Melkoinen pelikerta viimeksi. Monenlaista koettiin ja nähtiin, aina henkitanssijoista lähes kuolleeseen Arhykseen (hups). Mielestäni oli hyvä, että loppumatkaa vähän nopeutettiin, että päästiin uusille tapahtumapaikoille. Sääli vain, että kun päästiin lähelle uutta ja hienoa paikkaa, pelin taso laski huomattavasti turhautumisten ja äyskimisen johdosta. Tähän otan kantaa vähän alempana. Itse odotan kovasti Tazionin salaisuuksia ja sitä, ketkä kaikki "kilpailijat" ovat jo paikalla ja millainen mylly tästä vielä saadaan. Mielenkiinnolla odotan, mun mielestä on hyvä että Tazion on tuollainen keskikokoinen paikka, antaa enemmän mahdollisuuksia toimia kuin vain taistella/kohdata vihollista kun voidaan vähän hiippailla.
Rosgakori kirjoitti:Loppuillasta alkoi homman tasoa laskea ja oma väsymykseni/ailahteleva terveyteni/niiden katala yhdistelmä oli osasyyllinen tähän.
Varmasti näin mutta varmasti myös jotain muuta, jotain mikä koskettaa kaikki, jotka pelipöydässä istuu (ei siis vain Attea vaikka häntä lainaankin).
Ajatukseni on, että me ei tällä hetkellä pelata parhaalla mahdollisella tavalla. Paras mahdollinen tapa tässä kohtaa viittaa totta kai roolipelaamisen ylimpään ohjeeseen:
kaikilla pöydässä pitää olla hauskaa. Aivan sama miten hyvin kukin pelaa tai miten vie peliä eteenpäin, luo uusia juonia tai ratkoo pulmia mutta jos tuota ohjetta ei seurata, peliä ei pelata parhaalla mahdollisella tavalla. Tässä osassa kampanjaa on ollut paljon turhautumisia, hahmojen/pelaajien välisiä erimielisyyksiä. Tässä ei muuten olisi mitään vikaa mutta väittäisin ettei kaikilla ole ollut hauskaa. Tässä on kysymys paljolti pelityyleistä ja siitä mitä halutaan peliltä. Kaikilla on vähän erilaiset odotukset peliltä ja kaikki tuottaa sinne erilaista sisältöä. Tämä olisi hyvä juttu mutta kun tuotettu sisältö on kovin erilaista ja ei kohtaa missään kohtaa: AtteDorian tuo peliin tutkimusmatkalijoiden ajan tematiikkaa; mun mielikuva on Hernan Cortes marssimassa viemään asteekien kultaa. JuhaniAmetrine taas tuo peliin mystisten matkan elementtejä, jossa matkan aikana tavoitteena on oppia enemmän itsestään ja saada hengellisiä asioita kuin saavuttaa mitään sen konkreettisempaa. Omasta panoksestani en osaa puolueettomasti sanoa mitään, kuvittelen tasapainolevani noiden välillä, tuoden mukani ehkä sellaisen sankaritarinan elementtejä; vaikeuksien kautta voittoon. Kaikkien näiden meidän ajatusten ja tuottamien asioiden päällä on vielä MikkoPJ:n tuoma valmis tarina, elämys ja kokemus, jonka nimi on Käärmeen Kallo.
Näiden kaikkien yhdistäminene ei mielestäni onnistu. Esimerkiksi Ametrine ja Dorian ovat hahmoina kovin erilaisia luonteiltaan ja tavoitteiltaan. Tämä ei ole ongelma, niin kauan kun muistetaan tuo ylin ohje: kaikilla pitää olla hauskaa. Vaikka pelaisit hahmoasi "oikein" ja toimisit niin kuin hahmon "kuuluu luonteensa mukaan toimia" niin jos tuo ylin ohje ei täyty, pelaat (mielestäni) peliä väärin. Roolipelin tavoitteena on aina mielestäni tarkoitus pitää hauskaa ja tuollainen koko porukan turhautuminen, mikä viime kerralla tapahtui ei siihen kuulu. Voit olla turhautunut itseesi, hahmoosi tai vaikka nopan heittoihin mutta itselleni jäi tuosta turhautumishetkestä paha maku suuhun. Kyse ei ollut mistään noista kolmesta vaan se tuntui enemmän pelaajien väliseltä erimielisyydeltä ja turhautumiseltä toinen toiseemme. Myönnän itse ainakin tunteneeni näin kahta muuta pelaajaa kohtaan pöydässä.
Seuraaville kerroille voidaan korjata asioita: vähemmän salaisuuksia pelaajien ja hahmojen välillä. Huomioidaan toinen pelaaja ja hänen hahmonsa osana tarinaa. Pyritään pelaamaan niin, että kaikilla pelaajilla ja hahmoilla on mahdollisuus osallistua ja pysyä mukana tarinan tapahtumissa. Ei tuijoteta vain "mitä mun hahmo tilanteessa tekisi" vaan myös asioita joita tarina vaatii tapahtuvaksi (esim. tarina olettaa meidän olevan ryhmä, toimitaan niin että se pysyy mahdollisena). Huomioidaan toisten pelaajienja hahmojen erilainen tapa lähestyä pelin sisäistä fiktiota ja kunnioitetaan sitä, ei tarkoituksella mollata tai toimita sitä vastaan. Ei hakeuduta sellaiseen konfliktiin toisen pelaajan hahmon kanssa, mikä ei rakenna peliä. Näin siis mun mielestä. Toinen tärkeä näkökulma on totta kai puhua näistä ääneen pelikerran aikana/jälkeen rakentavasti ("hei Antti, mun keskittymistä ja peli-intoa haittaa se kun puhut koko ajan päälle"). Ollaan kuitenkin sen verran kauan pelatut yhdessä, että rakentavasti annettua palautetta pitää kestää ja voida ottaa vastaan.
Mitä muut aattelee? Miltä tällaiset korjausliikkeet kuulostaa? Kovasti seuraavaa pelikertaa odotan mutta täytyy ottaa asiat puheeksi, koska olen nyt ollut yhdessä PF-kamppiksessa joka jäi kesken koska odotukset/pelitavat/kommunikaatio eivät toimineet ja äsken taas Isiemme Maa-kamppis päättyi aikataulutusongelmien vuoksi. Nostan nämä pohdinnat esille, ettei tän kamppiksen kanssa käy samalla tavalla JA että kaikilla on kivaa pelatessa (asia joka nimenomaan vaikuttaa intoon sopia pelikertoja, ottaa osaan peliin jne).
Huomiseen.