LUKEKAA RAUHASSA JA LEVOSTA KÄSIN, koitin olla lyhyt sanainen ja tiivis mutta näinhän tässä taas kävi. Olisin voinut kirjoittaa paljonkin lisää monessa kohtaa mutta tässä nyt joku lisäys metapelaamiskeskusteluun.
Metapelaaminen on melkoinen vyyhti ylipäätään, eikä liity vain tämän kampanjan juttuihin. Oon tän vuoden puolella paljon miettinyt tätä, osittain sen vuoksi, että olen joskus puhunut metapelaamista vastaan, tapahtui se missä tahansa tilanteessa. Nyt taas suhtaudun siihen selvästi väljemmin kuin aiemmin. Siksi tähän keskusteluun on vaikeaa ottaa osaa, koska lähtökohta aiemmissa viesteissä on nimenomaan tähän peliin ja sen pelaajiin liittyen kun taas oma ajatukseni juoksee myös tämän ulkopuolella. Sanottakoon, että mun nykyisen näkemyksen mukaan Atella ei ole mitään anteeksipyydettävää, ainakaan metailun suhteen. Avaan alla muutamia metapelaamisen muotoja joidenkin esimerkkien kautta.
Metapelaaminen
pelaaja-pelaaja -suhteissa: mielestäni meillä ei tässä ole ongelmaa. Yksi tekee hahmona jotain salassa mutta ääneen niin, että muut pelaajat tietävät asiasta. Asiaa ei nosteta heti seuraavassa keskustelussa esille. Tämä on ehkä helpoiten mielipahaa tuottavaa metailua (
mikä on johtanut myös lippulappu-pelailuun) mutta mielestä tässä ei ole ongelmaa. Sen sijaan itsehän metailen tämän suhteen paljon ja koitan tarjoilla toisille pelaajille mahdollisuuksia kertoa omasta hahmostaan/hahmon ajatuksista/reagoida hahmossa johonkin. Juhani/Ametrine tykkää filosofisesta/uskontojen pohdiskelusta, muinaisten juttujen tutkimisesta ja mysteereistä, tarjoillaan siis mahdollisuuksia sellaiseen pelaamiseen. Atte/Roskva tykkää suorasta toiminnasta ja oman voiman näyttämisestä/todistamisesta, tarjoillaan jotain mikä johtaa noihin asioihin ja niiden tutkimiseen. Tämä on puhtaasti metatietoa, pelaaja-pelaaja -suhteissa. Minä (pelaajana) tiedän mistä kanssapelaajat ja heidän hahmonsa pitävät tai ovat kiinnostuneita, käytän tätä tietoa pelissä. Tämä lienee sitä hyvää metapelaamista mikä ylläkin mainittiin.
Metapelaaminen
pelimekaniikassa: tätä käytetään koko ajan. Iso vihollinen, sen iskuilla on luultavasti kantama, kuljenpa siis aivan tätä rajaa pitkin ison kaverin takana olevan velhon kimppuun. Rotko on 20 jalkaa leveä joten ylihyppäämisen DC on 20, mutta en pysty ottamaan vauhtia tämän taistelun keskellä, joten turhaa edes yrittää koska DC tuplaantuisi. Vihollinen on lyönyt jo yhden tilaisuushyökkäyksen, joten on melko turvallista juosta sen tilan ohitse, koska sillä tuskin on combat reflexejä. Tämän kaltaisia oletuksia tehdään koko ajan, kaikki tekevät niitä. Tätä voisi kutsua myös "system masteryksi", tiedät miten pelin säännöt toimivat ja pelaat niiden mukaisesti. Hahmohan ei tiedä näistä asioista yhtään mitään mutta pelaamme hahmoja silti näiden sääntöjen mukaisesti, varoen vihollisen kantamaa, emme yritä hypätä DC 40 hyppyjä ja laskemme tilaisuushyökkäyksiä. Tästä metapelaamisesta tuskin pääsee koskaan eroon, ainakaan PF:ää pelatessa. Toisaalta tämän tiedon salaamisesta uudet pelaajat voivat pahoittaa mielensä, jos sääntöjä ei kerrota (
"ai tällainen mekaniikka on olemassa"). Joten sääntömekaniikan suhteen metaillaan aina. Me pelaajat tiedämme aina, että kyseessä on peli ja se toimii näillä säännöillä. Ei välttämättä kovin hauskaa tai hyvää metailua mutta tämän tiedon käyttämisestä tuskin ketään syytetään koskaan missään.
Metapelaaminen
tarinassa: hovimestari on syyllinen! Mies, jolla on pujoparta on pahis tai vähintään epäilyttävä. Prinsessa on tornissa vankina, sitä vahtii luultavasti lohikäärme tai noita (joka luultavasti on paha äitipuoli).
Chekhovin ase,
MacGuffin ja
sankarin matka. Tarinallinen metapelaaminen on mun mielestä tarinan osien, tavoitteiden, keinojen ja "visuaalisten" juttujen tunnistamista ja käyttämistä pelatessa. Atte kirjoitti tästä yllä: hän pelaajana tietää Roskvan olevan Indiana Jones/Tie Eldoradoon-tarinan protagonisti, joten hän käyttää tätä hyödykseen pelatessa. Tästä harvoin on mekaanista hyötyä mutta voi aiheuttaa hämmentäviä hetkiä kanssa pelaajille ja ärsyttää pelinjohtajaa (
pelinjohtajat ihmisryhmänä eivät inhoa mitään muuta niin paljoa kuin sitä, että pelaajat arvaavat mistä hänen suunnittelemansa tarina rakentuu, mihin se on matkalla ja sitten käyttävät sitä hyödykseen). Tästä metapelaamisen lajista voisi sanoa, että tällä voi niin rakentaa kuin hajottaa peliä. Jos tunnistat tarinan rakenteita tai arvaat mihin se on menossa, voit joko käyttää tietoa pelin hyväksi, omaksi hyödyksi tai haitaksi. Jälkimmäisestä hyvä (tai karmea) esimerkki on allekirjoittaneen metailu Aten liidaamassa moduulisetissä: pelaajana arvasin, että metsän olennot ja puut olivat tulossa apuumme taistelussa ja hahmona kutsuin heitä apuun jo ennen heidän dramaattista saapumistaan. (
Atelle iso anteeksipyyntö näin vuosien jälkeen tuosta, en tajua mikä muhun meni.)
Metapelaaminen
pelaajan tiedoilla: tämä tulee todella lähelle tuota pelimekaniikka kohtaa mutta nyt tarkoitan vähän erilaista tietoa: tieto maailmasta, ja tieto maailman&mekaniikan suhteesta. Tieto maailmasta on helppo määritellä: Golarion on tämän ikäinen, 10 000 vuotta sitten Taivaanputoaminen, Taldorin mennyt loisto, Aroden, Thassilon, rodut, politiikka, maiden historia. Listaa voisi jatkaa. Tämä tieto maailmasta syntyy pelaamalla samassa maailmassa pitkään tai muuten vaan maailman tuttuudesta muiden medioiden kautta. Tätä tietoa on pelaajilla eri määriä (verrattuna vaikka sääntötietoon) riippuen miten kauan on pelannut maailmassa tai paljonko siihen on tutustunut. Tästä on paljon hyötyä pelille: pöydästä löytyy tietosanakirja pelimaailman fiktioon. Toisaalta, jos tieto aiheuttaa muiden pelaajien ideoiden/ajatusten tyrmäämistä tai korjaamista (
"ei mennyt noin"/"ei voi olla noin"), se on selkeästi ongelma. Oman tietouden pelimaailman fiktiosta voi tuoda esille rakentavasti, kaikki eivät tiedä kaikkea mutta lopulta on todettava, että PJ on oman maailmansa (vaikka pelimaailma onkin jaettu) viimeinen sana. Pöydässä on tietty hyvä neuvotella isoista muutoksista pelimaailmaan, koska yllätykset sen suhteen eivät tietenkään miellytä pelaajia (
"Pelaamme Keskimaassa, Kolmannen ajan alkua mutta Rohan ja sen ratsastajat ovat olemassa"/"Cheliax on ystävällinen muukalaisia kohtaan ja ei palvo isoa A:ta"/"Paladiinit saavat valehdella"), koska olettamus pysyvästä maailmasta luo turvallisuutta, uskallan olettaa jotain maailmasta.
Toinen osa oli tieto maailman&mekaniikan suhteesta: peikkoja vastaan tarvitaan tulta tai happoa. Luurankoa vastaan tarvitset murskaavan aseen. Vampyyrit ja vaarnat. Taikojat ja niiden oma rauha. Hyvin isoja kilpiä kantavat sotilaat (ja ahtaat käytävät). Nämä kaikki ovat asioita, jotka pelaajat oppivat pelaamalla mutta tieto ei saisi siirtyä yhden pelaajan hahmolta toiselle, esimerkiksi kampajan vaihtuessa. Tiedon unohtaminen on lähes mahdotonta joten kysymys on siitä miten pelaan hahmoani. Pelaanko hahmoani tyhmemmin kuin voisin vai käytänkö omaa tietoani avuksi. Välimallin ratkaisu on tietty pyytää saada heittää tunnistamisesta ja saada "lupa" käyttää pelaajatietoa hyödyksi mutta tämän isoin ongelma syntyy jos tunnistamisheitto epäonnistuu. Nyt joudun pelaamaan tyhmemmin kuin mitä pelaajana pystyisin. Itselleni tämä on pelaajana kaikista rasittavinta. Tätä metailua, tyhmäilyä ja "luvan" kysymistä meillä on paljon. Tämä voi olla ongelma tai voi olla olematta. Aiemmin maailma&mekaniikka-tiedon käyttäminen oli mulle PJ:nä ongelma mutta en näe tätä kovin isona ongelmana. "Luvan" kysymisen ja nopan heittämisen sijaan tätä tietoa voitaisiin käyttää hahmon esittelyyn: "okei, hahmosi tietää, että peikot ja tuli ei sovi yhteen, miksi hän tietää sen? Onko hän kohdannut peikkoja aiemmin, missä olosuhteissa, mitä tapahtui?" Tässä tietty kuuluu käyttää hyvää makua; se että pelaaja on opiskellut Bestiaryn ulkoa ei tarkoita, että hahmo olisi kohdannut/tietäisi kaiken niistä tällä verukkeella.
lol nope, too long; didn't read: Metapelaamista on monenlaista ja useampaa erilaista lajia. Niistä osa ärsyttää/hyödyttää/haittaa/auttaa enemmän kuin toiset. Se miten metapelaamiseen suhtaudutaan riippuu täysin yksilöstä ja hänen suhtautumisestaan pelaamiseen. Yhdelle on OK metailla taistelussa, koska osaa taistelusäännöt, tietää mistä tilaisuushyökkäys syntyy ja miten taistelua "kannattaa" pelata (
ja pahastuu jos viholliset eivät toimikaan yleisten taistelusääntöjen mukaan). Toiselle on OK käyttää omaa pelimaailman tuntemustaan omaksi ja muiden iloksi (
ja saattaa pahastua jos maailma ei vastaa hänen tuntemaansa). Kolmannelle on OK ratkoa arvoitukset pelaajana vaikka oma hahmo on tyhmä kuin saapas (
ja pahastuu jos arvoituksen ratkominen on INT-heittojen takana tai hänelle sanotaan, että hahmosi ei voisi keksiä ratkaisuja noin). Ylipäätään voisi sanoa, että kaikki metailevat ja (luultavasti) kaikkia ärsyttää tietyn tyyppinen metailu. Metailua pitää mielestäni pystyä sietämään MUTTA myös osata käyttää oikein.
Miten käytän metapelaamista oikein? Helpointa tämä on tunnistaa muiden pelaajien antamasta palautteesta. Eli avoimen keskustelun kautta opitaan tuntemaan mikä on toiselle epämiellyttävää metailua ja mikä taas ei. Se on kuitenkin hyväksyttävä, että metapelaamista on aina, jokaisella, kun pelataan roolipeliä. Siitä ei pääse eroon, pelaamme kuitenkin peliä ja meillä on aina sen ulkopuolista tietoa (kuten se, että pelaamme peliä).
KYSYMYS MUILLE: Juhani tuossa yllä kirjoitti "Aten metapelaamiseen perustuvasta pelityylistä". Olisi mielenkiintoista kuulla mitä metapelaamista kukin pelipöydässä istuva pitää pahana tai haitallisena. Millaisia näkemyseroja meillä tästä aiheesta on, jos se kerran aiheuttaa mielipahaa pöydässä? Itse toivoisin ystävällistä ja kunnioittavaa keskustelua, en halua lukea yhtäkään syyttävää viestiä täältä enää (
alan puuttua niihin moderaattorin oikeudella, tämä ei ole Twitch- tai Dota-chat johon voi kirjoittaa mitä vaan toisesta).