MökkiCon 2016: Call of Cottage

Säännöt, foorumin tiedotteet ja Mökkicon suunnittelua.

MökkiCon 2016: Call of Cottage

ViestiKirjoittaja Blue_Hill » 09 Touko 2016, 01:45

Huunaanlahden rannalla odottaa Mökki, ikuisesti uneksien..

Kuka kuulee Mökin kutsun? Ken vastaa sen kutsuun, jättäköön hyvästit mielenterveydelleen, sillä edessä on visiitti mahdottoman geometrian mantereelle ja hulluuden vuorien juurelle. Tavallinen tallaaja pysyy kaukana mutta Saamattomat uhmaavat jälleen kerran tätä mahdottomuutta ja ottavat Mökin kutsun vastaan hymyssä suin, uutena haasteena. Voi tosin olla, että näillä herroilla on jo mielenterveys niin kappaleina, ettei yksi Suuri Muinainen Hauki heitä saa jättämään retkeä väliin (Atte tosin kavahtaa jo mainintaa kirotusta tarinasta, jonka pääosaa näyttelee Kuningas Kamera).

--

Sahalahden metsät ovat taas saaneet olla rauhassa Saamattomien läsnäololta, on tullut aika miettiä MökkiConia! Kyseessä on siis tämän peliporukan vuotuinen retki Kangasalan Sahalahdelle, Järviniemien mökille tarkoituksena viettää aikaa yhdessä lauta-, kortti- ja roolipelien äärellä. Reissut ovat yleensä olleet muutaman päivän mittaisia, vähän ihmisten työajoista riippuen, aika tyypillinen reissu on to-su välille sijoittuva retki. Ruokaa tehdään yhdessä, grilli ja sauna on käytännössä koko ajan kuumana ja Längelmäveden raikkaat vedet kutsuvat niin kalastajaa kuin uimaria. Tässä siis tiiviisti ajatusta siitä mistä tässä retkessä on kyse. Tässä ketjussa aikataulutamme retkeä ja teemme muutakin suunnittelutyötä, kannattaa olla aktiivinen. :)

Kerro siis millon sulle olisi osuvinta lähteä mökkeilemään ja jaa ajatuksiasi reissusta muutenkin. Onko sulla uusi peli jota haluat esitellä? Tää on hyvä paikka sille! Haluatko jutella peliteoriasta (muutenkin kuin kiistellä alignmenteista) isommalla joukolla? Onnistuu! Kaiken puolin kaikki pelaamiseen liittyvä sopii tämän retken osaksi.

--
Oma aikatauluni lyhyesti:
  • Kesäkuu: todella huono, oon joko jollain leirillä tai muuten töissä viikonloppuisin ja viikolla.
  • Heinäkuu: viikot 28 ja 29 (eli 11.7-24.7) ovat parhaat kun olen lomalla! 29.-31.7 on sitten taas Ropecon. Mun aikatauluihin tässä olisi parhaat kaksi viikkoa MökkiConille.
  • Elokuu: työt pyörähtää aika nopeasti käyntiin mutta ehkä jokin viikonloppu voisi onnistua.
--

Mik' on aina seissyt voi iäti jäädä,
vaan aikain saatossa Mökkikään ei rauhaa saa
In War, Victory.
In Peace, Vigilance.
In Death, Sacrifice.

If the only thing that is good about the game is its license, it's a bad game.
Avatar
Blue_Hill
Hand of the King
 
Viestit: 1024
Liittynyt: 26 Elo 2011, 23:52
Paikkakunta: Kangasala

Re: MökkiCon 2016: Call of Cottage

ViestiKirjoittaja Rosgakori » 09 Touko 2016, 02:31

iä iä kutunluu!

Grillimestari Timonen ilmottautuu palvelukseen!

Antin mainitsemat kaksi viikonloppua on mullekin kaikkein parhaimmat. Heinäkuun ekana viikonloppuna olen mahdollisesti reportaasireissulla Hesassa, mutta sitä ei olle lyöty vielä lukkoon. Mahdollisia työvuoroja voi olla tuolloin enemmän eli ehkä sahaan Sahalahden ja Tampereen väliä jos tarve vaatii, riippuu miten Kimin ja Ricon lomat menee. Tämänkin takia hyvä lyödä lukkoon aikatauluja hyvissä ajoin.

Peleistä: Osalle olen tästä puhunut jo tai ainakin maininnut, mutta itsellä olisi tarjota D&D:n 5.laitoksen roolipelausta. Tällä tarkoitan parituntista kevyempää seikkailua jonka löysin internetin kätköistä jonka haluan vetää. Seikkailu on kirjoitettu D&D:n 5.laitokseen (aka D&D Nextin) ja kun kerta olen nyt hankkinut Player's Guiden ja DM Guide on tulossa niin olisi hauska katsoa mitä klassikolle kuuluu! Seikkailu on suunniteltu "neljälle ei-niin-optimoidulle hahmolle" seikkailua lainaten, joten sen voisi kiinnostuksen mukaan vetää vaikka kahdesti. Lyhyt kesto mahdollistaa tämän kivasti.
Kuva
Avatar
Rosgakori
Atte the Gathering
 
Viestit: 549
Liittynyt: 27 Elo 2011, 01:32
Paikkakunta: Fantasiapelit Tampere

Re: MökkiCon 2016: Call of Cottage

ViestiKirjoittaja Miksalvarez » 09 Touko 2016, 09:34

Mökin kutsu kun kajahtaa, hop hop kylkiin kannuksiaa..

Isännöivän tahon edustajiston varanotaarina ilmoitan, että paras ajankohta mökkeilylle sijoittuu sen tärkeimmän järjestelyolosuhteen, eli sen suhteen että mökillä on vapaata, ajalle 1.7-17.7 kun ylin hallitus lomailee Amerikan Yhdysvalloissa ennen Trumpin valtaannousua ja muuria joka estää laittoman työvoiman kulun pallokentille. Oivallinen tuuri sikäli että ilmeisesti tämä peilaa ainakin osaksi kahden keskustelun avanneen aikatauluihin :) Tarvittaessa sitten mullataan tietenkin tuonkin ajan ulkopuolella!

Itse näkisin mielelläni herrojen Ari & Märri mökkidebyytin. Pelejä on riittävästi, järvi rannassa ja sauna lämpöisenä. Ruokakin on legendojen mukaan ollut hyvää ja kana mediumia. Tiedossa on myös Viiksimestarin tietokilpa!
Itse pelaan, tarvittaessa voin johtaa esim DragonAgea. Secret Hitler koko Saamattomien väellä kiehtoisi :) Nyt osaan roolipelikeskusteluun tuoda junior GM näkökulmaakin, ja perinteisesti hyvää keskusteluakin on saatu. Olisiko tarvetta paneelikeskustelulle? :D

Mökkikastetta suunnitellen...
Alvardo
"Et sinä tule, viimein sen hyväksyn
mut kuinka yksin yöstäni selviydyn?
Et sinä tule, olkoon se päätös sun
on silti rikki, maailma tänään mun,,,"
san. Upi L.
säv. Pablo de R.
Avatar
Miksalvarez
Setlementti I
 
Viestit: 454
Liittynyt: 27 Elo 2011, 15:55
Paikkakunta: Tanpere

Re: MökkiCon 2016: Call of Cottage

ViestiKirjoittaja buffalo » 09 Touko 2016, 16:09

Kauniin kuuloisia suunnitelmia, joten oon tottakai messissä, jos vain kerkiän. Paras ajankohta olisi itselleni 11.7 eteenpäin
buffalo
Goblin
 
Viestit: 18
Liittynyt: 15 Heinä 2015, 11:34

Re: MökkiCon 2016: Call of Cottage

ViestiKirjoittaja Andom » 10 Touko 2016, 10:17

Omasta aikataulusta ei oikein ole muuta varmaa, kuin 6-10.6 Lontoon reissu, sekä provinssirockin lauantai. Harjoittelun parissa muuten menee, mutta jos vkl niin pystyn ehkä jopa osallistumaan! Kiinnostusta kyllä on kykenemistä enemmän :)
Kuva
Andom
Rook
 
Viestit: 72
Liittynyt: 20 Heinä 2015, 00:37

Re: MökkiCon 2016: Call of Cottage

ViestiKirjoittaja Visa » 10 Touko 2016, 15:09

Tulen paikalle sikäli kuin perhe-elämä antaa myöden, jos ei muuten niin ainakin päiväkseltään käymään kun aika lähellä asun kuitenkin. Heinäkuun alkupuoli sopinee itselleni yhtä hyvin kuin muutkin ajankohdat, päiviä lukkoon vaan.

Kaikki ohjelma kelpaa, kuha on Hauki.
If its not broken, youre not innovating.
-Old asuran saying
Visa
Bishop
 
Viestit: 689
Liittynyt: 27 Elo 2011, 16:52
Paikkakunta: Tanpesteri

Re: MökkiCon 2016: Call of Cottage

ViestiKirjoittaja Jalakanen » 13 Touko 2016, 21:40

Iä iä! Jos en ole Riihimäellä tuhkattuna tai muuta ihmeellistä satu, niin Hauki. Tila mökissä vaan saattaa käydä vähiin jos kaikki osutaan paikalle, mutta nukkuahan voi muuallakin.
Jos lihaliike Reino Jokinen on sun ainoo menomesta
kyl maar jotain puuttuu sun katu-uskottavuudesta
Avatar
Jalakanen
Bishop
 
Viestit: 404
Liittynyt: 04 Syys 2011, 11:17
Paikkakunta: Nahkalippis-City

Re: MökkiCon 2016: Call of Cottage

ViestiKirjoittaja Termostatti » 14 Touko 2016, 07:39

Miä, miä! Kultuhuhuu!
Sain emeritusjäsenkutsun ja Kesälomani alkaa 17.7 klo. 16.00.
Viikko 29 sopisi siis minulle...
Olen puhunut.
Termostatti
Goblin
 
Viestit: 4
Liittynyt: 05 Syys 2012, 22:50

Re: MökkiCon 2016: Call of Cottage

ViestiKirjoittaja Waldo » 15 Touko 2016, 06:46

Haukimamma ottaa vielä sleptiä rötväyspoukamassaan.. Vaan ei kauaa 8-) Kuha pääsee mökille niin mamma pääsee retkelle.

Ainut toive on pienet DA-puuhastelut - jos tätä on tarjolla niin reissu on jo pelipuolen osalta onnistunut. Atelta oikein herttainen tarjous käänteismunchkautettavasta seikkailusta vanhan Dunkun pyörteissä, josta vastustamattomasti mieleen muistui muuan pahamaineisen powergamer trollin mietelause:
"Jos ei exploittaaminen kiinnosta
Ei kannata pelata ollenkaan"
(suora lainaus 08.09.2015)
Sointuvampaa runoutta maa tuskin päällään kantaa :cry: Se meille muistuttaapi, munchkauksen vaaroista.. Näin Setlementti hiipuu, se vuosi vuodelta.

Mitä aikatauluihin tulee niin työpuuhat keskittyy alkuviikkoihin, mutta lauantaijokerina saattaa tulla vastuuta myös viikonloppuina 17.-19./kesä sekä 1.-3. ja 15.-17./heinä :roll: Niin tai näin, pidetään järvi lämpöisenä ja sauna rannassa!
T kiintiöautisti Ossi
"Couldn't swing a dead cat round here without hitting a giant spider... Maker!" - Old Barlin
Avatar
Waldo
Setlementti II
 
Viestit: 171
Liittynyt: 27 Elo 2011, 23:01
Paikkakunta: Raumandello

Re: MökkiCon 2016: Call of Cottage

ViestiKirjoittaja Blue_Hill » 18 Touko 2016, 00:12

"They must know it was the cameras; the clicking, flashing cameras, whose scampering will never let me sleep; the daemon cameras that hide behind the padding in this room and beckon me down to greater horrors than I have ever known; the cameras they can never hear; the cameras, the cameras in the walls." - Atte 2011

Kiitos viesteistänne! Nopea vilkaisu aikatauluihin näyttäisi osoittavan viikko 28, eli 11.-17.7. Tämä lähinnä mökin isäntäväen reissun vuoksi, koska luultavasti seuraavana viikonloppuna mökille ei pääse ja miksi emme käyttäisi mökkiä silloin kun se on tyhjänä ihan vain odottamassa meidän saapumistamme. Kuten jo sanoin, itse oon tuolloin lomalla ja jopa viikolla paikalle saapuminen voisi onnistua mutta ymmärrän jos muiden työt estää tällaisen luksuksen. Pyry ja Ismo olivat ainoat, jotka eivät tänne vielä ole reagoineet, toivottavasti tekevät tämän pian *köhköh*.

Tarkoitus olisi lyödä aikataulu lukkoon mahd. nop. niin ei tapahdu ikäviä yllätyksiä ennen mökkiretkeä.
In War, Victory.
In Peace, Vigilance.
In Death, Sacrifice.

If the only thing that is good about the game is its license, it's a bad game.
Avatar
Blue_Hill
Hand of the King
 
Viestit: 1024
Liittynyt: 26 Elo 2011, 23:52
Paikkakunta: Kangasala

Re: MökkiCon 2016: Call of Cottage

ViestiKirjoittaja Visa » 18 Touko 2016, 20:53

Oon näillä näkymin kesälomalla joten viikolla saattaisi ainakin päiväkäynti onnistua.
If its not broken, youre not innovating.
-Old asuran saying
Visa
Bishop
 
Viestit: 689
Liittynyt: 27 Elo 2011, 16:52
Paikkakunta: Tanpesteri

Re: MökkiCon 2016: Call of Cottage

ViestiKirjoittaja Miksalvarez » 25 Touko 2016, 10:24

Noniin, Täältä tulevat herrasmiehet, tuovat tuhon merrassaan..
Eli lyökäämme lukkoon tuo viikko 11.7 alkaen ja viikonloppua kohti silloin tähdäten vai kuinka :)?
Puhukoon nyt tahi vaietkoon iäksi, hauki
"Et sinä tule, viimein sen hyväksyn
mut kuinka yksin yöstäni selviydyn?
Et sinä tule, olkoon se päätös sun
on silti rikki, maailma tänään mun,,,"
san. Upi L.
säv. Pablo de R.
Avatar
Miksalvarez
Setlementti I
 
Viestit: 454
Liittynyt: 27 Elo 2011, 15:55
Paikkakunta: Tanpere

Re: MökkiCon 2016: Call of Cottage

ViestiKirjoittaja Rosgakori » 25 Touko 2016, 20:37

Nämä herrasmiehet toisiansa ei siedä edes unissansa....

Tämä kuulostaa hyvältä ja annan tukeni ja ääneni tälle.
Kuva
Avatar
Rosgakori
Atte the Gathering
 
Viestit: 549
Liittynyt: 27 Elo 2011, 01:32
Paikkakunta: Fantasiapelit Tampere

Re: MökkiCon 2016: Call of Cottage

ViestiKirjoittaja Jalakanen » 27 Touko 2016, 19:12

Jos lihaliike Reino Jokinen on sun ainoo menomesta
kyl maar jotain puuttuu sun katu-uskottavuudesta
Avatar
Jalakanen
Bishop
 
Viestit: 404
Liittynyt: 04 Syys 2011, 11:17
Paikkakunta: Nahkalippis-City

Re: MökkiCon 2016: Call of Cottage

ViestiKirjoittaja Visa » 29 Touko 2016, 08:48

Jalakanen kirjoitti:https://www.youtube.com/watch?v=epb0PN63kyA


No ny!
If its not broken, youre not innovating.
-Old asuran saying
Visa
Bishop
 
Viestit: 689
Liittynyt: 27 Elo 2011, 16:52
Paikkakunta: Tanpesteri

Re: MökkiCon 2016: Call of Cottage

ViestiKirjoittaja Jalakanen » 31 Touko 2016, 20:38

Jos lihaliike Reino Jokinen on sun ainoo menomesta
kyl maar jotain puuttuu sun katu-uskottavuudesta
Avatar
Jalakanen
Bishop
 
Viestit: 404
Liittynyt: 04 Syys 2011, 11:17
Paikkakunta: Nahkalippis-City

Re: MökkiCon 2016: Call of Cottage

ViestiKirjoittaja Miksalvarez » 08 Kesä 2016, 12:35

Meikäläisen ja Juhanan sielunmaailmaa kuvaava video siivittelee meidät varmistelemaan vielä hiljaisemmilta henkilöiltä, että olettehan mukana mökkitoiminnassa :) Kokolailla kuukauden päivät enää aikaa ennenkun mennö!
"Et sinä tule, viimein sen hyväksyn
mut kuinka yksin yöstäni selviydyn?
Et sinä tule, olkoon se päätös sun
on silti rikki, maailma tänään mun,,,"
san. Upi L.
säv. Pablo de R.
Avatar
Miksalvarez
Setlementti I
 
Viestit: 454
Liittynyt: 27 Elo 2011, 15:55
Paikkakunta: Tanpere

Re: MökkiCon 2016: Call of Cottage

ViestiKirjoittaja Visa » 09 Kesä 2016, 18:57

Miksalvarez kirjoitti:Meikäläisen ja Juhanan sielunmaailmaa kuvaava video siivittelee meidät varmistelemaan vielä hiljaisemmilta henkilöiltä, että olettehan mukana mökkitoiminnassa :) Kokolailla kuukauden päivät enää aikaa ennenkun mennö!


Näin tän videon tossa viikolla ekaa kertaa ja mietinki et mitä tuttua tässä on...
If its not broken, youre not innovating.
-Old asuran saying
Visa
Bishop
 
Viestit: 689
Liittynyt: 27 Elo 2011, 16:52
Paikkakunta: Tanpesteri

Re: MökkiCon 2016: Call of Cottage

ViestiKirjoittaja Jalakanen » 09 Kesä 2016, 20:27

Juu, ei siinä Pyry siinä ole, koska basisiti puuttuu. Musta vähän tuntuu, että kaikki saksankielinen puhe/laulu/jodlaus jne on dubattua. Jokaisella saksalaisella on varmaankin oma henkilökohtainen dubbauslaite, jonka avulla ääni ja suun liikkeet menevät epäsynkkaan.

https://www.youtube.com/watch?v=vs1mXnWuHd8
Jos lihaliike Reino Jokinen on sun ainoo menomesta
kyl maar jotain puuttuu sun katu-uskottavuudesta
Avatar
Jalakanen
Bishop
 
Viestit: 404
Liittynyt: 04 Syys 2011, 11:17
Paikkakunta: Nahkalippis-City

Re: MökkiCon 2016: Call of Cottage

ViestiKirjoittaja Blue_Hill » 21 Kesä 2016, 14:38

Miltäs näyttää, milloin päästään lähtemään mökille? Tarkkaa päivämäärää haluaisin llähteä lyömään lukkoon niin ihmiset, joiden täytyy suunnitella elämäänsä saavat varmuuden menemisestä. Itsehän olen koko 11.7-17.7. välin lomalla, että vaikka koko viikon voisin olla paikan päällä mutta ehkä nyt rajoitetaan kuitenkin vähän. Pystyykö väki lähtemään jo torstai-iltana liikkeelle vai meneekö perjantaille?

Nyt höpinää, kolmen viikon päästä mennään jo!
In War, Victory.
In Peace, Vigilance.
In Death, Sacrifice.

If the only thing that is good about the game is its license, it's a bad game.
Avatar
Blue_Hill
Hand of the King
 
Viestit: 1024
Liittynyt: 26 Elo 2011, 23:52
Paikkakunta: Kangasala

Seuraava

Paluu Ilmoitukset

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron