[SD] Mitä seuraavaksi?

Keskustelut roolipeleistä ja pelatuista peleistä

[SD] Mitä seuraavaksi?

ViestiKirjoittaja Blue_Hill » 19 Syys 2012, 11:33

Morjes, tässä tällainen tulevaisuuden pohdinta-ketju Hopeisen Sirpin pelaajille. Muut saa kyllä lukea mutta muistakaa, että asia koskee pääosin vain Hopeisen Sirpin nykyistä henkilökuntaa. Meillä on kamppista pari pelikertaa jäljellä niin pj:nä haluan aloittaa tulevaisuuden pohdinnan jo ennen kamppiksen päätöstä. Jos et ole Hopeisen Sirpin pelaaja ja koet, että sulla on jotain asiallista annettavaa tähän keskusteluun niin anna palaa vaan.

Vaikka meidän Hopeinen Sirppi-kamppis on edelleen kesken (ja etenee hieman kohmeisesti) niin on hyvä lähteä jo miettimään mitä tapahtuu tämän kamppiksen jälkeen. Mikolle ja Visalle Hopeinen Sirppi on ainoa käynnissä oleva peli, joten teidän ajatuksia erityisesti olisi mukava kuulla tämän asian suhteen. Visan ja Ismon kanssa onkin ollut jo vähän keskustelua aiheesta livenä ja facebookissa mutta aloitetaan tällainen virallisempi keskustelu nyt myös täällä foorumilla.

Meillä on useampia erilaisia vaihtoehtoja, joista valita tulevaisuuden suhteen. Näitä saa kommentoida, tehdä lisäyksiä ja kritisoida.

a) Antti johtaa Pathfinderia
b) Ismo johtaa Pathfinderia
c) Antti johtaa jotain muuta kuin Pathfinderia
d) Joku muu johtaa jotain muuta kuin Pathfinderia

Vaihtoehto A on teille jo tutuksi tullutta settiä, mie johdan ja sakki X saa kokea riemut ja alamäet joita tästä tulee. Kampanja vaihtoehtoja ei ole montaa, Liekkien Perintö (lähi-itä eksotiikkaa, 1001 yön sadut) tai Kuninkaantekijä (hiekkalaatikkomaista erämaiden asutusta ja valtakunnan perustamista). Näistä viimeisen aloittaminen koskee isompaa porukkaa kuin vain te mutta vaihtoehto.

Vaihtoehto B on mielenkiintoisella tavalla erilainen. Ismo aloittaisi Raatokruunu-kamppiksensa niille, jotka ei vielä ole siinä mukana, eli Pyry jäisi nykyisestä kokoonpanosta pois. Ismo voi tarkemmin tarinoida siitä mitä tämä vaihtoehto pitää sisällään. Itse diggailisin kovasti siitä, että pääsen välillä kuluttamaan pelaajan penkkiä, pj:n suojan takana on hauskaa mutta vaihtelu virkistää.

Vaihtoehto C on melkein maanpetoksen luokkaa oleva ehdotus. 2009 vuodesta asti tullut johdettua vain Pathfinderia, jotain pieniä syrjähyppyjä lukuunottamatta. Mahdollisuudet ovat lähes rajattomat, hyllystä löytyy peliä moneen lähtöön. Mitä pelejä haluaisit koittaa-ketjusta löytyy useammasta pelistä jonkinlainen kuvaus mutta osasta aika suppea. Tässä näitä pelejä jotka sopii tollaseen kampanjamuotoiseen pelaamiseen: Heimot (scifi), Star Wars, Deathwatch (Warhammer 40K), Cyberpunk 2020, Call of Cthulhu, Necessary Evil (superroistaja sarjakuva-tyylillä, asetelman voi kääntää myös perussupersankarointiin), the One Ring (TSH-peli). Alleviivatut sellaisia semivalmiita/pienellä valmistelulla pelattavia, ei vaadi multa kauheaa suunnittelutyötä (suunnittelutyön vähyyden takia Pathfinder AP:t on kivoja).

Vaihtoehto D on erityisesti se, missä teidän omat ajatukset pääsee valloilleen. Onko ideoita pelistä jonka haluaisit aloittaa? Oliko yllä olevassa listassa pelejä joista lähtisit kampanjaa luomaan/ideoimaan? Kerro ajatuksesi joka sulla on ollut niin katsotaan millasta kannatusta se saa.

~~~~~~

Sellasta. Jakakaa ajatuksia, mikä puhuttelee sua, mitä et ainakaan halua ja onko mun luoma jaottelu täysin luonnoton. Miltä tulevaisuus näyttää pelaamisen suhteen, onko isoja esteitä edessä vai onko helppoa ja vaivatonta. Myös omia ajatuksia siitä millanen pelitahti sulle sopii on tärkeä tästä puhuttaessa. Vastauksia ASAP.
In War, Victory.
In Peace, Vigilance.
In Death, Sacrifice.

If the only thing that is good about the game is its license, it's a bad game.
Avatar
Blue_Hill
Hand of the King
 
Viestit: 1031
Liittynyt: 26 Elo 2011, 23:52
Paikkakunta: Kangasala

Re: [SD] Mitä seuraavaksi?

ViestiKirjoittaja Rosgakori » 19 Syys 2012, 13:32

e)Atte johtaa Pathfinderia
Kuva
Avatar
Rosgakori
Atte the Gathering
 
Viestit: 557
Liittynyt: 27 Elo 2011, 01:32
Paikkakunta: Suomen Turku

Re: [SD] Mitä seuraavaksi?

ViestiKirjoittaja Visa » 19 Syys 2012, 20:27

Mitenkäs Mikko sun Eno-kamppis etenee? Sitä odotan mielenkiinnolla. Siitä on sen verran ollut puhetta
että se täytyy kokea.

Kingmaker jonkinlaisena vähän rauhallisemmin pelattuna kamppiksena voisi olla jees. Jos halutaan vaihtelua
PF:stä niin itselleni kelpaa oikeastaan mikä vaan. Jotain scifiäkin voisi välillä pelata esimerkiksi.
If its not broken, youre not innovating.
-Old asuran saying
Visa
Bishop
 
Viestit: 701
Liittynyt: 27 Elo 2011, 16:52
Paikkakunta: Tanpesteri

Re: [SD] Mitä seuraavaksi?

ViestiKirjoittaja Jalakanen » 25 Syys 2012, 20:29

Moikka! Nyt vasta huomasin tämän ketjun, joten ei muuta kuin kommenttia kehiin.

Haluaisin ehdottomasti kokeilla vaihteeksi jotakin muuta kuin Patfinderia tai muuta fantasiaa. Kaikki nuo vaihtoehdot vaikuttivat harkitsemisen arvoisilta. Cyperpunkista olen vaahdonnut aika ajoin, mutta aloin miettiä, odottaisinko peliltä liikaakin. Niin, no, Star Wars ... pöpyläärikulttuurin tuntemuksessani on aukko! Heimot ja supersankarit ollis varmaan jees. 40k voisi innostaa meitä myös kyseisen figupelin pariin. :!: Call Chtulhu - kyllä kyllä! Se tosin liippaa jollakin tapaa tätä Varjo Kosken yllä-kampanjaani, joten olisiko siinä toinen liikaa?

Omasta kampiksestani voin sanoa sen verran, että mukavasti sen suunnittelu on edennyt sääntöjen sorvaamista myöten, joskaan ei aivan tässä viime aikoina. Pyryllehän tehtiin hahmo ja mielenkiintoinen hahmo siitä tulikin. Kun kaikilla osallistujilla (Pyry, Visa, +?, +?) olisi hahmot ja saisin väännettyä siihen lisää juttuja, voisi kampanjan alku siintää kevään aikana. En ole ajatellut mitään kovin tiukkaa pelitahtia, katsellaan muiden projektien ohessa.

Pelitahti olis tietysti kiva saada säännöllisemmäksi ja toivoisin, että olisin itse taas pirteämpi kun vanhainkotikomennus päättyy.
Toki niinku toki lähtökohtaisesti toki haasteellista toki niinku toki sitä kautta toki niinku toki enään toki hässäkkä toki.
And something smart here in english. It's in english - not in finnish - so of course it's smart.
Avatar
Jalakanen
Bishop
 
Viestit: 407
Liittynyt: 04 Syys 2011, 11:17
Paikkakunta: Nahkalippis-City

Re: [SD] Mitä seuraavaksi?

ViestiKirjoittaja Visa » 26 Syys 2012, 21:37

Mikko muuten, maanmittauslaitos avasi karttatiedot julkiseen käyttöön eli sieltä vaan tapahtumapaikkaa askartelemaan:
Tällästä.

Itselleni sopii kaikenlainen ropettaminen, itse en ole koskaan pelannut oikeen mitään scifiä tai ctulhujuttua joten niitä olis hauska pelailla kyl.
If its not broken, youre not innovating.
-Old asuran saying
Visa
Bishop
 
Viestit: 701
Liittynyt: 27 Elo 2011, 16:52
Paikkakunta: Tanpesteri

Re: [SD] Mitä seuraavaksi?

ViestiKirjoittaja Blue_Hill » 05 Loka 2012, 19:56

Jalakanen kirjoitti:Omasta kampiksestani voin sanoa sen verran, että mukavasti sen suunnittelu on edennyt sääntöjen sorvaamista myöten, joskaan ei aivan tässä viime aikoina. Pyryllehän tehtiin hahmo ja mielenkiintoinen hahmo siitä tulikin. Kun kaikilla osallistujilla (Pyry, Visa, +?, +?) olisi hahmot ja saisin väännettyä siihen lisää juttuja, voisi kampanjan alku siintää kevään aikana. En ole ajatellut mitään kovin tiukkaa pelitahtia, katsellaan muiden projektien ohessa.

Mua kiinnostais Mikko kuulla sun projekteista vähän tarkemmin lisää. Onko tää mihin Pyrylle on väännetty hahmo tuo Varjo Kosken Yllä? Millasta settiä siinä on luvassa, muuta kuin Tampere-fiilistä ja ilmeisesti kauhua kun Call of Cthulhu käy lähellä sitä? Kevään puolelle jos menee aloittaminen niin maaliskuun loppupuolelta/puolesta välistä oon taas Pirkanmaalla harkkaamassa, mitä suuremmalla todennäköisyydellä Tampereella, joten ilolla olisin mukana. Mites Twilight voi? :)

Yksi peliä jäi omasta listasta pois, World of Darkness josta olen varmaan monesti pauhannut. Kauhupeli mutta eri tavalla kuin Call of Cthulhu. Jos CoC:in kauhu tulee ulkopuolisista kauhuista niin WoD:issa se nousee hahmojen sisältä, personal horror lienee oikea genre. Tähän löytyy erilaisia lähestymistapoja/teemoja: ihmiset (koita pysyä inhimillisenä kun maailma jossa elät on sairas ja kauhuja täynnä), vampyyrit (yön lapset piilottelevat näkyvillä, ihmisten kaupungeissa ja käyvät omaa valtapeliään yön herruudesta) ja ihmissudet (olet yksi hyljätyistä, ihmissusi joiden tehtävä on tasapainoilla henkimaailman ja fyysisen maailman välillä ja koittaa säilyttää niiden tasapaino mutta myös oman olemuksen tasapaino suden ja ihmisen välillä). Kahta viimeksi mainittua peliä koristaa ajatus siitä, että sisälläsi asuu sellainen olento joka haluaa ottaa vallan ja viedä sen ihmisyyden mitä on jäljellä pois.

WoD:iin tehtiin joskus Atelle, Juhanille ja Ismolle hahmot (tuohon ihmisversioon, sai eniten kannatusta) mutta pelaamaa ei koskaan päästy. Mielenkiintoisia pelejä ovat. Todella hahmovetoista settiä olisi luvassa.
In War, Victory.
In Peace, Vigilance.
In Death, Sacrifice.

If the only thing that is good about the game is its license, it's a bad game.
Avatar
Blue_Hill
Hand of the King
 
Viestit: 1031
Liittynyt: 26 Elo 2011, 23:52
Paikkakunta: Kangasala

Re: [SD] Mitä seuraavaksi?

ViestiKirjoittaja Viiksu » 08 Loka 2012, 16:07

Pistetään nyt tuo oma vaihtoehtokin tänne, vaikka vähän turhalta sinänsä tuntuu noitten viestien jälkeen :D

Eli tossa Antin kanssa joskus viikko sitten heiteltiin ideaa, että aloittais Raatiksen toisella porukalla, eli Antti, Visa, Mikko.Ja.
En nyt tähän mitään mainospuhetta ala varsinaisesti keksimään, mutta idea on ainakin pöydällä.
Avatar
Viiksu
Knight
 
Viestit: 323
Liittynyt: 27 Elo 2011, 16:45
Paikkakunta: Herwood

Re: [SD] Mitä seuraavaksi?

ViestiKirjoittaja Blue_Hill » 08 Loka 2012, 22:22

Ismo kirjoitti: että aloittais Raatiksen toisella porukalla, eli Antti, Visa, Mikko.Ja.
En nyt tähän mitään mainospuhetta ala varsinaisesti keksimään...

Ismo ei skriivaa niin mie skriivaan: Raatis eli Raatokruunu on siis Pathfinder kampanja kuten Riimuvaltiaat tai Toinen Pimeys. Systeemi on tuttu juttu, tarina tietty eri. Tässä on se kiva etu, että mie pääsen pelaajan paikalle Visan ja Mikon kanssa, tuollaista yhdistelmää ei ole varmaan koskaan ollut?
In War, Victory.
In Peace, Vigilance.
In Death, Sacrifice.

If the only thing that is good about the game is its license, it's a bad game.
Avatar
Blue_Hill
Hand of the King
 
Viestit: 1031
Liittynyt: 26 Elo 2011, 23:52
Paikkakunta: Kangasala

Re: [SD] Mitä seuraavaksi?

ViestiKirjoittaja Visa » 09 Loka 2012, 16:18

Niin, raatis voisi olla yksi vaihtoehto. Olen tosin ymmärtänyt että sen verran intensiivinen juoni on tuossa että ei ainakaan
heti putkeen jaksaisi niin tiukalla tahdilla pelailla.

Varjo kosken yllä ei muuten tapahdu Tampereella ;)
If its not broken, youre not innovating.
-Old asuran saying
Visa
Bishop
 
Viestit: 701
Liittynyt: 27 Elo 2011, 16:52
Paikkakunta: Tanpesteri

Re: [SD] Mitä seuraavaksi?

ViestiKirjoittaja Blue_Hill » 21 Maalis 2013, 23:41

Tätä ketjua voisi taas herätellä kun meillä on yksi tahi kaksi pelikertaa jäljellä kamppista. Olin ehkä vähän hätäinen ko jo syyskuussa tätä aloittelin mutta nyt ollaan oikeasti lähellä sitä hetkeä, että Hopeinen Sirppi on päättymässä. Minnuu kiinnostaa jatkaa pelailua teiän kanssa, ehkä vähän paremmalla aikataululla kuin Hopeinen Sirppi on edennyt. Vaikka ollaan saatu pelattua aina välillä niin oma kiinnostus on ollut vähäistä tässä kun pelikertoja on ollut harvemmin. Mutta siitä lisää kun kamppis on pelattu oikeasti loppuun.

Kysymys onkin mikä peli on kyseessä. Aiemmin ketjussa ja livenä oli puhetta, että seuraava setti ei olis Pahtfinderia/fantasia-settiä. Ketjussa on aiemmin mainittu Jalakasen setti, missä kunnossa tämä on? Joskus syksyllä jaettiin jo rooleja ja sen sellaista, mikä on Varjo Kosken Yllä tilanne tällä hetkellä? :)

Ensimmäisessä viestissä oli mun omaa listausta, joka on tietty jo muuttunut puolen vuoden aikana. Yksi mielenkiintoinen peli olisi Dresden Files, joka on tollasta urbaani fantasiaa (fantasia-elementtejä jotka on tuotu nykymaailmaan). Perustuu Jim Butcherin erinomaisiin kirjoihin, joita oon tässä kevään aikana lukenut jo yhdeksän kappaletta. Pelin hankin piakoin, tutustun siihen ja olen valmis johtamaan sitä. Kirjat on "noir fantasiaa" (velho-yksityisetsivä, femme fataleja, korstoja, mafiosoja mutta myös keijuja, Merlin, vampyyreja, kultteja ja muinaisia) mutta meidän pelin ei tarvi olla sellaista.

Kommentoikaa jotain aiheesta. Voitais ehkä kokoontua pohtimaan tätä asiaa kun Hopeinen Sirppi on pelattu loppuun? Esimerkikis lautapelin äärellä ja sit ottaa asian puheeksi.
In War, Victory.
In Peace, Vigilance.
In Death, Sacrifice.

If the only thing that is good about the game is its license, it's a bad game.
Avatar
Blue_Hill
Hand of the King
 
Viestit: 1031
Liittynyt: 26 Elo 2011, 23:52
Paikkakunta: Kangasala

Re: [SD] Mitä seuraavaksi?

ViestiKirjoittaja Jalakanen » 24 Maalis 2013, 18:17

En ole Varjoa ehtinyt puoleen vuoteen ajattelemaan, enkä tiedä koska seuraavan kerran. Dresden vaikuttaa mielenkiintoiselta. En vaan saanut downloadattua mitään sieltä valmistajan sivuilta, kun yritin tutustua maailmaan vähän tarkemmin.
Toki niinku toki lähtökohtaisesti toki haasteellista toki niinku toki sitä kautta toki niinku toki enään toki hässäkkä toki.
And something smart here in english. It's in english - not in finnish - so of course it's smart.
Avatar
Jalakanen
Bishop
 
Viestit: 407
Liittynyt: 04 Syys 2011, 11:17
Paikkakunta: Nahkalippis-City

Re: [SD] Mitä seuraavaksi?

ViestiKirjoittaja Visa » 27 Maalis 2013, 16:13

Dresden kuullostaa hyvältä, itselleni kelpaisi mainiosto. Meinasitko jotain detective-tyylistä meininkiä vai millasta?

edit: Niin ja vielä sellainen väliaikatieto että en ainakaan missään raumalla oo ens kesää töissä. Kaksi haastattelua käyty, toinen olisi vuorotöitä Hämeenkyrön hienolla uudella voimalaitoksella ja toinen päivätyö Tampereella. Molemmat siis kohtuu sopivasti yhdistettävissä ropettamiseen ja muuhun kivaan. Ensi viikolla tämä kuvio selviää lopullisesti.

toinen edit: Keiju-mafiosot olis siistejä.
If its not broken, youre not innovating.
-Old asuran saying
Visa
Bishop
 
Viestit: 701
Liittynyt: 27 Elo 2011, 16:52
Paikkakunta: Tanpesteri

Re: [SD] Mitä seuraavaksi?

ViestiKirjoittaja Blue_Hill » 31 Maalis 2013, 16:01

Hauskaa, että Dresden Files saa kannatusta. Hankin kirjat ja oon tutustunut peliin, tykkään kovasti. Kirjoittelen myöhemmin lisää aiheesta mutta mielelläni tätä pelaisin.
In War, Victory.
In Peace, Vigilance.
In Death, Sacrifice.

If the only thing that is good about the game is its license, it's a bad game.
Avatar
Blue_Hill
Hand of the King
 
Viestit: 1031
Liittynyt: 26 Elo 2011, 23:52
Paikkakunta: Kangasala


Paluu Roolipelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron