Kirjoittaja Waldo » 04 Marras 2013, 14:11
Puolet partysta puskee horsmaa joten...
( Yritin olla vähemmän ylirunollinen kun sturmin setin kanssa )
__ __ __ __ __
Paluustani Riddleporttiin oli kulunut pari viikkoa, kun isäni Kar-Thon lähetti viestin viimeisestä kohteesta ennen talven tuloa ja veljeskunnan metsästysmatkaa Irriseniin. Poikani olivat saaneet kunnon työtä vartijana ja metalliseppänä ja saattoivat huolehtia siskostaan ja äidistään.
Matkustin siis Mwangiin ”maailman laidalle”, tehdäkseni lopun pelätyn noitashamaanin terrorista viidakon kylissä ja pyhillä paikoilla. Paikallisten avulla jäljitin hänet muinaiselle Tähtien alttarille, jolla tämä oli valmistelemassa jotain pahuuden messua. Kotkani Snorren järjestämässä yllätyksessä ammuin noidan seulaksi. Kun luulin tämän kuolleen ja lähestyin katkaistakseni pään, jokin noidan läpipahassa olemuksessa herätti hänet epäelämään kutsuen syöverin otuksia selkäpiitä riipivillä taikasanoilla, kuin haudan takaa. Se vääristynyt olento ehti lausua muutaman loitsun, kun näin kuinka sen liikkeet kangistuivat ja alttarissa heräilevä pyhä voima sytytti sen valkoisiin liekkeihin. Noitashamaanin palaessa vähä vähältä tuhkaksi demonien paljous alkoi piirittää minua ja olin jo sidottu seuraavaan taisteluun. Tehtäväni oli suoritettu, mutta pelko tunkeutui mieleeni otusten osoittautuessa luonnottoman kestäviksi. Lopulta uuvuin kokonaan, tiesin kuolevani ja hirviöiden massa vain hukutti minut alleen. Yksi suurimmista iski palavan nyrkkinsä kehoni läpi, rojahdin kylmälle alttarikiveykselle ja annoin varjojen vetää minut pimeyteen.
Havahtuessani kävelin kohti porttia, jonka vartioima piha näytti paikalta jolta olisin voinut kuvitella Luutarhan näyttävän. Astuin sisään ja lähestyin ihmisjoukkoa, joka levittyi aukeilla kaikkiin suuntiin. Ennen kuin tavoitin sitä, pehmeä ääni kuiskasi minulle etten liittyisi muihin vaan seuraisin sitä. Se oli ääni jota halusin seurata. Kulkiessani sen jäljessä kuulin ja näin uskomattoman kauniita paikkoja, ja niiden seassa parhaat muistoni. Painajainen oli muuttunut onnelliseksi uneksi. Kuiskaus vei minut tähtien valaisemaan puutarhaan, joka muistutti paikkaa johon olin kuollut. Astelin tutulle kiveykselle ja tuulenvireessä kuiskaus kietoutui lähelleni. Se otti rikkiruhjoutuneesta kädestäni kiinni ja aloin erottaa hennon hahmon vieressäni. Se sanoi: "Tule mukaani". Kaikki välähti valkoisena.
Tajusin raottavani silmiäni kuunvalossa illan sinertämien puiden alla. Muutaman hetken vain makasin siinä - ehkä yritin vaistomaisesti hakeutua takaisin uneen, jos edes olin hereillä - mutta palasin todellisuuteen kun puristin nyrkkiäni ja pieni ontto kehrä painautui kämmeneeni. Sen pintaan kaiverretut kuviot kiilsivät puhtaina kuin vastaleikattu hopea. Laskiessani sen maahan huomasin jonkun tarkkailevan minua intensiivisesti, mutta sen läsnäolo ei saanut oloani levottomaksi. Jossain puiden lomassa hohtava nuotio piirsi parinkymmenen jalan päässä metsän varjojen ja kuunvalon rajalla istuvan pienen hahmon ääriviivat. Sen täytyi olla sama kuin unessani. Se tiesi etten enää luullut olevani yksin ja nousi tullakseen lähemmäs. Nyt vasta näin kunnolla - nuori haltianainen kevyissä papin kaavuissa. Nuotiolla näin kaksi matkamiestä, kasvonsa kääntyneinä meihin päin. Tämä haltia oli tuonut minut takaisin Verhon toiselta puolelta, olin varma siitä. Loppuyön hän piti huolta haavoistani välillä loitsien hopeakehrällään, välillä soittaen huilua ja hiljaa laulaen. Nukuin valveunta, hereillä juuri sen verran että tajusin kuinka hyvä oli olla. Aiemmin en olisi osannut kuvitellakaan olevani niin lähellä Desnaa koskaan ennen lopullista kuolemaani, mutta haltian huolehtiessa minusta hän todella oli avoin kanava tähtitaivaaseen.
Aamulla hetki ennen auringonnousua parannusrituaali oli valmis ja nousin jalkeille mennäksemme aamiaiselle, jolle puista kuuluva uneliaan vihainen tuhinakin oli epäilemättä pian suuntaamassa. Askel tuntui kevyemmältä kuin kahteenkymmeneen vuoteen. Seuraavat päivät antoivat vastaukset kaikkiin kysymyksiini, kun matkustin viidakon läpi papin, aatelissoturin ja samoojan kanssa. Hyvä seura ja kunnollinen taisteluvoima eivät osoittautuneet ainoiksi hyviksi syiksi kulkea yhdessä. Tulevina öinä haltia näki tapahtumia veljeni matkasta omalla tehtävällään ja tämän kuollessa otti yhteyttä Elielin komissioon. Sitten hän loitsi meidät pikkuveljeni kotikaupunkiin Ewynkraalgardiin. Sain sieltä kourallisen Siivekkäiden agentteja ja ahjotuoreen mithralhaarniskan, jonka tilaajaa en voinut olla aavistamatta. Olin valmis hakemaan veljeni kotiin.
-- Kuolonhuipun arkkisamooja Derek Nemez, matkalla Caliphakseen 25. Lamashan
__ __ __ __ __
[ keski-ikäinen ihmismies, falconer rankkuri 12 ]
"Couldn't swing a dead cat round here without hitting a giant spider... Maker!" - Old Barlin