Land of My Fathers (Twilight: 2000)

Keskustelut roolipeleistä ja pelatuista peleistä

Land of My Fathers (Twilight: 2000)

ViestiKirjoittaja Blue_Hill » 13 Helmi 2016, 19:55

Kuva



LAND OF MY FATHERS - ISIEMME MAA




ISIEMME MAA on joukkotuhon jälkeiseen Iso-Brittaniaan sijoittuva roolipelikampanja, jossa pelaajat yrittävät selviytyä maailmassa, joka heille on jätetty. Maailma täynnä vihaa, nälkää, tauteja ja turvattomuutta, vanhasta on jäljellä vain rauniot. Kerran suuri ja mahtava Iso-Brittania on romahtanut, mitään keskushallintoa ei ole olemassa, vain rosvojoukot ja itsenäiset kylät ympäri saarivaltion runneltuja kumpuja ja raunioita. ISIEMME MAASSA on jäljellä vain selviytyminen. Mitä olet valmis tekemään selviytyäksesi? Sinull on vielä ihmisyytesi, mutta miten pitkälle se kantaa maailmassa, jossa ihmisyys on heikkous?

Cymru am byth!



Pelin sääntöpohjana toimii Twilight: 2000-roolipeli niiltä osin kuin PJ näkee sen toimivan konfliktien ratkomiseen ja selviytymistaistelun kuvaamiseen.

Tähän päivään mennessä Jalkanen, Visa ja Ari ovat sanoneet haluavansa mukaan tähän projektiin, Miksa esitti myös mielenkiintoa aiemmin. Mukaan mahtuu 4-5 pelaajaa. Twilight: 2000-säännöstön tunteminen etukäteen ei ole vaatimus osallistumiselle.
In War, Victory.
In Peace, Vigilance.
In Death, Sacrifice.

If the only thing that is good about the game is its license, it's a bad game.
Avatar
Blue_Hill
Hand of the King
 
Viestit: 1031
Liittynyt: 26 Elo 2011, 23:52
Paikkakunta: Kangasala

Re: Twilight 2000

ViestiKirjoittaja Blue_Hill » 13 Helmi 2016, 22:39

Mä en ole ehtinyt kirjoitella tänne vielä mitään aiheesta, tavoitteena olisi kirjoitella asioita maanantaina kun on vapaapäivä. Mutta Mikko on oikeassa, kyseistä viikonloppua mietittiin, lauantaina ennen klo 15 onnistuu hienosti ja sunnuntaina melkein mihin aikaan vain. Mutta mä kirjoittelen tänne lisää kunhan saan ajatukseni kasaan, enkä ole pitkän työpäivän väsyttämä. Pahoittelut, että tän kanssa nyt kestää.
In War, Victory.
In Peace, Vigilance.
In Death, Sacrifice.

If the only thing that is good about the game is its license, it's a bad game.
Avatar
Blue_Hill
Hand of the King
 
Viestit: 1031
Liittynyt: 26 Elo 2011, 23:52
Paikkakunta: Kangasala

Re: Twilight 2000

ViestiKirjoittaja Visa » 14 Helmi 2016, 12:23

Kuten oli puhetta niin olen ensi viikonlopun menossa, tehdään PJ:n kanssa varmaan hahmoa skypellä tms jossain sopivassa välissä? Jalkasellakin on sääntökirja, sielläkin voi varmaan käydä tekemässä jos ei muuten käy?

Hahmoideoita ei kauheasti ole vielä, ainakaan kovin tarkalla tasolla. Lehtimies-hahmo olisi ollut fallout-henkisessä maailmassa aika hieno mutta Manse Filessä pelasin jo sellaista joten ehkä jätän väliin. Tosin, ehkä keltaisen lehdistön edustaja kävisi kyseeseen, kovina aikoina ihmisten pitää turruttaa aivonsa jollakin vaarallisella.
If its not broken, youre not innovating.
-Old asuran saying
Visa
Bishop
 
Viestit: 701
Liittynyt: 27 Elo 2011, 16:52
Paikkakunta: Tanpesteri

Re: Twilight 2000

ViestiKirjoittaja Jalakanen » 14 Helmi 2016, 13:28

Sunnuntai voisi sitten olla parempi päivä ilman aikatauluja. Miten muille sopii?
Toki niinku toki lähtökohtaisesti toki haasteellista toki niinku toki sitä kautta toki niinku toki enään toki hässäkkä toki.
And something smart here in english. It's in english - not in finnish - so of course it's smart.
Avatar
Jalakanen
Bishop
 
Viestit: 407
Liittynyt: 04 Syys 2011, 11:17
Paikkakunta: Nahkalippis-City

Re: Land of My Fathers (Twilight: 2000)

ViestiKirjoittaja Blue_Hill » 15 Helmi 2016, 16:49

Muokkasin ekan viestin "omakseni" ja annoin ketjulle enemmän kuvaavan nimen. Kirjoittelen tänään vielä lisää settiä tänne, kunhan tässä saan aikaiseksi.

Sunnuntai sopii mulle kyllä hyvin. Saatteko pelaajat itse tulostettua lomakkeet vai hoidanko mie?
In War, Victory.
In Peace, Vigilance.
In Death, Sacrifice.

If the only thing that is good about the game is its license, it's a bad game.
Avatar
Blue_Hill
Hand of the King
 
Viestit: 1031
Liittynyt: 26 Elo 2011, 23:52
Paikkakunta: Kangasala

Re: Land of My Fathers (Twilight: 2000)

ViestiKirjoittaja Jalakanen » 15 Helmi 2016, 22:02

Hieno aloituskuva! Mulla saattaa olla vanhoja lomakkeita tai sitten ei. Sanoisin, että tulostele varuilta. Yksi ennakkokysymys hahmoni - ja kaikkien hahmojen - taustaa ajatellen. Mikä vuosi on, kun peli alkaa? Viimeksihän aloimme 1900-luvun lopulta eli vuodesta 2000 (niin se todellakin on! :twisted: ). Onko siis kukaan hahmoista kokenut varsinaista sotaa vai ainoastaan Mad Max-helvetin.
Toki niinku toki lähtökohtaisesti toki haasteellista toki niinku toki sitä kautta toki niinku toki enään toki hässäkkä toki.
And something smart here in english. It's in english - not in finnish - so of course it's smart.
Avatar
Jalakanen
Bishop
 
Viestit: 407
Liittynyt: 04 Syys 2011, 11:17
Paikkakunta: Nahkalippis-City

Re: Land of My Fathers (Twilight: 2000)

ViestiKirjoittaja Blue_Hill » 16 Helmi 2016, 00:53

Jalakanen kirjoitti:Yksi ennakkokysymys hahmoni - ja kaikkien hahmojen - taustaa ajatellen. Mikä vuosi on, kun peli alkaa? Viimeksihän aloimme 1900-luvun lopulta eli vuodesta 2000 (niin se todellakin on! :twisted: ). Onko siis kukaan hahmoista kokenut varsinaista sotaa vai ainoastaan Mad Max-helvetin.

Hyvä kysymys! vastaus ei ehkä ole ihan yhtä hyvä mutta koitetaan.

Mun ihan alkuperäinen ajatus oli, että heitän Twilight 2000-tarinan romukoppaan ja korvaan sen omallani, joka kuitenkin seurailee samoja teemoja. Vuosiluku tulee näyttämään jotain 2030 - 2045 välistä aikaa, joukkotuho* on tapahtunut nimenomaan 2000-luvun alkupuolella ja maailma on siitä edelleen huonona mutta se on jo monille "historiaa", he eivät tiedä ajasta ennen nykyistä tilannetta. Syyni tälle on se, että haluan itselleni hieman enemmän vapauksia kuin mitä tuollaisen valmiin historian seuraaminen ehkä antaisi. Tarkoitus olisi myös, että ns. aika ennen tuota "2000-luvun alkua" selviää hahmoille, jos he siitä päättävät alkaa etsiä tietoa. Tässä myöskin syy sille, että valmis tarina lentää sivummalle, haluan yllättää myös pelaajia joillain asioilla, Mikko ainakin tietää Twilight 2000-taustan aika hyvin. Mutta oletuksena, jotain saman kaltaista on tapahtunut mutta pahimpaan varautuvat pelaajat osaa jo arvata, että tulen tarjoilemaan jotain julmia totuuksia, jos sille päälle satun.

Toinen asia on Twilight 2000-sääntöjen kausi-ajattelu. Mielestäni kaudet toimivat tuollaisenaan aika hyvin, mä keksin vain sellaisen tapahtuman mikä "vastaisi" sodan syttymistä puhtaassa Twilight 2000-pelissä. Niille, jotka eivät ole Twilight 2000-peliä aiemmin pelanneet, kaudet ovat siis ajanjaksoja hahmonluomisessa ja ne vastaavat n. 4 vuotta hahmon elämästä. Kun hahmoa aletaan tehdä, sulla ei ole varmuutta montako kautta tulet saamaan ennen kuin "sota syttyy" ja hahmo saa viimeisen kautensa ennen kampanjan alkamista. Et siis myöskään saa itse päättää hahmosi ikää, mikä on ihan vänkää.

Kausissa painotus on siviiliurissa mutta saa sinne väliin heittää sotilasuraa, jos siltä tuntuu, vaikkei tuollaisia virallisia armeijoita enää olekkaan. En luultavasti lähde väsäämään uusia uria (ellei sitten netistä löydy jotain sopivaa, kuten vaikka "kapinallistaistelija" tai "terroristi" uria) joten mennään soveltaen. Tarkoitus siis olisi, että pelin ytimessä on suht tavallisten heppujen taistelu selviytymisestä julmassa maailmassa. Kuitenkin julma maailma on heitä jo hieman koulinut selviytymään tai he eivät seisoisi omilla jaloilla pelin alussa.. Tällanen tasapaino pitää siis löytää hahmonluontiin.

Miltä tämä kuulostaa pelaajien mielestä? Mun ajatus on nimenomaan heittää peli hyvin Fallout-hengessä suht kauaksi totutusta ja hahmot olisivat myös sellaisia, jotka eivät "vanhasta maailmasta" juuri mitään tiedä. Oliko teidän ajatus sama vai tuleeko yllätyksenä, miltä kuulostaa? Lähdetään yhdessä tekemään meille kivaa kampanjaa! ^^

*joukkotuho = tapahtuma/tapahtumia, jotka muuttivat maailmaa rajusti. Paljon tuhoutui mutta jotain jäi silti, pioneerit ovat osanneet palauttaa jotain jonnekin ja jotain muuta taas jonnekin. Älkää siis odottako ihan tyhjää erämaata vaan jostain päin saattaa löytyä vaikka yliopiston tapainen koulu tai vaikka "poliiseja" kouluttava kylä. Lehtimiehiä ja muotiblogaajia tästä maailmasta ei kuitenkaan tahdo löytyä, ei ole oikein yleisöä tällaisille ammateille.
In War, Victory.
In Peace, Vigilance.
In Death, Sacrifice.

If the only thing that is good about the game is its license, it's a bad game.
Avatar
Blue_Hill
Hand of the King
 
Viestit: 1031
Liittynyt: 26 Elo 2011, 23:52
Paikkakunta: Kangasala

Re: Land of My Fathers (Twilight: 2000)

ViestiKirjoittaja Jalakanen » 17 Helmi 2016, 12:56

Täydellisen tuhon - tai siis lähes - jälkeinen osittainen elpyminen tietyillä alueilla tuo varmasti mukavaa maustetta synkkyyteen (tai ... vrt, kuvernööri Walking Dead ... ). Kuvailemasi ajanjakso toi kaipaamaani selkeyttä, mistä on kyse. Tuon Twilightin kausi-järjestelmän takiahan on hahmo on luotava ensin ja taustatarina sen jälkeen tai ainakin muokattava tarinaa hahmoon. Mulla on jo jonkinlainen tarina-ajatus, mutta vasta hahmon tietojen ollessa purkissa voin tehdä sen valmiiksi.
Toki niinku toki lähtökohtaisesti toki haasteellista toki niinku toki sitä kautta toki niinku toki enään toki hässäkkä toki.
And something smart here in english. It's in english - not in finnish - so of course it's smart.
Avatar
Jalakanen
Bishop
 
Viestit: 407
Liittynyt: 04 Syys 2011, 11:17
Paikkakunta: Nahkalippis-City

Re: Land of My Fathers (Twilight: 2000)

ViestiKirjoittaja Blue_Hill » 18 Helmi 2016, 01:19

Iso kiitos tulevan kampanjan teemoista kuuluu Järviniemin Mikolle, joka ei nyt tähän kampanjaan osallistu muiden kiireiden vuoksi. Kävimme WhatsAppissa hyvää ajatuksenvaihtoa siitä, mitä tällaiseen peliin kuuluu (esimerkiksi Fallout-pelisarjassa) ja sain paljon hyvää käytettävää materiaalia. Nyt oliis tavoitteena kirjoittaa kuvaus lähtötilanteesta, mistä pelaajahahmot lähtevät liikkeelle ja mitä he maailmasta tietävät. Voitte kuitenkin olettaa, että aika vähän tulevat tietämään, ihan vain jo siksi, että saan sillä vähennettyä tarvittavaa kirjoittamista. Tietty jotkut hahmot tietävät enemmän, näistä sitten yksityisviestitellään tarpeen mukaan.

Eli nyt pelaajia ovat Visa, Jalkanen ja Ari. Onko muilla kiinnostusta lähteä mukaan? Pelit vahvasti Tampere/Kangasala-akselilla, pelitahti noin kerran-kaksi kuussa.
In War, Victory.
In Peace, Vigilance.
In Death, Sacrifice.

If the only thing that is good about the game is its license, it's a bad game.
Avatar
Blue_Hill
Hand of the King
 
Viestit: 1031
Liittynyt: 26 Elo 2011, 23:52
Paikkakunta: Kangasala

Re: Land of My Fathers (Twilight: 2000)

ViestiKirjoittaja Viiksu » 22 Helmi 2016, 10:14

Tässä miettinyt kyseistä ja olisin kyllä itse kiinnostunut tästä. Ainut ongelma itselleni on raha ja matkustus. Koska ei ole autoa käytössä niin kangasalle tuleminen on hieman "työntakana" kun täytyy bussien kanssa pelata mutta kaiketi se kaksi kertaa kuussa nyt jotenkin onnistuisi. Pitää miettiå viellä.

Pari tarkentavaa kysymystä:
- fallout mainittu. Perustuuko siis aikakausi ydinsodan jälkeiseen maailmaan vai ns.tavallisen sodan jälkeiseen aikaan?
- jatkoa fallouttiin. Onko olemassa mutantteja, ns.uusia olentoja ruokaketjun huipulla jne.?
- perustuuko meidän maailman raunioihin vai fiktioon? Onko näsinneula raunioina?
- millä tasolla teknologia on? Kehitettiinkö sodan aikana mitään mullistavaa kuten falloutista tuttuva voimalähteitä tai ns.voimahaarniskoita tai laser aseita vai perustuuko kalustoon mitä oikeassa maailmassa olisi tarjolla?
Avatar
Viiksu
Knight
 
Viestit: 323
Liittynyt: 27 Elo 2011, 16:45
Paikkakunta: Herwood

Re: Land of My Fathers (Twilight: 2000)

ViestiKirjoittaja Blue_Hill » 22 Helmi 2016, 12:57

Ismo kirjoitti:Pari tarkentavaa kysymystä:
- fallout mainittu. Perustuuko siis aikakausi ydinsodan jälkeiseen maailmaan vai ns.tavallisen sodan jälkeiseen aikaan?
- jatkoa fallouttiin. Onko olemassa mutantteja, ns.uusia olentoja ruokaketjun huipulla jne.?

Falloutin hengessä mennään vahvasti. Maailma on raunioina mutta syy sille on vähän mysteeri. Toiset ajattelee, että ydinsota tämän aiheutti, toiset taas syyttävät tauteja ja ihmisten ahneutta. Luultavastu joku keksii syyttää maahanmuuttajia tai kommunisteja tästä kaikesta. Oon mysteerinen, koska haluan pitää 100% faktat piilossa, jos sellaisia edes on. Hahmoilla voi olla erilaisia ajatuksia omien kokemuksiensa ja kuulemiensa tarinoiden pohjalta. Totuuksia lienee siis in-game yhtä monta kuin on kertojia.

Sellaisia olentoja, joita meillä ei ole, luultavasti löytyy. Taudit ja säteily ovat kivoja asioita. Löytyy kuitenkin ihan tavallisiakin eläimiä ja ihmisiä. Pääpaino pelissä on ihmisten välisessä selviytymistaistelussa.

Ismo kirjoitti:- perustuuko meidän maailman raunioihin vai fiktioon? Onko näsinneula raunioina?
- millä tasolla teknologia on? Kehitettiinkö sodan aikana mitään mullistavaa kuten falloutista tuttuva voimalähteitä tai ns.voimahaarniskoita tai laser aseita vai perustuuko kalustoon mitä oikeassa maailmassa olisi tarjolla?

Teknologian taso on hieman korkeampi kuin mitä meillä on mutta maailman pysähtyminen reippaaksi 30 vuodeksi aiheutti sen, ettei kaikkea osata hyödyntää. Pelaajanvihkon "ADAM" ja "ARES" maininnat kertovat siitä, että maailma ennen tuhoa ole pidemmällä kuin mitä me olemme nyt. Maailma noin muutoin on meille tuttu, peli sijoittuu Brittein saarille. Haluan päästä käyttämään oikeita karttoja ja netistä löytyviä hienoa post-apokalyptisia kuvia kaupungeista, tämän vuoksi peli on sijoitettu tänne (tarkemmin tuonne lounais nurkalle, Walesin tienoille. Paljon hyviä rotkoja, joihin Arin hahmon voi pudottaa tarpeen tullen ;) ).

Pelaajanvihkon luonnon lähti FB-Saamattomiin hetki sitten, valmiin version toivottavasti saatte tällä viikolla.
In War, Victory.
In Peace, Vigilance.
In Death, Sacrifice.

If the only thing that is good about the game is its license, it's a bad game.
Avatar
Blue_Hill
Hand of the King
 
Viestit: 1031
Liittynyt: 26 Elo 2011, 23:52
Paikkakunta: Kangasala

Re: Land of My Fathers (Twilight: 2000)

ViestiKirjoittaja Jalakanen » 23 Helmi 2016, 21:25

Jos Ismo lähtee kampikseen mukaan, mulle ainakin sopii, että käydään Hämeenkyrössäkin välillä pelaamassa. Autolla ja bensakulut jakoon täältä päin, niin ei kai se kovin suuri summa ole? Lisäksi olisi hauskaa, jos Atte sattuisi jollakin kerralla olemaan paikkakunnalla ja olisi vierailevana tähtenä jollakin EPH:lla.
Toki niinku toki lähtökohtaisesti toki haasteellista toki niinku toki sitä kautta toki niinku toki enään toki hässäkkä toki.
And something smart here in english. It's in english - not in finnish - so of course it's smart.
Avatar
Jalakanen
Bishop
 
Viestit: 407
Liittynyt: 04 Syys 2011, 11:17
Paikkakunta: Nahkalippis-City

Re: Land of My Fathers (Twilight: 2000)

ViestiKirjoittaja Visa » 24 Helmi 2016, 19:44

Joo ei muakaan haittaa joskus käydä silloin tällöin H:Kyrössä kun on autokin käytössä.

Pitäiskö alkaa hahmoa tekemään? Antti, ehditkö viikonloppuna ottamaan skype-session? La-päivä ja sunnuntaina varmaan koko päivä sopii mulle. Jos ehtisin vaikka vähä miettimään jotain asioita ennen sitä.
If its not broken, youre not innovating.
-Old asuran saying
Visa
Bishop
 
Viestit: 701
Liittynyt: 27 Elo 2011, 16:52
Paikkakunta: Tanpesteri

Re: Land of My Fathers (Twilight: 2000)

ViestiKirjoittaja Blue_Hill » 25 Helmi 2016, 11:32

Visa kirjoitti:Pitäiskö alkaa hahmoa tekemään? Antti, ehditkö viikonloppuna ottamaan skype-session? La-päivä ja sunnuntaina varmaan koko päivä sopii mulle. Jos ehtisin vaikka vähä miettimään jotain asioita ennen sitä.

Muuten onnistuisi kyllö mutta lähden lauantaina aamusta riparille ja tulen sieltä sit viikon päästä. Voidaan etsiä sen ajan jälkeen jokin sopiva hetki missä tehdään hahmoja, joko skypessä tai livenä. Mieluummin livenä tietty mutta onnaa myös skypen/teamspeakin kautta. Tuossa kuitenkin on aika paljon sellaista asiaa mikä menee erilailla kuin tavan Twilight:2000-pelissä.

Sellainen iloinen tieto tänne, että myös Pyry on lähdössä mukaan tähän projektiin eli viiden pelaajan voiin mennään. Koitetaan pelata niin että kaikki pääsisi aina paikalle (duh) mutta tähän peliin mielestäni sopii myös sellainen että kaikkien ei ole pakko olla joka kerta läsnä.

BlueEDIT: Pelaajanvihko ei valmistunut tämän viikon aikana. Pahoittelut siitä. Tavalliset selitykset: työviikon kiireet, ripariin valmistautuminen, autolla ajaminen ja muut projektit veivät huomiota liikaa tältä. Maaliskuun puolella sit uudella energialla.
In War, Victory.
In Peace, Vigilance.
In Death, Sacrifice.

If the only thing that is good about the game is its license, it's a bad game.
Avatar
Blue_Hill
Hand of the King
 
Viestit: 1031
Liittynyt: 26 Elo 2011, 23:52
Paikkakunta: Kangasala

Re: Land of My Fathers (Twilight: 2000)

ViestiKirjoittaja Visa » 27 Helmi 2016, 14:25

Jee hyvä Pyry!

Itseäni ei haittaa sikäli, että ollut aika kiireistä tässä myös. Eiköhän maaliskuu tuo aloituksen. Ei ole sovittuja menoja viikonloppuina paitsi 20. päivä viikonloppuna.
If its not broken, youre not innovating.
-Old asuran saying
Visa
Bishop
 
Viestit: 701
Liittynyt: 27 Elo 2011, 16:52
Paikkakunta: Tanpesteri

Re: Land of My Fathers (Twilight: 2000)

ViestiKirjoittaja Pyry » 27 Helmi 2016, 16:50

Hiiohoi!

Joo hetken hiljaiselon jälkeen pieni post-apocalyptinten seikkailu kuulostaa hyvältä, eli mukana ollaan ja pelipaikaksi sopii kyllä kaikki oikeastaan. Olen töissä Nokialla ja pääsen töistä kahdelta, eli arkisin sopii kolmen maissa, paikalla ei sillai väliä. Eiköhän kunnon pöhinät saada aikaiseksi!
"The whole problem with the world is that fools and fanatics are always so certain of themselves, but wiser people so full of doubts."
Pyry
Knight
 
Viestit: 184
Liittynyt: 27 Elo 2011, 19:20

Re: Land of My Fathers (Twilight: 2000)

ViestiKirjoittaja Blue_Hill » 08 Maalis 2016, 22:00

LAND OF MY FATHERS, ensimmäinen pelikerta lauantaina 19.3 mun Kangasalan asunnolla. Voidaan vaikka koko päivä kuluttaa pelin parissa, Atte tulee illasta buukkaamaan tänne jolloin voidaan vaihtaa vaikka lautapeleihin. Ketkä pääsis paikalle? Visa on ilmeisesti Espoossa ko viikonloppuna, mikä on näkemys, aloitetaanko silti ja Visan hahmo pompsahtaa mukaan vai siirretäänkö? Seuraava viikonloppu on sit pääsiäinen, mikä ei ole yhtään sen helpompi luultavasti.

(Tämä info on lähetetty niin WhatsAppin kuin sähköpostin kautta asianosaisille)
In War, Victory.
In Peace, Vigilance.
In Death, Sacrifice.

If the only thing that is good about the game is its license, it's a bad game.
Avatar
Blue_Hill
Hand of the King
 
Viestit: 1031
Liittynyt: 26 Elo 2011, 23:52
Paikkakunta: Kangasala

Re: Land of My Fathers (Twilight: 2000)

ViestiKirjoittaja Visa » 08 Maalis 2016, 22:13

En pahastu jos aloitatte ilman mua, ei tätä muuten saada käyntiin. Yritän olla enemmän läsnä jatkossa.
If its not broken, youre not innovating.
-Old asuran saying
Visa
Bishop
 
Viestit: 701
Liittynyt: 27 Elo 2011, 16:52
Paikkakunta: Tanpesteri

Re: Land of My Fathers (Twilight: 2000)

ViestiKirjoittaja Andom » 10 Maalis 2016, 15:39

Onnistuu!
Kuva
Andom
Rook
 
Viestit: 72
Liittynyt: 20 Heinä 2015, 00:37

Re: Land of My Fathers (Twilight: 2000)

ViestiKirjoittaja Jalakanen » 10 Maalis 2016, 21:56

Samma här, kuten jo sähköpostittelin. Jotain kaikille sopivaa kellonaikaa vaan peliin. Tuun siis bussilla, jos vaikka matkalla poikkeais siellä sarjisfestareilla, mutta paluumatkalla voisin korvausta vastaan ängetä kyytiin ettei tarvii odotella, kun räntää sataa kuitennii.
Toki niinku toki lähtökohtaisesti toki haasteellista toki niinku toki sitä kautta toki niinku toki enään toki hässäkkä toki.
And something smart here in english. It's in english - not in finnish - so of course it's smart.
Avatar
Jalakanen
Bishop
 
Viestit: 407
Liittynyt: 04 Syys 2011, 11:17
Paikkakunta: Nahkalippis-City

Seuraava

Paluu Roolipelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron