Kirjoittaja Miksalvarez » 05 Maalis 2012, 19:02
Turonnimodge, tai niinkuin halventavahko nimitys joka vakiintui lempinimeksi, Turo, aloitti matkansa Golarionissa Nexiläisessä maahisperheessä vuonna 4889. Turon isä, Berenmadge, ei ollut Oenopionin kaupungissa kovin arvostettu vaatimattomien magiakykyjensä vuoksi, vaikka miehen olisi pitänyt olla paikallisen kyläneuvoston edustaja. Ainoa mihin Berenmadgen sanottiin kelpaavan oli kokouksien kirjurin homma, josta perheen sukunimeksi vakiintuikin Kirjuri. Nuori Turo varttui vaatimattomissa oloissa kotona äitinsä Shanorin ja nuoremman siskonsa Wimnin kanssa, mennen paikalliseen alakouluun jo kymmenen vuoden iässä muiden oppilaiden ollessa samanikäisiä ihmislapsia. Turo oli koulussa eräänläinen nähtävyys, jollei aivan friikki niin jotain siihen suuntaan. Berenmadgen, tai "Bedgen" kyseenalainen maine ei helpottanut asiaa, ja maahisia hyvin ärsyttäen myös Turon nimi lyheni ikätoverien suussa Turonnimodgesta. Opiskelu oli pakkopullaa, materiaali kuivaa ja ei kestänyt kauaa ennen kuin Turo alkoi harkita muutoksia. Koulu jäi pian, yleiskielen oppimisen jälkeen, ja Turo lähti etsimään muuta tehtävää päivilleen.
Sopiva paikkakin löytyi nopeasti, Oenopian Antikvariaatti mainosti ikkunassaan "apulaisen tarvetta", johon allapäinen maahinen tarttui heti. Paikan omistaja, eläköitynyt taikuri Algred Spona sääli Turoa, ja otti pojan "koeajalle" kauppaansa. Siellä Turo löysi vihdoin mielenkiintoa elämäänsä, ei vain tylsiä kouluopuksia vain suunnattoman määrän upeita teoksia jotka kertoivat mitä upeimmista seikkailuista ja monimuotoisimmista otuksista joita edes maahisen vilkas mielikuvitus ei osannut mallintaa. Huvittuneena Spona antoi Turon uppoutua kirjojen maailmaan, ja työskennellä milloin poika muisti. Hän huomasi myös kuinka nuori maahinen suorastaan imi itseensä uusia kieliä, ja alkoikin opettaa pojalle mieluista aihetta.
Turolle ei jäänyt paljon muuta kuin Antikvariaatti, kun elämäänsä kyllästynyt Shanor alkoi kärsiä "valkaistumisesta", ja juuri kun Turo oli täyttänyt 14, kirous teki itselleen jälleen uuden uhrin. Berenmadge tuli surusta masentuneeksi, ja alkoi itsekin "valkaistua". Vasta yhdeksänvuotias Wimni ei täysin ymmärtänyt mitä oli tapahtumassa, mutta Turo tiesi lukeneena tarkalleen mihin oltiin menossa. Turo puhui Berenmadgen hankkimaan Wimnille matkalipun Razmiraniin, Thronestepiin jossa Berenmadgen veli Blimgert asui. Hyvästeltyään siskonsa, luvaten tosin että jonain päivänä he vielä tapaisivat, hän palasi takaisin Antikvariaattiin, syventyäkseen jälleen opintoihin. Ehkä vielä jonain päivänä kaikki maksaisi itsensä takaisin, ja olihan Sponakin puhunut toistamiseen eläkkeelle jäämisestä ja jonkunhan pitäisi jatkaa liikettäkin...
Päivät kuluivat 15- vuotiaan Turon tutkiessa historiaa, kieliä, arcaanisia kirjoituksia, kansankirjallisuutta, romaaneja ja aivan kaikkea mitä Antikvariaatin hyllyt pitivät sisällään. Odotetusti myös Berenmadgen "valkaistuminen" alkoi. Turon elämä sai kuitenkin merkittävimmän käännekohtansa tähän asti, kun eräänä päivänä Antikvariaattiin käveli vanhanoloinen, huppupäinen mies. Hän halusi myydä kirjan, niinkuin monet kaltaisensa, Turon arvellessa tavaran olevan luultavasti varastettu tai pakon, kuten velan, edessä myytävä. Opus itsessään oli suuri, sininahkakantinen, ja monin tavoin koristeltu, mutta sen sisältö oli lukukelvotonta. Syy tähän oli ettei mikään kielistä jonka Turo oli koskaan nähnyt näyttänyt vastaavalta, ja mielestään hän oli nähnyt niitä lähes yhtä monta kuin niitä oli olemassa. Ainoa ymmärrettävä kohta oli ilmeisesti kirjan omistajan nimi, Nicholas Liekki. Turo kuitenkin arvioi kirjan hinnan, maksoi miehelle joka lähti kiittäen. Sponaa kirja ei sen suuremmin kiinnostanut, joten Turo oli yksin villin tiedonhalunsa kanssa, ensimmäistä kertaa suuren haasteen edessä.
Kielimuuri, kuten voisi sanoa, olisi ollut ylivoimainen monelle, mutta hiljalleen Turo aloitti yhtäläisyyksien, toiston ja erilaisten sarjojen etsimisen, ja pitkällinen käännöstyö sai alkaa. Viikon puurtamisen jälkeen Turolla oli kannen teksti selvillä: Opas Aloittavaan Alkemiaan, ja Sen Monimutkaisiin Saloihin, kirjoittanut Nicholas Liekki.
Uusi rakkaus oli saanut alkunsa. Innostuneena Turo unohti kaiken muun, lähes jopa syömisen ja nukkumisen, sillä hän ei halunnut minkään hidastavan käännös ja oppimistyötä. Muistiinpanot ja muu materiaali alkoivat karttua, ja Turo tiesi että hän oli löytänyt kutsumuksensa. Vain yksi asia kirjassa hämmästytti häntä; Luku joka oli tituleerattu "Viisasten Kiveksi" sisälsi vain sen avaussivun, joka ei sanonut kuin "Viisasten Kivi, teoria, luominen sekä käytäntö" mutta sen jälkeiset sivut oli poistettu. Henkilölle joka ei pystyisi kirjaa lukemaan, opus näytti kokonaiselta, mutta pettynyt Turo haistoi palaneen käryä. Hän alkoi haalia kaikkia mahdollisia Alkemian opuksia itselleen, törmäten aina umpikujaan. Kenelläkään ei näyttäny olevan varmaa tietoa Viisasten Kivestä, vain varovaisia arvauksia ja pääasiassa ohjeena "Jätä aihe rauhaan". Turo uskoi, ja uskoo, että ainoa keino tietää totuus on löytää juurikin Nicholas Liekki...
Näinä aikoina 16- vuotias Turo huomasi Oenopian Alkemiasalin luentolistassa tutunoloisen nimen; Petros Lorrimor. Hän pinnisti muististaan miehen olevan "Hiljainen Alkemia" - kirjan kirjoittaja, teos joka oli ollut erinomainen. Turo menikin luennolle maksaen itsensä kipeäksi Alkemiasalin ulkopuolisena, mutta se kannatti. Luennon jälkeen hän esitteli itsensä Lorrimorille, joka vaikutti lämpimän yllättyneeltä nuoren maahisen lähestymisestä. Turo kertoi kiinnostuksestaan Alkemiaan, josta Lorrimor teki tarjouksen josta Turo ei voinut kieltäytyä; Kiinnostaisiko Alkemia hänen siipiensä alla, jonka jälkeen mahdollisesti jopa yliopistossa? Turo kiitti Sponaa kaikesta, maksoi Liekin kirjasta pienen summan, ja karisti Nexin pölyt jaloistaan vakuuttaen myös huonovointiselle isälleen keksivänsä parannuksen ikivanhaan kiroukseen. Tästä alkoi opettaja-oppipoika suhde, jossa Turo sai paljon kokemusta käytännön kenttäalkemiasta, sekä itsenäisestä työstä Lorrimorin ollessa paljon omilla matkoillaan, joista Turo ei ikinä kysellyt tarpeellista enempää. Lopulta 20-vuotias maahinen hyväksyttiin Lepidstadin yliopistoon, muuan Lorrimorin suosituksista, ja lopullinen opintie huipulle näytti avautuvan. Edelleen, ehkä kuitenkin harvemmin, miehet tapasivat keskustellen Alkemian saloista, sekä olivat ahkerassa kirjeenvaihdossa erilaisista haasteellisista kokeista ja muista testeistä. Turo tienasi taskurahaa silmänkääntötempuilla (esimerkiksi "luoden kultaa", hämmentäen kattilaa sauvalla josta valepää sulaa pois, ja pohjalle putoaa kultahippu), joilla maksoi opintokulujaan. Toinen vuosi yliopistossa keskeytyi kuitenkin mitä hirveimpään suruviestiin, sillä odottaessaan kirjettä mentoriltaan, sai Turo tietää Lorrimorin olevan kuollut... Ja näin oppilas matkasi kohti Ravengroa, jättäen opinnot toistaiseksi sikseen.
"Et sinä tule, viimein sen hyväksyn
mut kuinka yksin yöstäni selviydyn?
Et sinä tule, olkoon se päätös sun
on silti rikki, maailma tänään mun,,,"
san. Upi L.
säv. Pablo de R.