Vanhurskaiden Raivo: Kommentit pelistä [spoilereita]

Keskustelut roolipeleistä ja pelatuista peleistä

Re: Vanhurskaiden Raivo: Kommentit pelistä [spoilereita]

ViestiKirjoittaja Waldo » 15 Joulu 2014, 01:19

Pelikerta oli ihan hyviä tämänkin mittaisena - pientä ensiapua tauon aiheuttamiin muistihäiriöihin ja tuntuman palauttamiseen kamppikseen muutenkin. Ei niin monipuolista seikkailua kuin edellisen kerran tapahtumat, mutta ei silti hoono ollenkaan.

Niin vain löytyi looginen ratkaisu pikkudemonien karkottamiseen (outoa tosin ettei sitä arvannut ennalta missään vaiheessa) ja sotkuinen retki saatiin siitä aikaiseksi. Tätäkö se sankarointi on! Likaista könyämistä baskassa. Minä kun toivoin sweetrolleja ja hörhelötyynyjä :cry: Me raskaan työn raatajat...

Ei mutta oikeasti. Tämä se on elämää!

Yksi asia mikä pitkään mietitytti aiemmin, eli meidän ajankäyttö ja eteneminen / pelikerta, ei ole sen jälkeen mietityttänyt kun tajusin kuukausi pari sitten että sehän on vaan sitä, että kun vertaa siihen miten me joskus pelattiin niin nykyään vähän kaikki on erilaista. Me tykätään tehdä asioita perusteellisesti, kaikelle mahdolliselle pitää olla järkevä selitys, taistelutaktiikat koitetaan optimoida ja optimoidaan (mikä ei parhaimmillaan hidasta yhtään mutta on usein johtanut siihen) ja meillä on yksinkertaisesti enemmän tietoa kaikesta Pathfinderiin liittyvästä. Tästä syystä peli rönsyilee paljon ja aiheuttaa viivästymisiä, mutta tämän ei tarvi olla mielipahan aihe. Se vaan menee näin ja kun tajusin mistä se johtuu niin se ei ole enää haitannutkaan!

Joulu tulloo! Oletko valmis!½
"Couldn't swing a dead cat round here without hitting a giant spider... Maker!" - Old Barlin
Avatar
Waldo
Setlementti II
 
Viestit: 171
Liittynyt: 27 Elo 2011, 23:01
Paikkakunta: Raumandello

Re: Vanhurskaiden Raivo: Kommentit pelistä [spoilereita]

ViestiKirjoittaja Rosgakori » 19 Joulu 2014, 19:23

Huhhuuuh. Olipas tervaisia tappeluita. Ötökkäluolassa oli tunnelmaa, ja random portaali oli ihan vänkä lisä. Mitäköhän olisi tapahtunut jos siitä olisi koittanut tunkea lävitse, hmmm :D

Vescavorien kuningatar oli vänkä vihollinen, mutta meidän ryhmämme oli erittäin huonosti aseistettu kyseistä reissua varten. Kaksi loitsua jotka tekee vahinkoa swarmeihin, ja niillä ressuilla oli vielä DR:ät ja resistancet. Kuningattaren aura oli hyvin ikävä, ja meillä kävi vähän juustoinen tuuri nopanheiton kanssa. Vähän turhan kauan kului aikaa kokonaisuutena siinä luolassa.

Mutta sitten. Vrock-tappelu oli TÄYSIN turha. 1. Me emme saavuttaneet mitään. 2. Me emme oppineet mitään. 3. Vihollinen ei saavuttanut mitään, ellei se ollut fiksu ja Noctis-tason paranoidisuus totuuden torvi. Atte disapproves -20.

Sotapöytätilanne oli mainio, mutta jotenkin jäi semmoinen fiilis että taaskin jäi vähän oma osuus pienelle- siis muussa kuin suunnitelman kritisoinnissa. Joo, jälkikäteen ajatellen oman hahmon mielipiteet oli enemmän omia mielipiteitä, tai sitten Neema on kovin ailahtelevainen.

Mutta joo, se vankihomma sen sijaan. En muistanut kuulleeni vankein siirrosta, sillä olisin tuolloin objektoinut hyvin paljon, ehkä ottanut heidät siipieni alle. Olin hyvää pohjatyötä tehnyt jo heidän kanssaan, nyt se oli vähän turhaa.

Sunnuntaina lisää.
Kuva
Avatar
Rosgakori
Atte the Gathering
 
Viestit: 549
Liittynyt: 27 Elo 2011, 01:32
Paikkakunta: Fantasiapelit Tampere

Re: Vanhurskaiden Raivo: Kommentit pelistä [spoilereita]

ViestiKirjoittaja Miksalvarez » 21 Joulu 2014, 23:57

Tsaijai!
Olipas herkkua.
Viime pelikerta palveli tätä sinänsä ettei alku ollut ihan samantasoista lagaamista. Vähän kesti päästä porukalla taas liikkeelle, mutta pienen kangentelun jälkeen homma lähti toimimaan. Pelikerralla nähtiin monia tyylikkäitä juttuja, leffamaisia suorastaan (hypyt sillalta, Noctis tornissa, epic fight!) joista tykkäsin. Vartijat sillalla voitettiin ehkä vähän liiankin helposti MUTTA loistavaa pelisilmää PJ:ltä ettei aina katsota noppabingoa ja HP lukua niin silmä kovana, kun muilla kuin rouskapojjiilla ei sneakkia ole. Noctis/Antti hoiti kyllä oman osuutensa tyylikkäästi ja crit pyörähti juuri kun pitikin. Taistelut tulipallohippiäisiä vastaan oli vähän puurtamista ainakin A-rapun puolella, mutta toimivat herättelynä tulevalle. Krypta&Temppelillä alkoikin tapahtua enemmän. Loistava bluffaus haamumieheltä mennä "ulos" :DD johon kolme neljästä lankesikin. Mielestäni hyvin roolipelattu kohtaus. Siitä hienon voiton jälkeen kohti päävihollista ja ai että, kaikki loksahteli lähestulkoon kohdilleen. Neema vetää mysteeripullot, sankarit ovat kovilla, melkein kaikki putoilevat ja lopulta voitamme mahtavan vihollisen joka hyödynsi myös eeppisiä voimia. Nice! Olisin toivonut Durotanin pääsevän nollan alle taistelemaan oikeasti kuoleman porteilla, mutta ehkä pääsemme vielä sinnekin ^^ :D
Kiitoksia tästä, lootteja tulee varmaan joskus (Neema ainakin löysi jotain hyviä..) ja joulukin hiipii. Toivottavasti pelaamme ennen sitä vielä jotain
"Et sinä tule, viimein sen hyväksyn
mut kuinka yksin yöstäni selviydyn?
Et sinä tule, olkoon se päätös sun
on silti rikki, maailma tänään mun,,,"
san. Upi L.
säv. Pablo de R.
Avatar
Miksalvarez
Setlementti I
 
Viestit: 454
Liittynyt: 27 Elo 2011, 15:55
Paikkakunta: Tanpere

Re: Vanhurskaiden Raivo: Kommentit pelistä [spoilereita]

ViestiKirjoittaja Blue_Hill » 24 Joulu 2014, 15:26

Se oli eeppistä settiä, varsinkin loppu. Pelikerralla oli sellainen hauska flow, että onnistuttiin melkein kaikessa mitä haluttiin, noin niiko suunnitelmien puolesta. Vartijoiden ninjausmurhaus, köysitemput sillalla ja muurilla, Noctiksen loikkaus tornista kimeiran kimppuun.. Tuollaisia "sankarointi" hetkiä ei kamppiksessa vielä ole ollut ja tämä pelikerta korvasi paljon aiempaa tasaisuutta ja hidasta etenemistä. Tykkäsin kovasti. Ylipäätään pelikerralla tuntui löytyvän uusi vaihde, vaikka AtteNeema olikin melkoisen turhautunut paikka paikoin, hyvä ettei kaupungin romahtaneiden talojen kuvailu saanut aikaiseksi sarkastista kommenttia.. Toisaalta, kyllä Neema vähän saikin pelin sisäistä lokaa niskaansa painajaisten ja muiden muodossa, että annettakoon ainakin jotain anteeksi. Taistelu brimorakeja vastaan oli hauska vaikka meidän bufit tietty vei hieman isointa vaaraa pois. Itteä harmittaa, etten ole kerännyt tapoistani listaa lomakkeelle, olisi jotain millä brassailla. ;)

Lopputaistelu kimeiraa vastaan oli mainio, ehkä hieman olisi toivonut kiinnostavamopaa taisteluympäristöä kuin kaupungin aukio mutta ehkä jokin toinen kerta sitten. Ylipäätään loppukohtaus (kultistiarmeijan hyökkäys etelärannalle) oli mainio ja sisälsi hyviä hetkiä. Ryhmän jakautuminen hetkellisesti ei haitannut vaan saatiin tehtyä massataistelun lomassa paljon hyvää roolipelaamista. Tykkäsin.

Seuraavaa kertaa ja lootteja odotellen.
In War, Victory.
In Peace, Vigilance.
In Death, Sacrifice.

If the only thing that is good about the game is its license, it's a bad game.
Avatar
Blue_Hill
Hand of the King
 
Viestit: 1024
Liittynyt: 26 Elo 2011, 23:52
Paikkakunta: Kangasala

Re: Vanhurskaiden Raivo: Kommentit pelistä [spoilereita]

ViestiKirjoittaja Rosgakori » 31 Joulu 2014, 12:36

I'm off the wagon, forgive me.

Erittäin mainio ja eeppinen pelikerta, vaikka aika butthurt-fiilikset oli Neemalla (ja mullakin välillä :P ) kun oli noitten resurssien kanssa vähän henkilökohtaisia ongelmia. Mutta monta hienoa ja tyylikästä tappelua (mitä nyt TAAAS joku teleporttasi karkuun, I really hate that) ja tunnelmaa riitti. Ghuulien luolatutkimukset oli ihan vänkiä, ja Berbalang mielenkiintoisen erillainen vihollinen. Loppu oli teitysti ihan omanlaistansa epiikkaa.

Mustan Liemen arvoitus oli hauska lisä. Ryypyn ansiosta pystyi taistelemaan Kimeiraa vastaan, mutta mitä siitä aiheutuu tulevaisuudessa on eri asia. Saattaa olla että viime pelikerran tapahtumat aiheuttavat Neemalle hieman tulevaisuudessa muutoksia mitenkä käyttäytyä vastaavissa tilanteissa...

Ps. Ne kaksi vartijaa pääsi helpolla Neeman käsittelyssä. Jos heidän ensireaktionsa oli ampua lentävää sarvipäätä, ei työura heillä ole luultavasti kovinkaan pitkä ;)
Kuva
Avatar
Rosgakori
Atte the Gathering
 
Viestit: 549
Liittynyt: 27 Elo 2011, 01:32
Paikkakunta: Fantasiapelit Tampere

Re: Vanhurskaiden Raivo: Kommentit pelistä [spoilereita]

ViestiKirjoittaja Miksalvarez » 02 Tammi 2015, 23:24

Uusi vuosi alkoi hyvin tällä, tunteita ja tuoksuja ja combat encounttereita. Diggailin kovasti.
Tähti/ei niin tähtihetkenä tietenkin duel kaikkine aspekteineen ja lopun ratkaisu joka jakoi mielipiteitä suuntaan ja toiseen.
Ehkä tästä keskustellaan vielä (ja aiheutti jo nyt hyvää roolipelaamista ja reaktioita, Khadonin epäuskoinen ilme ainakin jotenkin sykähdytti/järkytti Durotania.)
Tykkään että sankarit eivät aina ole sankarillisia (ainakaan joka kantilta katsottuna)
ja jos Durotanin taustatarinaa katsoo, sieltä voi löytyä jotain tähän viittaavaa...
Niin ja loottiakin alkoi putoilla vaikka jouluun on 51 viikkoa, oikein hyviä.
Kiitos tästä ja toivottavasti jatkoa seuraa parin päivän kuluessa
"Et sinä tule, viimein sen hyväksyn
mut kuinka yksin yöstäni selviydyn?
Et sinä tule, olkoon se päätös sun
on silti rikki, maailma tänään mun,,,"
san. Upi L.
säv. Pablo de R.
Avatar
Miksalvarez
Setlementti I
 
Viestit: 454
Liittynyt: 27 Elo 2011, 15:55
Paikkakunta: Tanpere

Re: Vanhurskaiden Raivo: Kommentit pelistä [spoilereita]

ViestiKirjoittaja Blue_Hill » 03 Tammi 2015, 19:26

Olipas siinä. Mielenkiintoinen keikka tuosta linnan valloittamisesta kyllä tuli, vaikka vähän ihmetystä aiheuttikin armeijan haluttomuus osallistua valloitustyöhön (vielä ei ainakaan ole tullut mitään mistä isohko joukko paladiineja ei olisi selvinnyt, ehkä se vrock olisi voinut olla hieman haasteellinen). Mutta toisaalta, sankaroimaanhan tänne on tultu niin antaa mennä vaan. Linnassa on ihan mainio tunnelma ja kivasti tuli esiin myös meille tärkeitä juttuja: lumottujen ritarien palautus turvaan ja tietty lopun kaaos. :P Taistelut oli miellyttäviä, ei liikaa DR:ää tai muita rasittavia ominaisuuksia vaan melko rehtiä taistelua jotka haastoi mukavasti. Kaikin puolin mainio pelikerta.

Toivottavasti juoni ei heitä meitä heti kauas pois Dreenistä nyt kun ollaan sen eteen paljon tehty hommia. Seuraavaan kertaan.
In War, Victory.
In Peace, Vigilance.
In Death, Sacrifice.

If the only thing that is good about the game is its license, it's a bad game.
Avatar
Blue_Hill
Hand of the King
 
Viestit: 1024
Liittynyt: 26 Elo 2011, 23:52
Paikkakunta: Kangasala

Re: Vanhurskaiden Raivo: Kommentit pelistä [spoilereita]

ViestiKirjoittaja Waldo » 07 Tammi 2015, 16:58

Noniin ja sitten kahden pelikerran edestä.

Kyllä se olisi arvata pitänyt ettei meidän armahilla spesialisteilla ole kaikki kondiksessa! Ensimmäinen myyrä lähti lipettiin, mutta kyllä mäyrä myyrän löytää. -vanha druidinen sananlasku. Lienee turhaa sanoa että linnaan mentäessä olin henkilökohtaisesti kujalla, koska kaikki tuntuu olettavan että se on lähtökohta. Mutta en mä aina ole kujalla ;_; boys plx! En kyllä tajunnut että mistä me sinne linnaan päästiin sisälle mutta sitten siinä oli jotain mekanomänejä ja tämä naakkademoni, se oli ihan kiva ja nopea tappelu. Hyvin mielenkiintoisesti Toragin ja Iomedaen temppelit oli sijoitettu kuin peilikuviksi linnan kummallekkin sivulle. Se lämmitti mieltä jotenkin että Toragille oli saatu rakentaa samanlainen kappelihuone kuin varsinaiselle pyhän sodan jumalattarelle. Pitäväthän he tosin yhtä etiikan ja lähes miltä vaan kantilta katsottuna.

Ei ole kaunista katseltavaa kuinka demonit sekoittaa ihmisen pään, niinkuin barbaarinaiselle oli varmaankin vähän tehty suruissaan ja yksinäisyydessään. Kun Durotan pudotti tämän pään, maailma Khadonin ympärillä pysähtyi hetkeksi. Viimeisen parin viikon aikana luotu luottamuksen ja aseveljeyden tunne väistyi muutaman pitkän hengenvedon ajaksi ja ilma tuntui äkkiä painavammalta, kun siinä hetkessä tajuntaan iskeytyi ajatus ettei meistä kukaan ole täysin puhdas ja muistin että meissä jokaisessa on omat demonimme joita vastaan sotia. Vaikka Khadon pitikin tekoa moraalittomana varsinkin heimolaisuuden vuoksi niin hänellä ei mielestään ole oikeutta tuomita edes ajatuksissaan. Khadon ei oikein tiedä mitä ajatella siitä että taistelutoveri/-t mielummin kuolee kuin huolii parannusta. Varmaan parempi vaan jättää ajattelematta.

Durotanin kanssa linnaan tutkimaan jääminen oli hauskaa, ainakin sen pienen tovin. Ja senkin jälkeen extrajännittävää. Pjltä mun mielestäni oikea ratkaisu pistää möröt etsimään meitä ja lähtemään trollipartion perään. No pussy-ass shit. Eikä jäänyt monen akseleen päähän! Härjät oli sitten odotettua ezmpää kun mentiin koko porukalla kiusaamaan niitä. Lopputappelusta tykkäsin paljon. Olisin halunnut keksiä Veli Vhanelle jotain rakentavaa sanottavaa godlike diplomatia bonuksella +4 ennen kuin homma levisi käsiin, mutta muillakin oli asiaa ja puheenvuorot jokseenkin niukassa ja varmaan myös ajatus sopivasti hukassa joten se siitä :D Nyt pistettiin meidät jokainen oikeasti koetukselle ja se siinä ehkä parasta olikin. Joutui miettimään joka liikkeen tarkasti ja kysymään itseltä mitä teen. Good guy Pjlle hyvee palautetta taas siitä että antoi mun ottaa yhden ratkaisevan liikkeen puolikkaaseen ruutuun. Jos sääntömekaniikalle näytetään berberiä niin olen ite sitä mieltä että puolikkaissa ruuduissa pitäisi voida liikkua ja loitsia, mutta ei tapella (vrt. tilan käyttö). Sääli että jouduttiin lopettamaan kiireellä. Tässä olisi ollut aihetta viimeistellymmällekkin finaalille. Samaan aiheeseen liittyen, mua vähän harmitti että tarunhohtoinen mestari Staunton käytti kierroksen kutsumusloitsuun, jolla paikalle saapui yksi reppana, jonka olemassaololla ei lopulta ollut mitään väliä :cry: Luulin että neiti Succubus tulisi samoilla vauhdeilla takaisin dismissalin jälkeen seuraavalla kierroksella. Ei näkynyt :D Olis hauska tietää miten tappelun kulku olis muuttunut jos olis näkynyt. Ehkä genre olisi vaihtunut siinä samalla splatteriksi. Tädin AC oli ainakin myrkyllinen. Musiikkeja kaipaan! Hyvin valitut musiikit vois vaikuttaa nopeuttavasti tappeluiden kulkuunkin.

Ja voi hinajaiset höristimet kun sieltä löytyi loottia ...
"Couldn't swing a dead cat round here without hitting a giant spider... Maker!" - Old Barlin
Avatar
Waldo
Setlementti II
 
Viestit: 171
Liittynyt: 27 Elo 2011, 23:01
Paikkakunta: Raumandello

Re: Vanhurskaiden Raivo: Kommentit pelistä [spoilereita]

ViestiKirjoittaja Rosgakori » 09 Tammi 2015, 17:26

Jo on mylly!

Aikamoinen meno sielä linnassa! Väijytys heti alussa oli mainio. teki järkeä ja ylläti aika hyvin. Tosin mietityttämään jäi mikseivät demoniminotaurit hyökänneet samaan aikaan? Thoxalit kirkuivat ja Noctis huusi ja Durotan ragesi, eli meteliäkin oli. Eikä ne kauhean kaukana olleet kun aika nopeasti ne lähti liikkeelle Durotanin ja Khadonin tutkiskelun aikana? Jäi mietityttämään, mutta ei se pelikerran tasoa madaltanut.

Paljon oli koluamista, ja itse olin kyllä pikkasen pihalla linnan rakenteesta. Encounterit oli kuitenkin hyviä, varsinkin lopputappelu jossa oli tiivis ja jännittävä tunnelma. Vhanen veli oli aika yllättävä kaveri, tykkäsin itse. Babaut oli vähän turhia, varsinkin kun ne jäi heilumaan koko tappeluksi :D Demoniminotaurit on yksi uusi suosikkiviholliseni, niiden voittamisesta tuli aina hyvä mieli :D

Staunton oli aika jäpikkä, mutta hienosti sekin kaatui. Nyt sitä loottia :D
Kuva
Avatar
Rosgakori
Atte the Gathering
 
Viestit: 549
Liittynyt: 27 Elo 2011, 01:32
Paikkakunta: Fantasiapelit Tampere

Re: Vanhurskaiden Raivo: Kommentit pelistä [spoilereita]

ViestiKirjoittaja Miksalvarez » 12 Tammi 2015, 15:31

Noniin myttinen meno jatkuu ^^ Komeaa touhua ja vähän suurempi mättöpainotus ei ole ainakaan meikäläistä haitannut. Hyvää vastapainoa ropetukselle.
Loottiakin alkaa tulla niinkun jouluaikaan ikään mikä on niinikään komeaa. Vähän alkaa jo mieli halajata jotain muutakin kun ison D:n koluamista mutta ehkä se on pian hoidettu ja jatkamme uudelle saralle, kohtaloa kohti
"Et sinä tule, viimein sen hyväksyn
mut kuinka yksin yöstäni selviydyn?
Et sinä tule, olkoon se päätös sun
on silti rikki, maailma tänään mun,,,"
san. Upi L.
säv. Pablo de R.
Avatar
Miksalvarez
Setlementti I
 
Viestit: 454
Liittynyt: 27 Elo 2011, 15:55
Paikkakunta: Tanpere

Re: Vanhurskaiden Raivo: Kommentit pelistä [spoilereita]

ViestiKirjoittaja Rosgakori » 13 Tammi 2015, 13:23

Joo.

Kyllähän siinä taas lenteli lelu. Pelikerran alkupuolisko oli enemmän mieleeni kuin loppupuoli. Oli kiva istua vähän alas ja rauhoittua kahden edellisen pelikerran mättämisen jälkeen, vaikkakin hetkeksi. Tappelu vampyyria ja sen debuff-armeijaa vastaan alkoi hauskasti, ja olikin kunnes TAAS vihollinen lähti karkuun. Toki on ihan jees että kaikki eivät taistele kuolemaan asti, mutta itseä alkaa välillä korpeamaan kun tuoki taas livisti pois. Vampyyrinä oli tiedossa että vaikka saisimme sen "tapettua" niin sen sumuhahmo katoaisi arkkuun, joka pitäisi löytää. Mutta nyt se vain lenteli pois, ja koko tappelu pitää käydä alusta koska fast healing/regeneration. Vähän turhauttavaa.

Succubuksen arvoitus on kieltämättä jännä, odotan innolla valoitusta tilanteeseen. Ja sit Noctis tappaa sen. :twisted:
Kuva
Avatar
Rosgakori
Atte the Gathering
 
Viestit: 549
Liittynyt: 27 Elo 2011, 01:32
Paikkakunta: Fantasiapelit Tampere

Re: Vanhurskaiden Raivo: Kommentit pelistä [spoilereita]

ViestiKirjoittaja Blue_Hill » 13 Tammi 2015, 15:15

Sunnuntaista pelikertaa edeltänyt pelikerta oli viihdyttävä kaikkine tappeluineen ja erikoisine kohtaamisineen. Dragon Age viittaukset succubin muodossa, minotaurit ja välillä jopa aavemmaisen hiljaiset salit linnassa toivat mukavastu tunnelmaa. Kohtaaminen Stantonin kanssa oli eeppinen ja sopivasti mentiin äärirajoilla resurssien kanssa. Tuli sellainen fiilis, että oli pakko joko voittaa tai kuolla, noin niiko periaatteessa. Tykkäsin lopun eeppisyydestä. Succubin karkoitus oli mainio temppu, joka kyllä auttoi suuresti. Muutenkin Neeman myyttisten voimien loitsun palautus-kikkailu toi paljon etua tässä tappelussa. Stanton oli riittävän kestävä mutta ilman hirveää hyökkäävää tuhovoimaa. Noctis kaksi kertaa tantereessa, olenko ainoa joka on tippunut jo monesti nollan alapuolelle (ja toimintakyvyttömäksi, Durotanin "-50 mutta pystyssä" toimintaa ei lasketa :P )

Sunnuntainen pelikerta oli sit vähän toista maata, ei huono mutta ei edellisen tasoa. Alku oli ihan viihdyttävää mutta Noctiksella oli isompi halu palata linnaan kuin jäädä katselemaan paladiini armeijaa joka tuntuu istuvan käsillään (okei ne taisteli kultistien laumaa vastaan mutta silti). Voisivat hyvin ottaa linnan jo haltuunsa niin pelaajan kuin hahmon mielestä. Pelaajat oli myös levottomia, alakerran tutkiminen edellisen pelikerran tutkintojen jälkeen oli jo hieman puuduttavaa, vaikka pientä tarinan poikasta eräästä sellistä löytyikin. Vampyyritappelu oli ihan kiva vaikka en osaakaan heittää noppaa. Itseä harmitti, että pelikerta jäi noin 3.5 tuntiseksi (18.30 aloitus, 22 päättyi) ja sen myötä mielestäni hieman turhan lyhyeksi.

Ehkä seuraavassa kirjassa tulee enemmän tarinaa ja vähemmän tappelua? Tappelu on ihan kivaa ja hahmoni on siihen vahvastu erikoistuva mutta kyllä se tarina silti vie voiton. Esimerkiksi Noctiksen kultisti- ja demonivihaa on ollut vaikea tuoda esille, koska tilanteet jossa näitä kohdataan ovat lähes poikkeuksetta olleet taisteluita tässä toisessa kirjassa (vrt. eka kirja jossa oli muitakin hetkiä). Jännä silti nähdä mihin tarina meitä vie.
In War, Victory.
In Peace, Vigilance.
In Death, Sacrifice.

If the only thing that is good about the game is its license, it's a bad game.
Avatar
Blue_Hill
Hand of the King
 
Viestit: 1024
Liittynyt: 26 Elo 2011, 23:52
Paikkakunta: Kangasala

Re: Vanhurskaiden Raivo: Kommentit pelistä [spoilereita]

ViestiKirjoittaja Waldo » 13 Tammi 2015, 16:49

Kyllä se viha kuule on tullut ihan hyvin esille, älä huoli :mrgreen:

Pitkiä päiviä kyllä tehdään ja tuntuu että nukkuminen on suorastaan harvinaista. 2 pelikertaa menee helposti yhden päivän puuhiin. Taas kun ollaan matkalla johonkin niin aikaa skipataan enemmän ja se hämärtää ajantajua. Harmittaa, etten oo pitäny päiväkirjaa edes parilla sanalla päivää kohti. En tiedä yhtään kauanko ollaan oltu matkassa ja mihin aikaa on kulunut eniten.

Desnan uskoon kääntynyt succubus ja kaikki tarina mikä on siihen liittynyt on hienoimman sisällön joukossa mitä Pathfinderissa on tullut vastaan. Ja Pj on onnistunut pelaamaan sen sopivan vaikuttavasti. Toivottavasti tämä juoni ei petä kuulijaansa.
"Couldn't swing a dead cat round here without hitting a giant spider... Maker!" - Old Barlin
Avatar
Waldo
Setlementti II
 
Viestit: 171
Liittynyt: 27 Elo 2011, 23:01
Paikkakunta: Raumandello

Re: Vanhurskaiden Raivo: Kommentit pelistä [spoilereita]

ViestiKirjoittaja Miksalvarez » 18 Tammi 2015, 01:38

Kas niin, pidempi kerta paketoi kakkoskirjan ja dingautii kolmannen tierin, not bad.
Pienistä levottomuuksista huolimatta hyvää settiä, päästiin nopeasti kiinni asiaan ja Fort Drezenin pohjakerros alkoi aueta jälleen.
Railojen ilmestyminen toi hyvän DAI-henkisen tunnelman (Heralds of Iomedae!!) mikä oli pelkästään rikkaus ja tyylikkäitä roolipelillisiä hetkiä seurasi.
Hyvää suorittamista mestari Juhanilta Khadonin hahmossa, oli riemukasta yrittää pumpata miehestä tietoa että mitä hittoa se nyt näkee kun kertoo parhaansa mukaan mutta ei silti kykene vastaamaan!
Vastaavia tilanteita on tullut jossa "kujailu" sopii hyvin tilanteeseen ja onkin hoidettu mallikkaasti. Toinen mieleiseni roolipelikohtaus oli Neeman kuulustelu + Noctiksen kantelu Irabethille + sen aftermath joka jää vielä nähtäväksi.
Hahmojen mukaisia reaktioita jotka saivat Durotanin miettimään että kenen joukoissa tässä loppuviimeksi seistään, ja valinta oli että perheenjäsentä ei jätetä.
Pirunsiittämänaistappelu oli hieno! Mutta vähän pelaajaa kuin Durotaniakin harmitti pakeneminen Eustoriaxilta (nimi oikein :D?) koska vähän metailin että melkoinen buffihelvettihän siitä seuraavaksi luonnollisesti tulee ja suht helposti
iso paha väistyi Uljauden Miekan tieltä. Pimeys jne kikkailuahan siinä oli mutta Neema ansiokkaasti niitä counteroi pois. Toisaalta ei jokaisen myyttisen taistelunkaan tarvi olla aivan kuolettava (+ ensimmäinen kohtaaminen olikin todella jännittävää touhua).

Kiitoksia kaikille, nyt nukkumaan
"Et sinä tule, viimein sen hyväksyn
mut kuinka yksin yöstäni selviydyn?
Et sinä tule, olkoon se päätös sun
on silti rikki, maailma tänään mun,,,"
san. Upi L.
säv. Pablo de R.
Avatar
Miksalvarez
Setlementti I
 
Viestit: 454
Liittynyt: 27 Elo 2011, 15:55
Paikkakunta: Tanpere

Re: Vanhurskaiden Raivo: Kommentit pelistä [spoilereita]

ViestiKirjoittaja Blue_Hill » 19 Tammi 2015, 20:58

Miksalvarez kirjoitti:Toinen mieleiseni roolipelikohtaus oli Neeman kuulustelu + Noctiksen kantelu Irabethille + sen aftermath joka jää vielä nähtäväksi. Hahmojen mukaisia reaktioita jotka saivat Durotanin miettimään että kenen joukoissa tässä loppuviimeksi seistään, ja valinta oli että perheenjäsentä ei jätetä.

Joo, tää oli ehtottomasti pelikerran parhaita kohtia, mitä nyt Irabeth on Noctiksen makuun hieman liian liberaali (teki mieli heittää siitä läppä takaisin paluun yhteydessä mutta jätin väliin ;) ). Tästä saatiin paljon riemua pelipöydässä ja kyllä tämän kirjan parhaita hetkiä, tarina pakotti ottamaan kantaa ja keskustelemaan. Ehdottomasti tällaista lisää, musta tuntuu että sellaista on tulossa. Noctis aikoo ainakin laittaa vastaan Durotanin lähtöaikeille, en tiedä miten Irabeth suhtautuu Durotanin aikeisiin (tai onko esimerkiksi Neema halukas lähtemään). Mun mielestä on siistiä miten Durotan otti Neemaan kohdistuneet syytökset sen verran tosissaan, että pohtii paladiinien hylkäämistä, eikä esimerkiksi Noctikselle kostamista/sen potkimista pois jengistä tuollaisen "heimon/ryhmän" pettämisen jälkeen.. ;)

Rituaalin pysäytys oli hauskaa ja oli kiva juoksennella kaupungilla ja keksiä omasta mielestä ovelasti paikka jota tutkia. Kuitenkin nuo vihjeet veivät meidät takaisin alas, ihan mainio tapa auttaa pelaajia oikealle tielle. Mielestäni oli hyvä, että nimenomaan Khadon sai tuon kautta ruutu-aikaa. Hyvä hyvä. Mielekäs taistelu pirunsiittämää vastaan (4 vihollista kierroksessa, wuhuu!). Tämän jälkeen tuo tutkimuksen jatkuminen oli vähän tuskaista, koska mielessäni olin sijoittanut tuon lopputappeluksi. Sitten varjodemonin maille astuminen ja vetäytyminen muuttivat tilannetta. Ihan OK taistelu mutta tuo edellinen oli parempi, osittain siksi että varjodemonit on perseestä ja siksi että vihollinen pakeni paikalta.. Olisi voinut luulla, että edes tuollaisella otuksella olisi ollut ylpeyttä liikaa pakenemiseen. Ensimmäinen kohtaaminen oli tunnelmakas ja siinä oli syy vetäytyä.

Sitten jotain lyhyesti: Musiikkeja kaipaisin joihinkin hetkiin lisää. Enemmän kuvailua taistelussa niin pelaajilta kuin PJ:ltä. Toivottavasti seuraava kirja on enemmän tarina- kuin paikkavetoinen, tuollainen koluaminen alkoi jo hieman kyllästyttää. PJ:n kommetteja pelistä, tapahtumista ja hahmoista olisi myös mukava lukea.
In War, Victory.
In Peace, Vigilance.
In Death, Sacrifice.

If the only thing that is good about the game is its license, it's a bad game.
Avatar
Blue_Hill
Hand of the King
 
Viestit: 1024
Liittynyt: 26 Elo 2011, 23:52
Paikkakunta: Kangasala

Re: Vanhurskaiden Raivo: Kommentit pelistä [spoilereita]

ViestiKirjoittaja Rosgakori » 21 Tammi 2015, 02:21

Ohhoho! Olipas aikamoinen römppäys!

Ehdottomasti mainioin pelikerta vähään aikaan. 2 hauskaa tappelua ja yksi vähemmän hauska. Taivaan repeäminen oli erittäin mainio tunnelmanluoja, mutta yhdyn edelliseen kirjoittajaan ja sanon että duude, missä musa? Monta hienoa kohtaa johonka kunnon musa olisi sopinut erittäin hyvin. Khadonin visioperhonen oli mainio, ja siinä päästiin taas tällaiseen "ihmeiden" ja jumalallisen väliintulon maailmaan. Ensimmäinen tappelu oli erittäin hauska, haastava ja kiva. Vihollismuija jäi vähän sieluttomaksi, en muista sen sanoneen mitään merkittävää tai jäävän mieleen erityisesti. Vaikka olikin Neeman kanssa separeted at birth. Salamantereista hatunnosto, harvinaisempi vihollinen...en muista olenko koskaan taistellut niitä vastaan? Ja Therukki poltettiin, good times.

Varjohuoneessa oli tunnelmaa, mutta siitä vei klimaattisuutta pois se että jouduttiin perääntymään koska joo, itsekkin vähän mietin aikaisemmin että oliko tää tässä? Tosin Neeman ja Eustoyriaxin kohtaaminen oli hauska pelata, samoin se aftermath. Odotan innolla ensi pelikertaa notta nähdään mihin Duro ja Neema menevät 8-)

Ja lopputappelu oli hauska. Aluksi pelkäsin että ylibuffataanko me itsemme, mutta ei huolta. Heavens-spirit ability on ihastuttavan OP, tästä lähtien tulen käyttämään aina välillä enemmän sitä :D (tasapainottaa sillä että sen loitsut on paskoja).

Mutta.

Eustoyriax, isopaha loppuvihollinen ja Neeman riivaaja-lähti karkuun?? Hieman pettynyt olen. Loppuvihollisia vedetään pataan, piste paitsi ehkä kvk:ssa. Se tuo aina kirjaan kivan closuren. Ainoa jossa se on toiminut on Toinen Pimeys ja eka kirja, mutta muuten se tuntuu pelaajien voiton viemiseltä. Löydettiin kuitenkin lippu. Yay!

ps. Aron oli ehkä kirjoittajan puolelta huono hahmo valita "uhriksi." En muista juteltiinko miehen kanssa muuta kuin Kenabreksessa. Kun paljastettiin että Aron oli demonin vanki ja uhri, en ollut ehtinyt luoda minkäänlaista tunnesidosta mieheen. Jos esimerkiksi Anevia olisi ollut mukana ja olisi uhri-now that's dramatic. Mutta osittain kai pelaajien vika, kun ei tutustuttu.

pps.Uudet pelikerrat mekanismissa. Myös se vankiseinän uskontunnustus löytyy sieltä, pelikerta 15.
Kuva
Avatar
Rosgakori
Atte the Gathering
 
Viestit: 549
Liittynyt: 27 Elo 2011, 01:32
Paikkakunta: Fantasiapelit Tampere

Re: Vanhurskaiden Raivo: Kommentit pelistä [spoilereita]

ViestiKirjoittaja Waldo » 22 Tammi 2015, 18:21

Kamaran tulinen pätsi on laavaa, yllämme taivas kuin lyijyä valuu
Viimeisen taistelun kunniapaikalla vartiojoukkue seisoo ja kaatuu
Palavin vaattein ja halkeillen huulin...


Onneksi saatiin linnan raidaus päätökseen tällä pelikerralla. Ja löydetiin el Miekkakin - korruptoimattomana. Oli hauska kontrasti isojen pahojen näkemyksissä liittyen lippuun, se mistä Stauntonin päiväkirjassa mainittiin. Mahtoiko ainoa syy miksi Eustoyriax jätti Uljauden miekan jälkeensä paetessaan se, että varjo on aineeton? Tätä Khadde miettii STRABULOISSAAN. Ja ainoa syy miksi Eustoyriax pakeni on oltava se, että me voidaan kohdata se uudestaan myöhemmin. Tätä puolestaan pelaaja miettii oloissaan. Muuta selitystä ei voi olla tollaisen bossen vetämiselle pois taistelusta.

Uusi ahjo. Mmmmmmmm.. kuumottaa. Tästä Khadon on varsin innoissaan. Välittömästi tilaan tultaessa alkoi päässä soimaan Vallan haamut :o
Tietäen ettei Drezenin ahjomestarin virkaan ole hakijoita aivan jonoksi asti tällä huutoa, Khadon saa luultavasti paljon mieleistään tekemistä jota on kaivannutkin. Olen kyllä kiitollinen siitä että Desna ilmestyi tai lähetti näyn juuri Khadonille. Mies on ollut kasvavassa määrin tasapainoton ja lipunut lähemmäksi tervejärkisyyden ja hulluuden rajaa. Nämä tapahtumat taitavat pian aloittaa uudenlaisen ajan ja samalla arpeuttaa vanhoja haavoja. Uusi ääni kutsuu taivaalta.
"Couldn't swing a dead cat round here without hitting a giant spider... Maker!" - Old Barlin
Avatar
Waldo
Setlementti II
 
Viestit: 171
Liittynyt: 27 Elo 2011, 23:01
Paikkakunta: Raumandello

Re: Vanhurskaiden Raivo: Kommentit pelistä [spoilereita]

ViestiKirjoittaja Miksalvarez » 31 Tammi 2015, 19:43

Yllättävän sisällöikäs pelikerta lyhyestä kestosta huolimatta :) Aloitetaan alusta. Lipun palauttaminen kävi aika nopeasti/vähin äänin. Ehkä omat ratkaisumme ajoivat asian näin ettei siitä suurempaa numeroa tullut, toisaalta itse pidin tästä hahmon ohella. Luovutetaan lisää majorartefakteja :D! Siitä siirryttiin sitten komean trippailun myötä iltaan, hienoja visioita ovat kukin PH saaneet vuorollaan. Ja niin Neema sai suostuteltua Durotanin jäämään. Tämä oli mielestäni myös antoisa kohtaus, olkoonkin että tuntuu että jotkut teot tuntuvat vähän jäämään menneisyyteen helpommin kun Biowaren peleissä.. Tätä tietenkin aiheuttaa myös pelitauot jotka ovat väistämättömiä. Jäi Noctiksen päänaukominenkin vähälle tasolle, sääli sillä Duel olisi kyllä ollut hauska tapa mitellä voimia :D
Katoavat panssarit, ahjon tutkiminen jne. ovat hyvää down time actionia ettei se ole pelkästään craft heittoja ja neppailua. Tähän olen tyytyväinen, kunhan vaan saamme vielä jotain vihiä mihin panssari on hukkunut. Hahmoilla on myös selkeät sävelet mitä haluavat touhuta, jotka heijastavat ehkä persoonallisuuksiakin. Oikein jees.
Lentävä vihollinen oli varmaan jotain tulevaisuuden varjostusta, saa nähdä mihin tämä kehittyy. Kuitenkin siihen liittyen itse pelaajana toivoisin metailun vähentämistä, yritetään pitää ne omat ja hahmon tiedot erillään ja PJ:n sana on kuitenkin aina viimeinen. Itse en tunnista kaikkia vihollisia millään kun hädin tuskin olen lukenut ensimmäistä Bestiarya, siksi jotenkin harmittaa/vituttaa vihollisia kohdattaessa lannistuminen/intoutuminen/muu metatietoon perustuva asia vaikka se tulisikin pelaajalta, itse on helppo samaistua hahmoon joka ei tiedä muuta kuin miltä edessä oleva vihollinen näyttää. Ihan näin toivomuksena yleisesti :)
Kohti seuraavaa kertaa ja uusia taisteluja!

"Ken tämän miekan nostaa, kantaa voimaa iänkaikkista.
Vaan niinkuin terä leikkaa lihaa, on myös voiman sielua arpeutettava"
"Et sinä tule, viimein sen hyväksyn
mut kuinka yksin yöstäni selviydyn?
Et sinä tule, olkoon se päätös sun
on silti rikki, maailma tänään mun,,,"
san. Upi L.
säv. Pablo de R.
Avatar
Miksalvarez
Setlementti I
 
Viestit: 454
Liittynyt: 27 Elo 2011, 15:55
Paikkakunta: Tanpere

Re: Vanhurskaiden Raivo: Kommentit pelistä [spoilereita]

ViestiKirjoittaja Rosgakori » 02 Helmi 2015, 15:24

Varsinainen breather episode. Olisi voinut vaan olla kyllä hieman pidempi tuo pelikerta.

Sisällöltään kyllä mainio ja yllättävän tapahtumatäytteinen! Olin hieman toisaalta pettynyt siihen alkuun, kun tultiin maan päälle niin porukka vähän hurrasi ja Irabeth oli vaan "job done." Odotin paljon isompaa ja flashympää kohtausta, kun kerta koko retken tärkein juttu oli pelastettu ja niiden jumalan oma lippu saatu takaisin. Aika laimeaa. Samoin tuntui todella typerältä laittaa se lippu jonnekkin varastoon, ja olettaa että se toimii sieltä käsin, anteeksi nyt vaan.

Mutta tästä eteenpäin tapahtuikin kaikkea hauskaa! Neeman ja Durotanin keskustelu oli hauskaa, ja kerrankin onnistuin näissä dialogeissani. Toivon myöskin että Joranin hiillostus alkaa tuottaa tulosta- täytyy koettaa tuolal ystävyydellä ja kohteliasuudella vielä enemmän, to make that spark burst in to flames. Paljon ideoita tämä kohdalla.

Myös Jumalahjon kohtalo kiinnostaa, varsinkin se kääpiön kuva sielä sisällä Antin ja Mi-gon ideat oli hyviä, vaikkakin lopputulos ei ollut onnistunut. Ehkäpä se paja saadaan kuntoon joskus, varsinkin jos GM antaa vähän ropettaa sitä puhdistusta ;) (muuten kestää ikuisuus.)

Random railotraakki oli mielenkiintoinen, joskin aika turhauttava pörriäinen. onkohan se niitä samoja lentäviä hahmoja mitä me nähtiin joskus aikaisemmin?
Onneksi Khadonin mahtitykki osuu ja krittaa. Hienoa duunia!

Vanhat naamat oli kiva yllätys, vaikka vähän yllätyinkin tuosta Anevian muutoksesta Anveniin. Ei se niin kärsivältä näyttänyt naisena, mutta detaljeja. Anevia oli ainoa naishahmo tässä kamppiksessa jonka kanssa Neema on ystävystynyt, ja ei näe Anvenissa kuin muukalaisen.

MIKSI SEURAAVA KERTA ON NIIN KAUUUUU-KANAAAAA/ MUA SEIKKAILUUN VERI JO JOOOOH-DATTAAA...
Kuva
Avatar
Rosgakori
Atte the Gathering
 
Viestit: 549
Liittynyt: 27 Elo 2011, 01:32
Paikkakunta: Fantasiapelit Tampere

Re: Vanhurskaiden Raivo: Kommentit pelistä [spoilereita]

ViestiKirjoittaja Blue_Hill » 03 Helmi 2015, 01:48

Viihdyttävä pelikerta. Touhuttiin omiamme ja sulateltiin menneitä tapahtumia. Aten ja Mikon keskustelua hahmoinaan oli mielenkiintoista seurata koska liittyi vahvasti myös omaan hahmooni tuo keskustelu. Hyvä pojat. Kadonneen haarniskan tapaus ei ollut yhtä mielenkiintoinen (tai ahjoon liittyvät jutut muutenkaan), ainoa mikä oikeastaan saatiin varmistettua tuossa on se, että meillä on (ehkä) yhä petturi joukossamme ja Aron saatoti olla viaton. Katsotaan mihin tuo meidät vielä johtaa, Noctis ei tainnut kuulla tuota ajatusta vielä mutta kun kantautuu korviin niin voi hyvin olla että Noctis ottaa puuttuvan inkvisiittorin roolin itselleen ja alkaa etsiä syyllisiä. Paladiinit ottavat petturin kovin rauhallisesti ja hyväksyen, että "näin on nyt käynyt". Missä on pakollinen detect evil-tarkastus joka aamu, linnaan astuessa ja komentajan luokse saapuessa? :P

Lentävä vihollinen on turhauttava. Ei siitä muuta. Ehkä siksi tuli huudeltua jotain metatietoa pöydässä. Mutta mielestäni Durotanin olisi pitänyt Arcane-heitollaan saada tietää traakkien yllättävästä nopeudesta. Kuitenkin niille hyvin tyypillinen taito, mitä ei muilta löydy. +/- 0 kohtaaminen.

Seuraavaan pelikertaan on hieman aikaa, toivottavasti saadaan kuitenkin pian aikaiseksi. Aikatauluni ovat tuolla toisessa ketjussa nähtävillä.
In War, Victory.
In Peace, Vigilance.
In Death, Sacrifice.

If the only thing that is good about the game is its license, it's a bad game.
Avatar
Blue_Hill
Hand of the King
 
Viestit: 1024
Liittynyt: 26 Elo 2011, 23:52
Paikkakunta: Kangasala

EdellinenSeuraava

Paluu Roolipelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron