

Re: Kalloja & Kahleita: Kommentit pelistä [spoilereita]

ViestiLähetetty: 06 Kesä 2014, 14:37
Kirjoittaja Pyry
Hiiohoi!
Melkoinen pelikerta, etten sanoisi! Etenkin alun Hiljaisuuden yllätyshyökkäykseen oli tämä pelaaja tyytyväinen!(Mikä ei varmaan hirveästi yllätä, koska oman hahmon taustoista tässä kyse) Se että hyökkäyksen johtajana oli Zerinkeinin veli, Andrez oli aika tiukka veto. Didn't see that coming.(kaksoisveli, jos tarkkoja ollaan).
Varmasti muiden hahmojen mielestä Zerinkeinin kylmyys veljeään kohtaan tuntui aika... kylmältä(etenkin ehkä Rokusta, joka oli paikalla todistamassa kurkun leikkaamista). Veli, jonka Zerinkein oli viimeksi nähnyt yli 11- vuotta sitten. Mitä heidän välillään oli tapahtunut, sitä ei moni tiedä, mutta toverinne silmissä Andrez D'evrona oli jo kuollut vuosia sitten Qadiran autiomaassa.
Andrezin hulluus Cheliaxialaisten kokeiden takia kuitenkin sai Zerinkeinin tuntemaan jotain uutta; sääliä. Moinen kohtalo ei hänen mielestään ollut oikein, mutta hälyyttävämpää on ajatus siitä, jos näitä täysin näkymättömiä vihollisia on Cheliaxia jo tehnyt enemmän? Ajatus pelottaa. Eikä unohdeta näitä koeputkipirunsiittämiä tms.
Myöskin se jäi hahmoani askarruttamaan, että oliko joskus kuukausia sitten nähty musta lima meressä samaa kuin Hiljaisuuden mukana tuoma? Oliko se vain sattumaa, vai onko Hiljaisuus jo aikaisemmin yrittänyt pysäyttää laivaamme ja iskeäkseen? Duhn-duhn duhnn!

Hiiohoi! Tyhjien silmien taistelu! Omasta mielestäni oli ihan jees, vaikka niinkuin jo siitä puhuttiin, niin Mitaban ryhmän pakoonlähteminen oli aika kummallinen juttu :D mutta minkäs teet kun säännöt on sääntöjä ja nopat pyörii miten pyörii. Mutta muuten tuo taistelu oli ihan bueno. Aikaahan tässä taistelussa pelin sisällä meni varmasti useita tunteja, tai niin ainakin itse koin kyseisen taistelun. Viimeinen taistelu oli vähän juu helpohko, mutta ei se missään nimessä huono ollut. Meidän ryhmä vain lyö aika kovaa, vaikkei ole edes yhtäkään full BaB - taistelijaa mukana :)
Oli Harriganilta suuri virhe aliarvoida meidän armadan voimaa ynnä muuta. Seuraavaksi mennäänkin sitten Kolkuttelemaan Harriganin ovelle, eiks niin?

Re: Kalloja & Kahleita: Kommentit pelistä [spoilereita]

ViestiLähetetty: 06 Kesä 2014, 17:49
Kirjoittaja Visa
Fellow captains... siistiä sanoa niin :D

Hiljaisuuden hyökkäys ei tosiaan ollut kovin haastava mutta onnistunut ja tunnelmallinen sitäkin enemmän! Mustan liman arvoitus ei vieläkään selvinnyt. Oliko sekin yhteensattumaa? Mitaballe ei ehkä edelleenkään täysin selvinnyt Darion/Zerinkeinin veljen identiteetti eikä häntä suuresti kiinnosta puuttua toisten kuvioihin. Tosin nyt oli jo tosi kyseessä kun tuli suora hyökkäys ja asiaa täytynee arvioida uusiksi.

Meritaistelu oli aika jees mekaniikan yksinkertaisuuteen nähden ja isompien laivojen upottaminen toi suuren tyydytyksen. Ilmeisesti piraatit eivät tykkää purjehtia Mitaban alaisuudessa tehokkuudesta huolimatta, onhan hän vähän outo lintu. Siltikin, hassu joukkopako, en oikein keksinyt mitään miten roolipelata ja kuvailla tapahtunutta ingame :D Kansitaistelussa meillä oli etulyöntiasema eikä sitä epäröity käyttää. Oli hauska taas dinosaurustella tehokkaasti pienen tauon jälkeen. Pounce on härski skilli.

Harrigan taisi tehdä viimeisen virheensä. Luulen että kaikki tulemme nauttimaan hyökkäyksestä ja sen voittamisesta.

Re: Kalloja & Kahleita: Kommentit pelistä [spoilereita]

ViestiLähetetty: 08 Kesä 2014, 22:27
Kirjoittaja Viiksu
Kaikki sanottava on jo sanottu, joten totean vain, että hyvää matskua. Muutamia mietteitä:

- Toivottavasti tämä hiljaisuuden ongelma oli tässä ainakin Morianin mielestä
- Uusi Almas <3
- Jos tarkkoja ollaan niin Mitaban joukon hajoamiselle on fluffillinen tausta ja ehkä olen ainoa joka huomaa sen koska se jäi hieman kaivelemaan tuossa laiva taistelun aikana.
Morianhan kehotti/komensi Mitabaa hyökkäämään zuran laivaston kimppuun, mutta hyökkäsikin ihan toisaalle välittämättä kommodorin kehotuksesta/käskystä, jonka jälkeen zuran
laivasto aiheutti pahoja tappioita Morianin joukolle. Sinänsä ainakin itsestäni tämä vaikuttaisi fluffillisesti käyvältä? Ei humalluta liikaa siitä kapteenin tittelistä stana tai se viedään
pois :P

Re: Kalloja & Kahleita: Kommentit pelistä [spoilereita]

ViestiLähetetty: 15 Kesä 2014, 19:07
Kirjoittaja Visa
Kommentoin lyhyesti viime peliä tässä futiksen lomassa.

Barnabas Harriganin linnake oli haastava dungeon komppaus josta pidin itse kyllä. Paljon vaihtelevia ja vaarallisia vihuja = messevää menoa. Mikään ei ollut liian rikki mutta haastettakin riitti. Tosin Darion disarm-mylly oli siellä huoneessa oli aika härskiä katseltavaa mutta toisaalta hetkeä aikaisemmin alakerrassa mies otti pahasti lukua. Tällaisen jälkeen kyllä kaipaa toisaalta jotain vähän vähemmän suoraviivaista toimintaa, saa nähdä mitä kamppiksen viimeinen kirja tuo tullessaan!

Rokun menehtyminen tuli eeppisessä paikassa isoa B:tä vastaan taistellessa mutta valitettavasti taidamme vielä tarvita hänen lihaksia ja purjehdustaitoja taistelussa Cheliaxin armadaa vastaan. Siis mikäli hän haluaa palata vielä elävien maille.

Re: Kalloja & Kahleita: Kommentit pelistä [spoilereita]

ViestiLähetetty: 16 Kesä 2014, 00:39
Kirjoittaja Pyry
Hiiohoi! On lomailtu ja keikkailtu, joten nyt on varmaankin aikaa hieman kommentoida!

Jees, Harriganin linnake oli hyvä, vaikka omasta mielestäni porukka sortui vähän turhan pitkäksi aikaan suunnittelemaan että mitenkä linnaketta pitäisi lähestyä, mutta eipä se mitään, paikalle päästiin!
Niin kuin velipoika sanoikin, niin viholliset olivat vaihtelevia ja taas meinasi oma hahmo heittää henkensä pariin otteeseen, mutta sitä ollaan sitkeitä kuin ankerias!
Mutta kuitenkin, vahva toverimme Roku sai viimein yhden iskun liikaa ja kuoli Zerinkeinin käsivarsille.
Pelaajan mietteitä kuolemasta: Ajattelinkin jo pitkään, että Rokun turpaanottokyvyllä on pakko olla raja jossain vaiheessa, sillä monta kertaa on käynyt lähellä kuolemaa, eikä ole perääntynyt kuin vasta viime hetkellä. Tuli se siltikin vähän yllätyksenä, että mies kuolee juuri nyt.
Ja asiaan, eli herättämiseen:
Hahmothan olisivat normaalisti valmiina turvautumaan Mitaban outoihin kykyihin, jotka voisivat nostattamaan toverimme kuolleista. Tai ainakin tämän sielun. MUTTA olen kyllä ihan täysin samaa mieltä Antin kanssa siitä, että reinkarnointi on vähän meh, juuri jos sieltä sitten tulee joku gobbo -4str. Ei olisi kovinkaan kiva pelata kamppanjaa loppuun sellaisella.

Hahmon mietteitä: Zerinkein ei ole kovinkaan usein tuntenut myötätuntoa kuolleiden takia, ei edes aikaisempien "tovereiden" kuolemien johdosta. Tämä oli kuitenkin toisin, sillä Zerinkein arvosti Rokua enemmän, kuin varmastikaan päälle päin on näkynyt. Johtuuko se aikaisemmin vietetyistä yhteisistä mietintätuokioista? Nääh, silloin Z vain päätti että helpommalla pääsee, kun tilanteeseen mukautuu eikä nurise vastaan. Eikä sekään nyt niin hirvittävää ollut. Ehkä kyse oli siitä, että Zerinkein oppi luottamaan Rokuun oikeasti ilman epäilyä petoksesta, joka pikkuhiljaa johti oikeaan toveruuteen ja tunteeseen ehkä jopa... ystävyydestä?

Sitten vähän ikävämpiin mietteisiin: Ymmärrän kyllä, että pj turhautuu, jos pelaajien toimesta peli menee sekavaksi, kun hiivitään ja ryntäillään eri suuntiin. Mutta itselleni kyllä jäi siltä osin vähän paskan maku suuhun tällä kertaa. Ei varmaan ollut tarkoitus, mutta itseäni ainakin alkoi ärsyttämään, kun pj ilmoittaa, jokaisen hahmoni kyvyn kohdalla, kuinka tämä ärsyttää. Hiton varjo, hiton disarm, hiton taikahanskat jne. On ihan jees, kun taistelussa muut tekevät vahinkoa viholliseen n.70-100+ pistettä kierroksessa ja itse saan kolmella iskulla hyvässä lykyssä jos osun noin 12-20 vaikka yleensä vahinko jää alle kymmeneen. Olen kyllä koittanut olla käyttämättä varjoa taisteluissa vähemmän, jotteivat ne muuttuisi liian tylsiksi ja siinä olen omasta mielestäni kyllä onnistunut ihan hyvin. Mutta on se nyt perhana. Itseäni lähinnä vain vitutti koko taistelu sitä Tengua vastaan, kun Atte vaan kiroaa ja paiskoo noppia, kun ei osu ja itse saan omalla hahmollani oikeasti jopa tehtyä jotain taistelussa. Se, että tulee sellainen tunne, että muita vituttaa jos edes avaan suuni ei kuulu pelipöytään.

Re: Kalloja & Kahleita: Kommentit pelistä [spoilereita]

ViestiLähetetty: 24 Kesä 2014, 19:58
Kirjoittaja Visa
Kiitos ja kumarrus kaikille! Oli ilo purjehtia kanssanne.

Viimeiset kaksi pelikertaa olivat erinomainen huipennus, Atte oli ymmärtääkseni aika kyseenalaisesta aineistosta rakentanut kampanjallemme arvoisensa päätöksen. Suuressa meritaistelussa oli tunnelmaa ja Cheliaxin amiraali kätyreineen oli, jos ei nyt tappavin vastustaja, niin kuitenkin erittäin vaikea voitettava.

Re: Kalloja & Kahleita: Kommentit pelistä [spoilereita]

ViestiLähetetty: 06 Elo 2014, 00:00
Kirjoittaja Blue_Hill
Viimeiset pelikerrat:
Hornan Syömest' tarjosi hyviä hetkiä ja osoittautui paremmaksi kuin odotin (osittain Aten ja Kimin kommenteista johtuen). Tapahtumien vaihtaminen toisin päin (ensin Hurrikaanikuningas alas ja sitten Cheliaxia) oli todella järkevä teko, koska noin se oli perusteltavissa: yhteisen hyvän suojelemiseksi olimme valmiita haastamaan nykyisen hallitsijan. Molemmat isot yhteenotot olivat viihdyttäviä, sopivan haastavia tälle ryhmälle, vaikka mielestäni Roku pääsi molemmissa taiateluissa helpolla verrattuna joihinkin muihin kohtaamisiin verrattuina. Tuliaseet, yleinen fiilis, isoja mörköjä kesken taistelun, taistelut tapahtuivat meille jo tutussa ympäristössä (laivalla) ja ainakin mun mielikuvan mukaan kaikille löytyi jotain tekemistä aina taistelusta. Niin ja Atelle propsit siitä, että muutti rohkeasti seikkailua ja vihollisia, lisäili sellaisia jotka oli tyylikkäitä meitä vastaan (esim kultaisen erinyeksen munkit) ja tosiaan poisti ylimääräistä "hidastetta" matkanvarrelta. Myös kuolleet toverit ja paljastukset liittolaisista toimivat hyvin. Propsit siitä. (lohikäärme-Tessa vs. paholaiset oli hieno kuvaus pj:ltä).

Kampanjan päätös:
Itse olen tyytyväinen siihen, miten kampanja päättyi. Hieman saatiin valoitettua sitä mitä merirosvoille tapahtui näiden tapahtumien jälkeen ja mitä Kahleille kuuluu. Mielestäni mielenkiintoista oli se, että 2/4 lopetti merirosvouksen melko pian kamppiksen tapahtumien jälkeen. Oikeastaan luku on 3/4 koska Roku aloittaa maailman kiertämisen vahvemman taistelijan kohtaamisen toivossa ja ehkä jossain vaiheessa löytää syyn kyvyilleen sekä kunnon syyn taistelulleen. Matkaaminen kuitenkin tapahtuu Efreetin Nyrkin kannelta, joten +/- 0. ;) Seikkaileminen ja maailman näkeminen oli kuitenkin isompi motivaatio Rokulle kuin ryösteleminen (olkoonkin että sekin oli kivaa). Oikeastaan voisin sanoa, että Roku pysyi Aamun Raivolla noista kahdesta syystä ja siitä, että siellä oli kapteeni jotai pystyi kunnioittamaan.

Sikäli erikoinen lopetus tällä kamppiksella oli, että oikeastaan tilanne pysyi samana Kahleilla. Okei, ehkä se on nyt vähän yhtenäisempi uuden kuninkaan alaisuudessa mutta tuskin tässä mitään isoa muutosta muutoin tapahtuu (tai ainakaan sellaisesta ei tullut vihjeitä). Cheliaxian aluksia varotaan tulevaisuudessakin Kahleiden ulkopuolella ja sisäpuolella meno jatkuu samana.

Kokonaisuus:
Kallot ja Kahleet oli viihdyttävä kampanja. Se ei ehkä tarjonnut suuria tunteita tai järkytyksiä (paria hetkeä lukuunottamatta) mutta seurasi merirosvo-teemoja hyvin ja nimenomaan viihdyttävästi. Toisen kirjan ryöstelyosuudet oli toimivia, saatiin kokea laivojen ryöstämisen intoa ja jännitystä aarteista. Uuden saaren tutkiminen ensimmäisessä ja neljännessä, mitä saarelta mahtaakaan tulla vastaan? Vanha vihollinen ja häntä vastaan kisaaminen ja lopulta voittaminen, hyvin toimivaa. Ainoa mistä olen vähän epävarma on tuo kolmas kirja, jossa juostiin ympäri Kahleita vakoojien perässä. Kirja sisälsi hyviä kohtauksia mutta motivaatiota oli mun ainakin vaikeaa perustella tuolle (muuta kuin että Roku seuraa Moriania vaikka maailman toiselle puolelle kunhan pitää periaatteensa) toiminnalle. Tessa oli vielä tuntematon, oltiin juuri saatu vapaakapteenin arvonimi ja sitten juoksemme vihjeiden perässä Kahleilla. Olkoonkin, että oltaisiin varmaan muutenkin juostu tutustumassa paikkoihin mutta nyt tuo oli vähän "afrikan tähteä Kahleilla: mene tuonne niin saat tietää tämän, kunhan ensin teet tämän". Kuten sanoin, viihdyttävä kirja mutta jää muiden varjoon tuosta syystä. Jos olisin pelannut toisenlaista hahmoa, olisin laittanut kapteenille enemmän vastaan tuosta ympyrää juoksemisesta.

Toimintaympäristönä Kahleet oli viihdyttävä. Kaupungeissa olisi ollut kiva melskata vielä lisää ja Tyhjien Silmien saarella myös. 2.0-versioon lisäisin noille myyntireissuille jotain pikkujuonia/-tapahtumia, nyt oli useamman kerran sellaisia ”olemme viikon satamassa, myymme kamaa”. Tämä johtaa toiseen kehittämisideaan/palautteeseen.

Pelaajahahmojen sivujuonet on viihdyttäviä, tykkäsin tuosta Darion juonesta pääosin. Se loi syyn Darion kyvyille (Pyry propsit tästä) ja tarjosi lisäviihdykettä taisteluihin, joissa Cheliax oli mukana. Parissa kohtaa kuitenkin Darion sivujuoni tuntui olevan koko ajan esillä ja hypähteli silmille useasti. Tämä ei olisi ollut niin häiritsevää näin jälkikäteen, jos muutkin hahmot olisivat saaneet osansa sivujuonista. Rokun taustoista ei tullut oikeastaan mitään (vähän muukalaisvihaa satunnaisesti), Morianin taustasta tippui kirjelmä hyvin loppuvaiheessa ja sekin aika ohimennen ja Mitaballa ei tainnut olla mitään sivujuonen tynkääkään. Eli tulevaisuudessa: joko kellään ei ole sivujuonia tai sitten kaikilla on. Ymmärrän sivujuonteiden olevan ylimääräistä työtä ja että Darion juonen sai helposti mukaan kamppikseen mutta itse jäin kaipaamaan sivujuonia myös meille muille.

Lopuksi

Mun palaute on hirveästi myöhässä. Aloitin tämän kirjoittamisen 10.7 ja melkein kuukautta myöhemmin saan heitettyä foorumille. Ajatus on katkeillut matkan aikana mutta yksi asia lohduttaa hieman: eipä ole Visan lisäksi kukaan muukaan kommentoinut. Ehkä tämä viesti voi toimia pohjana keskustelulle, joka on jäänyt käymättä. Yllä oleva ”kokonaisuus”-osio voi tuntua kesken eräiseltä juuri sen takia, että ajatus on jäänyt monta kertaa kesken. Toivottavasti luette sen ymmärtävin ajatuksin.

-Blue_Hill, Roku ”Tulinyrkki”, Efreetin Nyrkin kapteeni ja Ilizmagortin Polttaja-

Re: Kalloja & Kahleita: Kommentit pelistä [spoilereita]

ViestiLähetetty: 19 Elo 2014, 12:58
Kirjoittaja Viiksu
Antti tuossa sanoikin melkein kaiken mitä itselläni oli mielessä niin en ala erityisesti toistelemaan jo sanottuja asioita. Tosin kamppis yleinsä oli erittäin viihdyttävä ja pääsin pelaamaan tähänastisista hahmoistani pelimekaanisesti ehdottomasti mukavinta hahmoa. Olisin tosin toivonut, että hahmolleni olisi keksitty edes pientä taustaa sen kirjeen lisäksi, kuten vaikkapa Morianin sedästä joka aikoinaan tuli kahleille, mutta joo menee se näinkin.

Kamppiksen loppuratkaisu oli mielestäni melko tyylikäs. Erityisesti lopun kirjoitetun version fixaaminen. Tästä propsit pj'lle. TESSA WTF?!?!?!
Ainut asia mitä pelaajana ehkä hieman ihmettelin oli se, että tosiaan tälläiset märkäkorvat kuin meidän laivamme sankarit sitten menivät ja kohosivat kahleiden mahtavimmiksi vaikuttajiksi. Meni vähän mututumtumalla tuo piraatti kuninkaaksikin tuleminen, mutta toisaalta why not?

Eipä siinä sit ihmeempiä. Kuten jo sanoin niin antti kiteytti muutamia omia pointtejani melko hyvin.

Kommenttini ovat viellä myöhemmässä kuin edelliset, mutta eipä pyry, visa tai edes PJ'kään ole täällä pihahtanut joten MEH

-Ismo, Morian "Ruutikäsi" Grimjoy, Hurrikaani Kuningas

Re: Kalloja & Kahleita: Kommentit pelistä [spoilereita]

ViestiLähetetty: 19 Elo 2014, 18:07
Kirjoittaja Visa
Kommenttini ovat viellä myöhemmässä kuin edelliset, mutta eipä pyry, visa tai edes PJ'kään ole täällä pihahtanut joten MEH


Kommentoin kolmella virkkeellä :D

Enää ei muista niin paljoa että osaisin syväluotaavaa analyysia antaa. Ainakaan kellekkään ei vaikuta jääneen pahasti hampaankoloon mitään.