Mitä pelejä haluaisit koittaa?

Keskustelut roolipeleistä ja pelatuista peleistä

Mitä pelejä haluaisit koittaa?

ViestiKirjoittaja Blue_Hill » 30 Elo 2011, 16:59

Hei kaikille täältä Kauniaisista. En ole sellaisten lähteiden äärellä, että voisin jatkaa Toisen Pimeyden mainostusta (sinne saa kommentoida) joten aloitanpa uuden viestiketjun otsikon aiheesta.

Olen jo muutaman kerran esitellyt omaa pelihyllyäni, jossa on useita erilaisia pelejä odottamassa peluutusta. Myös muilla on hyllyssä pelejä joita ei olla pelattu koskaan. Itse olen ainakin hankkinut kaikki roolipelini pelattaviksi, en vain hyllynkoristeeksi. Pyry sen taisi kesällä todeta kun esittelin pelejäni, että "miksi me ei pelata noita", mikä on sinällään hyvä kysymys. Pathfinder on kiva peli ja Paizo on tehnyt erinomaisia seikkailupolkuja pelattavaksi, ei siinä mitään. Ollaan löydetty peli joka miellyttää kaikkia (ainakin jollain tapaa, löydän kyllä monia "vikoja" pelistä mutta ne eivät suoranaisesti ole pelin vika) ja siihen saa hyviä seikkailuja (ja joku on halukas käyttämään rahaa peliin ja seikkailuihin).

Mutta on muutkin pelit hyviä. Mulla on ollut superhauskaa Twilight: 2000-kamppiksen kanssa kun joukkomme on iloisesti matkannut läpi post-apokalyptisen Puolan ja törmännyt vaikka mihin. Pelitahti on ollut vaihteleva mutta aina sitä lämmöllä muistelee ja on hauskaa pelatessa. Samoin ENOC kuin Lamentations of Flame Princess olivat mahtavaa vaihtelua Pathfinderille tuossa viime talvena-keväänä. Nyt Ropeconissa hankin ENOC:in tekijöiltä uuden pelin "Generian Legendat" (fantasiapeli) joka käyttää samaa (hieman fiksattua) mekaniikkaa kuin ENOC mutta peli sijoittuu Generian luolamaailmaan ja pelaajahahmot ovat seikkailijainkillan jäseniä/haluavat sen jäseniksi/tms. Sitten kompataan halki luolastomaailmojen (voi olla aavikkoluolaa, jäätikköluolaa, sienimetsiä, maanalaisia meriä, mitä pj nyt keksikään), yleensä tavoitteena jokin tärkeä juttu (valosienien, aarteiden, tiedon tai jonkun muun metsästäminen). Perusfantasiaa mutta hieman kieliposkella meiningillä.

Samoin hankin pari LotFP:n kanssa yhteen sopivaa seikkailumodulia (joista toinen oli pienoinen pettymys). Totta kai LotFP:iin keksii itsekkin helposti skenuja ja herra Menzeriltä kyllä varastan idean tai kaksi, hyviä seikkailuideoita tuli Ropeconissa häneltä. Myös Star Warsiin on pari kohtuullista ideaa, Pyöreän Pöydän Ritareita tai Vuoren Velhoa voidaan pelata ihan muutaman istunnon mittaisina minikamppiksina, Spirit of the Century tai Savage Worlds heittää meidät taas nopean äksönin pariin muutaman hetken valmistautumisen jälkeen. Dragon Agea voidaan pelata joko ihan uusilla seikkailuilla tai pc-versiokloonina niille jotka eivät peliä ole pelanneet.

Joten siis. Haluan kuulla millaiset pelit Pathfinderin ohella/rinnalla herroja mahdollisesti kiinnostaisivat. Vastaus "mikä vain käy" on huono, ei sellaista sanahelinää vaan suoraa sanotte mikä kiinnostaa ja mikä taas ei kiinnosta. Niistä ideoista on sitten helpompi lähteä tekeen peliä ja suunnitteleen ja sitten voin heittää ilmoituksella täällä "Nyt Star Warsia, parin pelikerran mittainen jedi-kamppis", jos sellaiselle on kiinnostusta. Ei motivoi suunnitella mitään jos ei tiijä mikä muita kiinnostais. Joten sana vapaa mutta pakollinen.
In War, Victory.
In Peace, Vigilance.
In Death, Sacrifice.

If the only thing that is good about the game is its license, it's a bad game.
Avatar
Blue_Hill
Hand of the King
 
Viestit: 1031
Liittynyt: 26 Elo 2011, 23:52
Paikkakunta: Kangasala

Re: Mitä pelejä haluaisit koittaa?

ViestiKirjoittaja Visa » 31 Elo 2011, 14:06

Heitänpä tähän itseäni (eniten) kinostavat järjestyksessä:

-Star Wars, luultavasti sitten vielä enemmän kunhan saan katsottua tuon kolmososan vihdoinkin. Millä aikakausilla tuota on mahdollisuus pelata (siis onko lähdemateriaalia/jaksaako pj askarrella)? Eli onko temmellyskenttänä niinkuin vanha tasavalta, sisällissota vai jotain sen jälkeen? Esim. joku kapinallishomma tai "mausteiden" salakuljetus Kesselin reitillä voisi olla bueno. Mutta innostun kyllä varmaan mistä vain kaukaiseen galaksiin sijoittuvasta että eipä sillä. Ja saahan siinä pelata ei-ihmisrotuja? Tahdon sellasen mahdollisimman badassin näkösen salakuljettajan. Pidempikin kamppis voisi kiinnostaa.

-ENOC, se orkkis varsinkin, ei niinkään ehkä tässä vaiheessa tuo luolakönyäminen (vaikkakin sienimetsä kuullostaa kivalta mutta minulla on Super Mario tätä puolta hoitamassa). Toimiikos tämä paremmin useamman pelikerran mittaisena, tuollaisina yksittäisinä pelautuksina vai sekäettä?

Toki ilmestyn pelailemaan mitä vain muutakin aikatauluni puitteissa. Twilightia vois kyllä pelata taas tän vuoden kiintiön täyteen, Mikolta vois vähä udella et miten olis...

Ostin tänään Maaritin henkilökunta-alella tuon Dragon Age: Originsin 8,5 eurolla, saa nähdä miten rupean tuota rope-versiota himoitsemaan vielä kunhan saan asennettua. 20Gb kiintolevyvaatimus on muuten aika lupaava. Enkä ollu tajunnukkaan, että tuo on Biowaren peli :D
If its not broken, youre not innovating.
-Old asuran saying
Visa
Bishop
 
Viestit: 701
Liittynyt: 27 Elo 2011, 16:52
Paikkakunta: Tanpesteri

Re: Mitä pelejä haluaisit koittaa?

ViestiKirjoittaja Blue_Hill » 31 Elo 2011, 16:23

Visa kirjoitti:Heitänpä tähän itseäni (eniten) kinostavat järjestyksessä:
-Star Wars, luultavasti sitten vielä enemmän kunhan saan katsottua tuon kolmososan vihdoinkin. Millä aikakausilla tuota on mahdollisuus pelata (siis onko lähdemateriaalia/jaksaako pj askarrella)? Eli onko temmellyskenttänä niinkuin vanha tasavalta, sisällissota vai jotain sen jälkeen? Esim. joku kapinallishomma tai "mausteiden" salakuljetus Kesselin reitillä voisi olla bueno. Mutta innostun kyllä varmaan mistä vain kaukaiseen galaksiin sijoittuvasta että eipä sillä. Ja saahan siinä pelata ei-ihmisrotuja? Tahdon sellasen mahdollisimman badassin näkösen salakuljettajan. Pidempikin kamppis voisi kiinnostaa.

Kaikki aikakaudet ovat mahdollisia. Itsellä on viralliset lähdekirjat Old Republic aikakaudelle (KOTOR I ja KOTOR II-pelejä hakanneille tuttu aikakausi) ja "Force Unleashed"-aikakaudelle (III ja IV-leffojen välinen aikakausi, kapina aloittelee toimintaansa ja Imperiumin ote on kovimmillaan). Pelissä saa pelata ihmisrotuja mutta asetan tiettyjä rajoituksia (kukaan ei oikeasti saa haaveilla Ewokilla pelaamisesta). Itseäni kiehtoo erityisesti tuo Old Republic-aikakausi, sinne ko voi helposti löydä omaa settiä ilman, etät joku vineää, että "leffoissa...". Toisaalta pj voi todeta, että leffoihin ei voi vedota (kuten Miksalvarez teki DA-ropessa, pc-peliin ei voinut vedota missään kohtaa).
Visa kirjoitti:-ENOC, se orkkis varsinkin, ei niinkään ehkä tässä vaiheessa tuo luolakönyäminen (vaikkakin sienimetsä kuullostaa kivalta mutta minulla on Super Mario tätä puolta hoitamassa). Toimiikos tämä paremmin useamman pelikerran mittaisena, tuollaisina yksittäisinä pelautuksina vai sekäettä?

ENOC ja Generian Legendat on kaksi erillistä peliä (yhteensopivat kylläkin). Molempia on mahollista pelata kertapelinä (valmisskenu on molemmissa hyvä ja pitkä) tai pidempänä kamppiksena. Melkein sanoisin, että Generia on parempi kamppispelaamiseen kuin ENOC mutta mitä oon Pelilaudasta lukenut niin kyllä väki on pelannut ENOC:ia ihan kunnon kampanjoina. Itse näen ENOC:in vahvuuden parin pelikerran, sanotaan ehkä viiden, mittaisina mini-kamppiksina.

Kiitokset Visalle vastauksesta. Nyt muutkin kirjoittelemaan mitä haluaisitte pelailla. Itsekkin vastaan tähän varmaan huomenissa.
In War, Victory.
In Peace, Vigilance.
In Death, Sacrifice.

If the only thing that is good about the game is its license, it's a bad game.
Avatar
Blue_Hill
Hand of the King
 
Viestit: 1031
Liittynyt: 26 Elo 2011, 23:52
Paikkakunta: Kangasala

Re: Mitä pelejä haluaisit koittaa?

ViestiKirjoittaja Rosgakori » 02 Syys 2011, 00:07

Ensiksi: Olen liian tyytyväinen Pathfinderiin, kun en edes mieti mitä muuta haluaisin pelata :D

Star Wars-roolipeli on kyllä sellainen mitä tekisi ihan älyttömästi mieli pelata. Come on, se on tähtien sota! Mikä voisi olla parempaa? Eikä aikakausilla ole väliä, kaikissa pystyy pelaamaan. KOTOR-aikakausien etu on se että paljon mitään mitä elokuvissa on ei ollut tuolloin, jolloin ne ei vaikuta peleihin niin paljoa meta-tasolla. +1 for Star Wars.

Visa vois johtaa Kerppia. Se on vaan niin legenda peli ettei toista ole eikä tule. Kunnon vanhaa kunnon kerppiä, aah. Viimeksi kun lähdin tekemään hahmoa silloin kun sitä pelattiin, lähdin liikkeelle ihan väärällä jalalla-tein ei-kerp-tyylisen hahmon, ihan paskaa :D Mustainmaalaiset tiedustelijat on ainoa ja paras hahmoluokka.

Muista peleistä joita haluaisin pelata voisi mainita ENOC:in, Spirit of the Century ja Cyberpunk. Ja Twilight, tottakai.
Kuva
Avatar
Rosgakori
Atte the Gathering
 
Viestit: 557
Liittynyt: 27 Elo 2011, 01:32
Paikkakunta: Suomen Turku

Re: Mitä pelejä haluaisit koittaa?

ViestiKirjoittaja Blue_Hill » 02 Syys 2011, 18:32

Visan johtama Kerp olisi kyllä hienoa. Koko viikonloppu raakaa pelaamista Keski-Maassa. Verta, hikeä ja kyyneliä ei säästellä kun Kolmannen Ajan isot tapahtumat todevat todeksi pelaajahahmoille kun Pohjoinen uhkaa kaatua Angmarin Noitakuninkaan vallan alle. Miten tuosta voi settinki parantua? Mie haluun tätä jossain vaiheessa syksyä (ei paineita Visalle). [sivuhuomiona, check this out: The One Ring RPG ja ajatuksia tulevasta One Ring-pelistä Pelilaudalla]

Miksalvarezin johtamaa Dragon Agea olisi myös siistiä päästä pelaamaan. Voidaan pelata uusilla hahmoilla tai jatkaa vanhoilla (tai vaikka molempia). Mikä tahansa Thedakseen sijoittuva peli soppii ainakin miulle, totta kai Ferelden on se ykkösmesta mutta toisaalta eksoottisemmat paikat käy myös jos pj jaksaa väsätä. DA:n systeemi on niin ältsyn hieno, että suosittelen muitakin olemaan innostuneita tästä: simppeli, elegantti mutta vaihteleva ja tarjoaa hienoja kikkoja pelin elävöittämiseen (ei pelkkää "osuma, 3 pistettä lämää" vaan helposti kerronnallisesti värittynyttä kamppailua elämästä ja kuolemasta).


Mitenkäs mun vastaukset on kovin Dark Fantasy/mutapaskafantasia painotteisia? Ei voi tietää, ehkä Pathfinderin "arkipäivätaikuudelle" ja varastoissa lojuville taikaesineille haluan vaihtelua rankemman fantasian kauttal. Totta kai haluan pelata myös PF:ää mutta se vaihtelu, se vaihtelu (esimerkiksi Serpent's Skull himottaa aivan hemmetisti ko on niin mahtis hahmo tulossa siihen).
In War, Victory.
In Peace, Vigilance.
In Death, Sacrifice.

If the only thing that is good about the game is its license, it's a bad game.
Avatar
Blue_Hill
Hand of the King
 
Viestit: 1031
Liittynyt: 26 Elo 2011, 23:52
Paikkakunta: Kangasala

Re: Mitä pelejä haluaisit koittaa?

ViestiKirjoittaja Visa » 02 Syys 2011, 20:31

Atte: Se sinun elämään kyllästynyt mustainmaalainen oli juuri loistava, en tajua mitä vikaa siinä oli :P Hän on oikein tervetullut Rhudaurin hoodeille. Muutenkin, vaikka kyseessä on (jokseenkin epätoivoisen oloinen) taistelu pimeyden voimia vastaan, ei hahmojen taustan ja luonteen tarvitse todellakaan olla mitään ylevää ja hienoa. Kaiken maailman narkkarit ja opportunistit ovat kyllä tervetulleita. Mutta tästä myöhemmin, kyllä se joskus tapahtuu. Kurapaskafantasia on hieno termi :D En tiedä täyttääkö Rhudaurin musta maagi ihan tuon kriteerit mutta hyvää settiä on se kuitenkin.


Syyskuun aikana en lupaa peluuttaa mitään, tiedossa neljä erittäin toiminnallista viikonloppua (yhdet syntympäivät Suomen Turussa, 'kulttuurimatka' Tallinaan sekä Markkinat Vantaalla). Tuona yhtenä 'vapaana' viikonloppuna (kahden viikon päästä) olen periaatteessa vapaa. Tosin tuolloin tulee ohjelmoinnin kurssin ensimmäisen harjoitustyön tehtävänannot mutta pelailla voisi keretä silloin ja sitten taisi olla yhdet tuparit. Sitten pitäisi vääntää yksi kappale myös kandidaatintöitä mutta se ei ole niin oleellista, useimmat tekee vasta 5. vuonna ;)

Tuo TORRPG (lyhenteitä tuetaan!) vaikuttaa jännältä, vaikka kerp on myös Keksi-maata varten luotu systeemi ja ihan toimiva sellainen, on siinä muutama asia mitkä vaivaavat. Eniten harmittaa se, että vaikka magian esiintymä keski-maassa on erilaista kuin vaikkapa Golarionissa, on sen pelistä poistaminen riittämätön ratkaisu kerpissä. Meinaan siis sitä että (ainakaan) tulevassa kamppiksessa ei maageja ole mutta toisaalta tiedetään, että laakson väen Bard osasi puhua linnuille mikä on kerpissä (samoojan) loitsuna. Tuollaisia erikoisominaisuuksia, joita Tolkienkin kuvasi, voisi pelissäni olla mutta ne pitää vaan sääntöteknisesti hoitaa jotenkin elegantisti. Eli ko. ropeen voisi ehkä tutustua, ei ole edes järjettömän hintainen ainakaan tuolla mitä Antti linkitti.

Esimerkiksi samoojan loitsut ovat sen verran hienovaraisia, että useimmat niistä voin sallia hyvällä omallatunnolla. Toisaalta puolet animistin loitsuista ovat suoria parannusloitsuja ja kun tutustuin hieman asiaan, ei tälläisiä Keski-maassa ole. Sen sijaan löysin arkistojeni kätköistä keskismaan parantamiskulttuuria käsittelevän kirjan pdf-fileenä ja siellä kerrottiin kaikenlaisesta kuppaamisesta ja haltioiden "parannushymneistä" jotka ovat "kaanonissa" maailman luojan tekeleiden kanssa. Että tällaista tällä kertaa...
If its not broken, youre not innovating.
-Old asuran saying
Visa
Bishop
 
Viestit: 701
Liittynyt: 27 Elo 2011, 16:52
Paikkakunta: Tanpesteri

Re: Mitä pelejä haluaisit koittaa?

ViestiKirjoittaja Jalakanen » 11 Syys 2011, 21:30

Voisin kommentoida omia projektejani, kun tuo Twilight 2000 näyttää vilahtelevan joissakin kommenteissa. Vähän ikävä mullakin on Twilightia ollut. :shock: Tauot johtuvat lähinnä pelinjohtajan saamattomuudesta, mikä taas johtuu milloin mistäkin kiireestä sekä tyytymättömyydestä omaan pelinjohtamiseen. Juoneen olen erittäin tyytyväinen ja ideoita kyllä riittää, mutta mekaniikan hallinta tökkii, mikä taas osittain johtuu pelikertojen harvuudesta. Joten: tehokuuri sääntökertausta ja sopiva sauma pelata, niin siitä se taas lähtee :!:

Muista kehitelmistä voin mainita sen, että haaveilen edelleen jonkin oman taustan pelauttamisesta Gurpsilla tai jollakin muulla systeemillä. Tamcityssa olis kyllä potentiaalia, mutta toisaalta, miksi keksiä Gyberpunk uudelleen. Uusi idea muhii. Voin paljastaa, että sekin tapahtuisi Suomessa. Haluan miettiä juttua riittävän pitkälle ennen kuin alan valita systeemiä. Mun peluutukset ovat joka tapauksessa hieman kauempana tulevaisuudessa, joten pelataan nyt teidän muiden hyvin suunniteltuja ja johdettuja seikkailuja.

Muistakaa Alamo!
Toki niinku toki lähtökohtaisesti toki haasteellista toki niinku toki sitä kautta toki niinku toki enään toki hässäkkä toki.
And something smart here in english. It's in english - not in finnish - so of course it's smart.
Avatar
Jalakanen
Bishop
 
Viestit: 407
Liittynyt: 04 Syys 2011, 11:17
Paikkakunta: Nahkalippis-City

Re: Mitä pelejä haluaisit koittaa?

ViestiKirjoittaja Visa » 12 Syys 2011, 21:38

Kuka on Alamo?

Mutta Twilightia ehdottaisin että pelattais vielä vaikka parikin kertaa ennen joulua niin saatais yks kerta sillee että kaikki sääntötekninen jäätäminen jäisi pois. Onneksi pelin säännöt eivät aivan tolkuttoman vaikeat ole.
If its not broken, youre not innovating.
-Old asuran saying
Visa
Bishop
 
Viestit: 701
Liittynyt: 27 Elo 2011, 16:52
Paikkakunta: Tanpesteri

Re: Mitä pelejä haluaisit koittaa?

ViestiKirjoittaja Pyry » 13 Syys 2011, 01:06

No juu, jos Twilightiä ehtisi, niin se olisi ehkä omalla kohdallani ehdoton suosikki, mutta muista ehdokkaista itseäni miellyttäisi tuo tätien sota kaikkein eniten.

Jotenkin se Alamo liittyi Tacoihin, burriittoihin ja Davy Krikettiin.
"The whole problem with the world is that fools and fanatics are always so certain of themselves, but wiser people so full of doubts."
Pyry
Knight
 
Viestit: 184
Liittynyt: 27 Elo 2011, 19:20

Re: Mitä pelejä haluaisit koittaa?

ViestiKirjoittaja Blue_Hill » 23 Syys 2011, 00:14

Jalakanen kirjoitti:Voisin kommentoida omia projektejani, kun tuo Twilight 2000 näyttää vilahtelevan joissakin kommenteissa. Vähän ikävä mullakin on Twilightia ollut. Tauot johtuvat lähinnä pelinjohtajan saamattomuudesta, mikä taas johtuu milloin mistäkin kiireestä sekä tyytymättömyydestä omaan pelinjohtamiseen. Juoneen olen erittäin tyytyväinen ja ideoita kyllä riittää, mutta mekaniikan hallinta tökkii, mikä taas osittain johtuu pelikertojen harvuudesta. Joten: tehokuuri sääntökertausta ja sopiva sauma pelata, niin siitä se taas lähtee!

Mua ei ainakaan haittaa vaikka mekaniikka tökkii/ei mene täysin oikein. Mulle tärkeämpää on se pelaaminen, ei miten mekaniikka pyörii siin ympärillä, kuhan ny konfliktit saadaan jotenkin ratkottua. Turha niitä on ressailla ja olla sen takia tyytymätön pelinjohtamiseen. :)

Pistät vaan ilmoitusta, että minä viikonloppuna koitetaan pelata niin oon kyll salee messissä. Mishka on suosikkihahmojani koko roolipelihistorialtani: pieni ja pippurinen puolalais-nationalisti, nyt myös kevytkoneen lentäjä.

Pyry kirjoitti:No juu, jos Twilightiä ehtisi, niin se olisi ehkä omalla kohdallani ehdoton suosikki, mutta muista ehdokkaista itseäni miellyttäisi tuo tätien sota kaikkein eniten.

Ketjussa kysyttiin mitä haluaisit koittaa, viestisi ei aivan vastaa kysymykseen. Eli mitä haluaisit koittaa edes yhden pelisession verran? Varmaan sillo mukaan mahtuu muukin kuin Star Wars? ;) (Kuhan potkin teitä vastaileen ja keskusteleen, nuting personal mate).

Hankin lopultakin Fiasco!:n (suomeksi keskustelua Pelilaudalla) ja Piruja Miehiksi-pelin. Molemmat tehty pelattaviksi.
In War, Victory.
In Peace, Vigilance.
In Death, Sacrifice.

If the only thing that is good about the game is its license, it's a bad game.
Avatar
Blue_Hill
Hand of the King
 
Viestit: 1031
Liittynyt: 26 Elo 2011, 23:52
Paikkakunta: Kangasala

Re: Mitä pelejä haluaisit koittaa?

ViestiKirjoittaja Blue_Hill » 13 Loka 2011, 21:39

The One Ring: Adventures over the Edge of Wild on ilmestynyt eilen. Julkaisu sisältää niin pelaajan kuin pelinjohtajan kirjat, nopat ja pari karttaa, dollareissa hinta on 53$ joten veikkaus olisi, että euroissa hinta pyörii samoilla linjoilla. Aika hyvän kuuloinen paketti. Mitä olen entissä asiaa tutkistellut niin Cubicle 7 aikoo julkaista kolme settiä, joissa laajenntetaan peliä ja maailmaa, sekä muita lisäreitä. Joidenkin korvaan suunnitelma voi kuulostaa erittäin tutulta (köhköhGreenRoninköhköh).

Visa, check this one out! Jos kiinnostaa, minnuu ainakin vois kiinnostaa koettaa :)
In War, Victory.
In Peace, Vigilance.
In Death, Sacrifice.

If the only thing that is good about the game is its license, it's a bad game.
Avatar
Blue_Hill
Hand of the King
 
Viestit: 1031
Liittynyt: 26 Elo 2011, 23:52
Paikkakunta: Kangasala

Re: Mitä pelejä haluaisit koittaa?

ViestiKirjoittaja Visa » 14 Loka 2011, 09:42

Ahaa, pitääpä vähän tutkailla josko tuo hyllyyn päätyisi, joskus aiemmin katselin jo hieman jotain previewiä tuosta ja ainakin hahmonluonti oli aika mielenkiintoisen oloinen (itse pelaamiseen en tainnut koskaan päästä).

Tolkienin maailma olis aika varma setti kyllä ja 3. osapuolen taustajuttuja löytyisi paljon. Pitäis varmaan lukea vielä se Hobitti ennen kuin rupeaa pohjoisessa synkmetsässä yhtään mitään vetämään...
If its not broken, youre not innovating.
-Old asuran saying
Visa
Bishop
 
Viestit: 701
Liittynyt: 27 Elo 2011, 16:52
Paikkakunta: Tanpesteri

Re: Mitä pelejä haluaisit koittaa?

ViestiKirjoittaja Blue_Hill » 14 Loka 2011, 16:06

Visa kirjoitti:Ahaa, pitääpä vähän tutkailla josko tuo hyllyyn päätyisi, joskus aiemmin katselin jo hieman jotain previewiä tuosta ja ainakin hahmonluonti oli aika mielenkiintoisen oloinen (itse pelaamiseen en tainnut koskaan päästä).

Tolkienin maailma olis aika varma setti kyllä ja 3. osapuolen taustajuttuja löytyisi paljon. Pitäis varmaan lukea vielä se Hobitti ennen kuin rupeaa pohjoisessa synkmetsässä yhtään mitään vetämään...

One Ringiä saa jo Fantasiapeleistä, hinta on ehkä hieman suolainen mutta boksi näyttää nätiltä ja on tukevan oloinen. Hieman tsekkailin muoveissa olevaa pakettia ja vaikutti tosiaan ihan kunnon kuljetuslaatikolta, paremmalta kuin Dragon Agen-boksit jotka hajoaa kulmista. Tuossa Fantsun tuotekuvauksessa on pitkät selitykset pelin mekaniikoista, pelattavista roduista ja sen sellaisesta. Lueskelkaa jos on aikaa. :)
In War, Victory.
In Peace, Vigilance.
In Death, Sacrifice.

If the only thing that is good about the game is its license, it's a bad game.
Avatar
Blue_Hill
Hand of the King
 
Viestit: 1031
Liittynyt: 26 Elo 2011, 23:52
Paikkakunta: Kangasala

Re: Mitä pelejä haluaisit koittaa?

ViestiKirjoittaja Jalakanen » 03 Touko 2012, 19:47

Haluaisin kokeilla Cyberpunkia ;)

Hankin tänään peruskirjan Paranoia-roolipeliin. Jos jaksan siihen kunnolla perehtyä, voisin johtaa sitä kiinnostuneille, varmaankin n. 4 hengen porukalle. Tämä ei tarkoita Twilightin hylkäämistä, haluan vain kokeilla jotain uutta, kun nuo Gurps-jutut eivät oikein lähde liikkeelle. Tuon paljon mainostamani Arctic Stormin salaisuuksien selvittäminen antoi uskoa siihen, että pystyn kyllä opettelemaan sääntöjä jos vain haluan, varsinkin jos työt eivät sotke harrastuksia. Kiinnostuneet löytänevät tietoa. mistä Paranoiassa on kyse.
Toki niinku toki lähtökohtaisesti toki haasteellista toki niinku toki sitä kautta toki niinku toki enään toki hässäkkä toki.
And something smart here in english. It's in english - not in finnish - so of course it's smart.
Avatar
Jalakanen
Bishop
 
Viestit: 407
Liittynyt: 04 Syys 2011, 11:17
Paikkakunta: Nahkalippis-City

Re: Mitä pelejä haluaisit koittaa?

ViestiKirjoittaja Blue_Hill » 03 Touko 2012, 20:24

Jalakanen kirjoitti: Hankin tänään peruskirjan Paranoia-roolipeliin. Jos jaksan siihen kunnolla perehtyä, voisin johtaa sitä kiinnostuneille, varmaankin n. 4 hengen porukalle. Tämä ei tarkoita Twilightin hylkäämistä, haluan vain kokeilla jotain uutta, kun nuo Gurps-jutut eivät oikein lähde liikkeelle. Tuon paljon mainostamani Arctic Stormin salaisuuksien selvittäminen antoi uskoa siihen, että pystyn kyllä opettelemaan sääntöjä jos vain haluan, varsinkin jos työt eivät sotke harrastuksia. Kiinnostuneet löytänevät tietoa. mistä Paranoiassa on kyse.

Mie oon kyll mielelläni kokeilemassa kaikkea uutta pelisettiä. :) Paranoia ei ehkä itselle ole kaikista tutuin settinkin, jossain vanhassa Maguksessa tais olla joku hiton kummallinen valmisskenaario. Ilmeisesti hieman huumorilla höystettyä settiä, ainakin alkuperäinen peli. Mutta täällä yksi pelaaja!

Jalakanen kirjoitti:Haluaisin kokeilla Cyberpunkia ;)

No täällä bingo pj:n suhteen. Cyberpunk ei genrenä ole kovin tuttu (en sanaut Neurovelhoakaan luettua aikoinaan) mutta jos kiinnostuneita on niin voin jotain settiä kehittää. Katotaan miten monta ruumista saadaan aikaiseksi, PIP (Perjantai Illan Paukuttelijat) on vissiin yksi tappavimpia taistelusääntöjä mitä löytyy. Eli jos kiinnostusta löytyy niin voin johtaa settiä. "Tyyli ennen tarkoitusta, asenne ennen kaikkea".

HEIMOT-peliä mie oon taas miettiny enemmän vakavasti ko vähän aikaan. Ehkä saadaan sellanen arkipeli tänne Hämeenkyröön, josta on hyvä lähteä sit laajentaan muihin suuntiin kun/jos homma alkaa luistaa ja muitakin alkaa kiinnostaa. :) Mutta tosiaan vielä kehitysasteella tämä homma. "Siis kun neuvoston joukosta vanhimmat minut tahtoivat alistaa kokeeseen otin tehtävän vastaan ja katosin heidän kauneimman laivansa kannella"
In War, Victory.
In Peace, Vigilance.
In Death, Sacrifice.

If the only thing that is good about the game is its license, it's a bad game.
Avatar
Blue_Hill
Hand of the King
 
Viestit: 1031
Liittynyt: 26 Elo 2011, 23:52
Paikkakunta: Kangasala

Re: Mitä pelejä haluaisit koittaa?

ViestiKirjoittaja Blue_Hill » 08 Syys 2012, 01:54

Taas on hankittu uusia pelejä hyllyyn.

Savage Worlds-systeemin peruskirja (maailmaton) on ollut pitkään hyllyssä. Tampereen Puolekuunpeleistä lähti matkaan maailmakirja kyseiseen peliin, nimittäin Necessary Evil. Pelin pointti lyhyesti: muukalaiset hyökkäsivät maahan, toiset muukalaiset ajoi ne pois. Kun maailma ja sen supersankarit olivat ottamassa suojelijansa vastaan paraatein ja muine juhlallisuuksineen, nämä muukalaiset hyökkäsivät, tappaen 90% maailman supersankareista, näin valloittaen Maan. Kuitenkin Maalla on vielä toivoa, sillä SUPERROISTOT päättivät, että v*ttu meidän nenille ei hypitä. On siis superroistojen vastuulla vapauttaa Maa muukalaisten vallasta. He ovat pakollinen paha, jonka Maa tarvitsee...

TL;DR: Mahdollisuus päästä pelaamaan superroistoja, eli supersankari-peli jonka tilanne on käännetty toisinpäin. Toisaalta, noilla säännöillä voidaan pelata myös ns. normaalia supersankari-peliä (pelaajat hyviksiä, tappelevat superroistoja vastaan). Ehkä vähän huumorilla otettava mutta riippuu ihan siitä tyylistä millä lähdetään pelaamaan (superroistot voi olla todella voimakkaita mutta sarjakuvansa lukeneet tietävät, että heillä on silloin paljon erilaisia luonnevikoja ja heikkouksia..)

Hankin myös Stadin Fantasiapeleistä jo aiemmin mainostamani The One Ring-roolipelin. Cubicle 7-porukan tekemä peli joka sijoittuu Keski-Maahan, maantieteellinen sijainti on Sumuvuorilta länteen (Synkmetsän premissit) ja ajallisesti sijoittuu Viiden Armeijan Taistelun jälkeiseen aikaan, ennen Sormuksen Sodan alkua. Peli vaikuttaa jännältä, mielenkiintoisia "tarinapelin" elementtejä kuten "Saattue Vaihe", jossa pelin sisällä tarina jää tauolle ja sitten ratkotaan miten tuona aikana hahmojen elämä muuttuu, mitä maailmassa tapahtuu, (saadaan tehdä tasonousut) ja sitä rataa. Mielenkiinnolla odotan mitä tällä pelillä on tarjottavaksi, voitti nimittäin Ennia-awardseissa hopeaa vuoden 2011 "paras tuotantoarvo"-kategoriassa (häviten vain Paizon Pathfinder Beginners Boxille). En ole vielä ehtinyt kunnollista hetkeä uhraamaan pelin lukemiselle, tän viikonlopun tavoittei olisi saada parempaa kuvaa mekaniikasta ja hahmonluonnista.

TL;DR: Keski-Maahan sijoittuva roolipeli aika tarkalla fokuksella, mielenkiintoisella mekaniikalla ja sijoittuu sellaiseen aikakauteen Keski-Maan historiassa jossa ei esimerkiksi Kerpiä juuri ole pelattu. One Ring to Rule Them All...

(Voin pelikuvauksia kirjoitella lisää muistakin peleistä jos teitä kiinnostaa?)
In War, Victory.
In Peace, Vigilance.
In Death, Sacrifice.

If the only thing that is good about the game is its license, it's a bad game.
Avatar
Blue_Hill
Hand of the King
 
Viestit: 1031
Liittynyt: 26 Elo 2011, 23:52
Paikkakunta: Kangasala

Re: Mitä pelejä haluaisit koittaa?

ViestiKirjoittaja Visa » 08 Syys 2012, 10:01

Juu olin vähän (paljon) hidas tuon One Ringin kanssa, olit nopiampi.

Mutta molemmat kuullostavat hyvältä, koska pelataan? :p
If its not broken, youre not innovating.
-Old asuran saying
Visa
Bishop
 
Viestit: 701
Liittynyt: 27 Elo 2011, 16:52
Paikkakunta: Tanpesteri


Paluu Roolipelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron