Vanhurskaiden Raivo: Kommentit pelistä [spoilereita]

[Rosgakori]

Hyvät kaksi pelikertaa taas takana!

Molemmissa on ollut hyviä taisteluita ja ollaan päästy asiaan hyvin nopeasti. Edellisen alussa näytti kaikki niin väsyneiltä että hieman pelkäsin jo aluksi, mutta heti kun gm löi asiat tiskiin niin peli lähti rullaamaan. Itsellä tuntuu vieläkin siltä että vähän haen hahmoani, kun tuntuu että pitäisi reagoida tilanteisiin joskus vähän eri lailla kun standardi käyttäytymiseni on ollut. Mutta eiköhän se siitä. Noctista on kahdella viime pelikerralla ollut ilo seurata, hauska pelata tollaisen hahmon kanssa joka huutaa vähän väliä ihan kunnolla änppäreille ja muillekkin.

Tappelut ovat mukavia ja haastavia. Vähän välillä karmii että koska joku kuolla kupsahtaa ja mitä sitten tehdään, mutta kyllä me tähän mennessä ollaan selvitty hyvin. Viholliset on olleet hauskoja, varsinkin ne rottamiehen mulkvistit. Faxon oli hauska vihollinen

Sen velhon tultua kyllä alkoi asiat sotarintamalla rullaamaan nopeasti, vaikka velho oli muuten ehkä hieman...unohdettava. Ensi pelikerralla napsahtaakin sitten, kun päästään hyökkäykseen demonien linnaketta vastaan.

[Miksalvarez]

Ei isompaa kommentoitavaa, joka pelikerrasta nauttii, hahmot on hyviä ja mielenkiintoisia ja alamme nyt olla pelin siinä vaiheessa että isompi juoni alkaa härmistyä. Välillä noppo pyörii ja välillä ei, ja Durotan hakee vieläkin ensimmäistä kriittistään. Säästetään se tärkeään kohtaan
Tänään jatketaan!

[Viiksu]

Todella mukavaa kuulla, että porukka on tykännyt nykyisestä setistä ja ainakin screenin takana olen kyllä nauttinut jokaisesta pelikerrasta. Vaikka teillä hieman on viellä tuota omien hahmojen
hakemista niin hyvää progressia tapahtunut ekan kirjan aikana. Semmoinen pieni maininta tosin, että itse tykkään todella paljon siitä, että hahmojen kasvavat kyvyt hämmentävät heitä itseäänkin välillä.
Erityisesti kun aletaan lähestymään myyttisyyden rajaa.

Katsellaan mihin päädytään....

[Miksalvarez]

Kohti myyttisyyttä ja sinne ! Itsellä kankea alku pelikertaan pelin ulkopuolisista syistä mutta sika paransi juoksuaan ja muut kantoivat hyvin peliä kunnes pääsin itsekin kärryille. Linnan/linnoituksen siege oli niinikään nousujohteista toimintaa joka päättyikin eeppiseen kohtaukseen ja ascensioniin. Loistavaa tennistä! Yksittäinen minotauros joka kohdattiin oli vähän märkä lompakko, yksittäinen kaveri jää tietenkin jo toiminta ekonomian takia alakynteen mutta kaveri olisi ehkä voinut olla vähän kovempi varsinkin kun seuraavan huoneen taistelu oli hoidettavissa muutenkin kuin mättäämällä
Mutta mitä seuraavaksi?

"Vajottuani pimeyteen demonien kynsissä tunsin kultaisen voiman, voiman joka sanoi minulle etten voisi enää luovuttaa, en pudota taistelussa ennen viimeistä hengenvetoani. Ja totisesti siltä tuntuu, tiedän jo nyt ettei enää samaa Durotania joka saapui Kenabrekseen ole. Mutta välillä huomaan ettei kuulto ei ole vain kultaa, siinä on häivähdys punaista.."

[Rosgakori]

Huhhuh! Aikamoinen pelikerta! Alku oli vähän kankeaa, mutta heit kun päästiin tornille niin hommat alkoi rullata. Todella mättöpainotteinen pelikerta, jolta ei kuitenkaan puuttunut niitä kivoja ropekohtauksia. Tappelut oli haastavia jälleen kerran, mikä on kyllä kiva asia tässä kamppiksessa. Alkemisti oli hauska yllätys, joka oli juuri niin pelottava kuin osasi arvatakkin. Minotauri oli vähän helpohko, toisaalta meillä taisi käydä tuuriakin sen kanssa vähän? Kuvailut oli ykkösluokkaa, varsinkin loppumätössä Jeslynin kanssa. Näkyhommat meni hienosti, vaikka vähän turhan nopeasti puhuit Ismo ehkä välillä Babau-mättö alkoi todella tyylillä, mutta lopahti vähän pieneen matemaattiseen erroriin, ja aikakin alkoi olla vähän kortilla. Mutta tunnelma oli musiikilla kyllä tehty hyvin, toimivat erinomaisesti!

Myyttisyyttä pukkaa, saa nähdä mitä tästä seuraa!

"Näen kultaista valoa,hirvittäviä ennustuksia, tapahtumia jotka ovat olleet tai tulossa, ja vieraan jumalattaren kunniakkaan hahmon- mutta miksi minä kuulen vain rummun?! Tu-Tu-Tu-Tum! TU-TU-TU-TUM!"

[Blue_Hill]

Edellinen pelikerta jää kyllä mieleen ainakin siitä, että jyrättiin melkoinen määrä vihollisia allemme. Sääli etten ole pitänyt omista tapoistani kirjaa, olisi ehkä pitänyt. ^^ Mutta siis niin, viihdyttävä pelikerta vaikka olikin hieman taistelupuoleen kallellaan, toisaalta tollaset isot mätöt on kivoja, kun ne vielä liikkuu hyvällä nopeudella eteenpäin. Ehkä alkupelikerrasta oli hieman kankeaa, olisi voinut repiä enemmänkin iloa irti taisteluun lähdöstä ja muusta mutta eipä tuokaan haitannut menoa. Kuten jo totesin, taistelut olivat mielekkäitä ja Harmaalinna sopivan pieni. Ehkä meillä ei ollut hahmoina niin kova kiire kuin olisi pitänyt olla (miettii paljonko alakerran tutkimiseen meni aikaa) mutta ei kuitenkaan rikkonut kuvaa kiireellisyydestä. Uusi vaihde lyötiin silmään kun saatiin näky yläkerrasta ja viimeinen rynnistys alkoi.

Dramaattisia näkyjä tarjoiltiin monelta laidalta. Hyvin toimiva kohtaus, diggailin kovasti. Ehkä tulevaisuudessa toivoisin, että pelaajat saisivat hahmoina reagoida enemmän tilanteisiin. Okei, oltiin "stunned" mutta olisi silti ollut mielekästä edes jollain tapaa päästä reagoimaan tilanteisiin joita eteen tuli tuossa eeppisessä hetkessä. Vaarana on tietty, että PJ:ltä katoaa ajatus tai pelaajat huutaa päälle mutta uskoisin meidän pelityyleillä tuosta ei olisi tullut ongelmaa (pelaajat haluaa kuitenkin kuulla eeppisen setin vaikka hahmoja ei ehkä kiinnostaisi sillä hetkellä). Mutta tämä siis vinkkinä tulevaisuuteen jos jotain vastaavaa on tulossa, on kivempi päästä osallistumaan kuin vain seurata vierestä. :) Esimerkiksi Vorleshille olisi voinut joku sanan tai kaksi sanoa ja olisi ollut jännä kuulla miten hahmot reagoivat tähän jumalalliseen entiteettiin joka heitä tervehti (kumartaako, tervehtii takaisin, kääntää selkänsä jne).

Myyttistä settiä siis tästä eteenpäin. Jos ehdin niin voin tehdä sellaisen huijauslomakkeen, josta löytyy hieman myyttisistä säännöistä juttua, ettei aina tarvitse etsiä kirjaa avuksi. Mun pelkona on, että ylimääräiset säännöt hidastaa peliä jos kaikki eivät osaa niitä, joten tällainen apuväline lienee riemuksi. Kuitenkin hyvällä buugilla jatkamassa eteenpäin, mitä nyt pari fiittiä pitäisi Noctikselle valita.

Hyvät oli pelit ja ensimmäinen kirja jää mieleeni erityisesti pelikerroista 1-4, maanalainen setti oli timangia ja raunioissa kulkeminen hieman pelokkaasti demoneilta suojassa oli hyvää vaihtelua "rinta rottingilla eteenpäin"-toiminnalle mitä yleensä näkee. Ei kahdessa viimeisessäkään mitään vikaa ollut, kuitenkin tuo alkupelikertojen erilaisuus jäi viehättämään. Tästä on hyvä jatkaa.

[Waldo]

Mahtavuutta. Ismo onnistui ensimmäisen kirjan lopetuksessa loistavasti, iso paketti pitää kasassa kaiken kaikkiaan vaativihkoine roolipelikohtauksineen ja ascensioneineen.

Vaikka osa vihollisista, kuten tämä varjoisa minotauri-parka, jäi mestari Alvan nimeämänä märiksi lonereiksi vai miten se meni, niin ensimmäisen etapin kaikenkaikkinen tappelutaso oli korkeampi kuin minkään muun seikkailun alkupöhinöissä mitä muistan. Tästä tykkään ja tuskin olen ainut (: Viimeisen pelikerran alussa tosiaan hitaasti päästiin liikkeelle. Reissu linnaan hoituikin sitten hyvällä draivilla ja linnake itsessään oli ilahduttavan pieni. Päästiin nopeasti asiaan ja sitten tavoitteeseemme.

Joukko, joka sattuu yhteen ja sopivasti puhaltaa samaan hiileen muutaman päivän ajan voi sittenkin tehdä suuria asioita, joita heidän ei ollut tarkoitettu tekevän. Iomedae. Siis Iomedae käänsi katseensa meihin... Meihin?

"Kun tulin Kenabrekseen, minulla oli intohimo ja tehtävä. Työni oli intohimoni, uuden luominen ahjon kuumuudessa. Epätoivoiselta vaikuttavaan taisteluun demoniarmeijoita vastaan liittyminen oli tehtävä, jolle minut oli kutsuttu. Paljon on tapahtunut siitä lähtien ja se kaikki johti kunnian, oikeuden ja taistelutaidon jumalattaren huomionantoon meitä kohtaan. Tuntuu hyvältä sanoa 'me'. Jopa tietämättä jakavatko nämä kolme vielä hetki sitten tuntematonta toivettani siitä, että aseveljeytemme vain vahvistuisi. Mieleni tekisi sanoa "uskomatonta", mutta en tahdo ajatuksellakaan kieltää tapahtunutta. Tunnen sisälläni uuden palon - se minkä tiesin oikeaksi ei ole enää vain ohjenuora. Se tulee olemaan elämäntapani, jonka annan johtaa. Tarkoitukseni raivata tie läpi pahuuden ei ole enää vain tehtävä. Se on intohimo, joka polttaa rinnassani."

=> Khadonin alignment N -> NG
Hahmon niinsanottu teemamusiikki kertoo vähän lisää siitä minkä taustatarina saattoi jättää hämärään. Ehkä tässä on hyvä paikka sille. Hienoa pelata tätä kampanjaa, boys !

[Waldo]

Kiitos kaikille pelikerrasta! Roolipelisisältö ja vapaailta tappeluista oli mielestäni ihan piristävää. Hyvää settiä. Pahoittelut siitä että oman komposiittijousen mähkimiseen meni aikaa niin paljon peliajasta - tehdään jatkossa eri tavalla (enemmän miettimistä valmiiksi ja nopeammat kuvailut pöydässä). Toisaalta tässä opetellaan hieman vielä touhuja (puhun vain omasta puolestani - ainut craftaaja mitä olen aikaisemmin pelannut on taikaliemen keittäjä ^^"). Kuitenkin hyvin onnistunut pelikerta ja oli mukavata.

Koska en ole niin hyvä roolipelaamaan aktiivisesti niin koitan paikata sitä kertomalla mitä hahmo tekee ja mitä ei tee milloinkin ja se voi antaa vähän suppean kuvan kaikesta. Esimerkiksi nyt kuin koettiin Ascension niin Khadon on ollut aiempaa hiljaisempi ja syvemmällä ajatuksissaan vaikka ei tavallisesti mitenkään sulkeutunut olekaan. Sitten kun hän tajuaa mitä koetut tapahtumat oikeasti tarkoittaa niin aion on ottaa hahmona enemmän roolia ja puheenvuoroa. Yritän panostaa. Suurin asia mitä Khadonilla on käsiteltävänään on alignment-muutos (tälle ei vaan löydy hyvää suomennosta). Khadonilla on aina ollut taipumus hyvään, mutta sen jälkeen mitä tapahtui tornissa hän on paininut tunteen kanssa joka ei mene pois. Aivan lähellä olevan loputtoman pahan painon ja tarpeen yrittää hävittää se maailman yltä - olla hyvän joukkojen lipunkantaja.

Viiksimestari teki temput ja veti hahmojen henkilökohtaisia tarinoita peliin oikein kunnolla. Uniin ja näkyihin olit selvästi panostanut, etkä vain heittänyt "no tuosta jotain"-tyylillä. Siitä respectiä! Giv moor plx!

Aika kuumottavaa päästä satavuotisen ristiretkihallitsijattaren vastaanotolle ja tulla vielä ristityksi Arvon Mr. Ser:iksi mutta oli kyllä kiva saada helyjä jotka antaa vähän boonusherkkuja Melkein nousi jo päähän, huh! Seuraava missiokin tiedossa jo.. Toivottavasti saadaan puuhastella pajalla vielä vähän pitempään...

[Rosgakori]

Erittäin roolipelipainotteinen kerta (taisin heittää kerran noppaa) mikä oli itse asiassa todella rentouttavaa omalla tavallaan.

Visiot oli hyvin kerrottu, joskin tuntui että jokaisen läpikäymisessä kesti hieman turhan kauan? Mikä ei kyllä sinänsä haitannut koska sisältö oli hyvin tehtyä- itseasiassa oma visioni oli juuri oikea mitä hahmo tarvitsi löytääkseen polkunsa! Vähän downtimea oli kiva, ehkä pari päivää olisi vielä voinut olla enemmän mutta tällä mennään. Keskustelut ruokapöydässä porukalla ja Durotanin kanssa aamulla oli omaan mieleeni. Kuten Ismolle jo mainitsinkin- olin aika varma että Kuningatar Galfrey on vähän mulkku tyyppi, mutta onneksi oli väärässä (vaikkakin saisi käydä juttusilla Varian Jeggaren kanssa joskus). Aika yllättävä suunta itse asiassa, varsinkin tuo 100 paladiinia-armeija. Se johtajuuden kysyminen ja äkkinäinen delegoiminen oli itse asiassa tälleen vähän asiaa makusteltuani, harvinaisen perseestä Galfreylta. Eikös juurikin se, että kukaan meistä ei loikkaa tarjoukseen ottaa vallasta kiinni aika luotettavia? Jos Noctis olisi esimerkiksi julistanut saman tien että mullejohtajuuskiitos, niin olisi se ehkä vähän epäilyttävää ollut. Patience is virtue, Queen of Mendev.

Taas nosti sisaruksien barbaarisuus komeaa päättään pelikerralla, tällä kertaa sulavasti ja tyylillä. Ihme pokkurointia, ja mitä varten ne metalliläpyskät on? Ja mitä se siansaksa maanomistuksesta on? Eihän sitä kukaan omista! On hauska ajatella asioita vähän toisesta objektiivista kulttuurirelativistisesti!

Mutta silti- kaikin puolin passeli pelikerta, ensi kertaa odotan isolla innolla koska mulle tuli mahtava idea mitä teen Neemalla, muahahahahahaHHAHAHAHAHAHHAHAHAHAH!

ps. Ketkäköhän ne kolme spesialistia voisi olla, hmmm.
1.Anevia
2.Aravashnial
3.Horgus

[Waldo]

ps. Ketkäköhän ne kolme spesialistia voisi olla, hmmm.

Giff Horgus, Gamla kuukke !

Myyttinen Khadon havaittu 4:22-4:27 Lohikäärmevoiman kappaleessa Ulvo, Ukkonen
VAROITUS: Musiikkivideo saattaa sisältää kuvia ja muuta sisältöä, joka voi olla traumatisoivan eeppistä myyttisyyttä vähemmille olennoille.

[Miksalvarez]

Kompataan kahden edellisen herran kommentteja Roolipelauspainotus sopi tilanteeseen.
Mitaleista jäi vähän random fiilis, lähinnä ettei peliteknillisesti Durotan saanut mitään omaan alaansa liittyvää No kai ne kassin pohjalla kulkevat kuitenkin.
Tänään jatketaan.

[Rosgakori]

Eilinen pelikerta alkoi ihan hyvin sillä armeijan ja spesialistien (dämn, olin väärässä) tapaamisella. Kysymyksiin saatiin vastauksia ja kolme spesialistia vaikutti ihan mukavilta tapauksilta. Tykkäsin siitä äijästä joka aukoi vähän päätään, ovat Wrathin kirjoittajaosastolla pelanneet Mass Effectia Kuningatar on aika jännä tapaus, en ole ihan vielä varma mitä siitä Neema ajattelee. Kai se ihan kiva on, kai.

Pelikerta tosin jäi etanavaiheelle varustelu-valmistautumisvaiheessa, osittain kyllä semmoisen yleisen väsymystilan vuoksi. Se söi aikaa turhan paljon pelikerrasta. Lähtö oli aika epäseremoniallinen armeijalliselta paladiineja mutta kai olotilat sen selittääkin. Matkalla olisi voinut ehkä kuvailla sitä maaseutua ja ympäristöä enemmän, oli vähän fast-travel fiilis kun saavuttiin sinne Valasin Lahjaan. Valasin lahjassa oli ihan tunnelmaa, mutta ilman mitään varsinaista syytä- tai no kävi se lepakkomies taivalla heilumassa, mutta muuten vähän meh. Odotin encounteria, ehkä se ei ollut tarkoitus.

Pelikerran paras osuus alkoi kuitenkin lopussa Neeman mielipiteiden ja moraalin törmätessä yhteen armeijan yleisen konsensuksen kanssa (tiesin että olisi pitänyt ottaa armeijallinen Sarenraen paladiineja mukaan) ja etenkin Durotanin ja Noctiksen verenhimon kanssa. Se oli nannaa se, sääli että pelikerta oli venynyt jo niin kauan että keskustelu jäi lyhyeen.

Mutta sitten tuli mass combat. Ehkä kyseessä on eka kokeilukerta, ehkä se oli väsymysta mutta minua ei napannut yhtään. Taistelu olisi mennyt paljon tyylikkäämmin omasta mielestäni kuvailemalla joukossamme vellovaa taistelua ja antaa meidän taistella taas jotain joukkoa vastaan normicombatissa. Mutta ehkä jos sääntöjä ja tapaa pelata niitä hioo niin siitä voidaan saada jotain irti. Ehkä.

Kahden viikon päähän, avot!

[Blue_Hill]

Oli ehkä ihan hyvä etten kommentoinut edellistä pelikertaa näin jälkikäteen kun asiaa pohtii, näissä kahdessa pelikerrassa oli paljon samoja piirteitä niin toimii hyvin yhtenä kommenttina. Kaiken kaikkiaan tykkäsin molemmista pelikerroista, tosiaan tuollaiset sosiaaliset tilanteet ja ylipäätään kaiken normalisoituminen teki ihan hyvää räjähtävän, nopean ja selviytymistaistelu alun jälkeen. Tuolla toisen kirjan ekalla pelikerralla mun oli vaikeaa keksiä mitään tekemistä Noctikselle, mies itsekin oli hieman pihalla siitä mitä tapahtuu kun vihollisia ei ollutkaan enää tapettavaksi. Toisella pelikerralla taas aloin löytää sellaista rauhaisampaa Noctista, joka kykenee jopa nauramaan. Ehkä se on tuo sotilasympäristö mikä tekee tilanteesta helpon Noctikselle ja näin myös uskottavan itselleni.

Erityisesti diggailin sitä keittopadan ääressä istumista Lahjalla, taisi olla ensimmäinen kerta kun olimme ikään kuin tiiminä yhdessä koolla ilman mitään isoa tehtävää tai toimintaa. Istuimme vain iltaa ja jutustelimme. Diggailin kohtausta, siihen olisi voinut käyttää enemmänkin aikaa, puolituinen ilmestyi vähän varastamaan hetkeä meiltä (ei ollut oikeasti ongelma, se jäi parhaiten niistä spesialisteista mieleen). Noctis aikoo ottaa vielä sen treenaussession Durotanin kanssa, katsotaan mihin hetkeen se sitten osuu, sinä iltana oli asiat suhteellisen hyvin.

Neeman "käännytetään kultistit"-intoilua oli pelaajana hauska seurata, osittain siksi että näin mistä tämä tuli. Tämän kamppiksen pelaajan vihko antaa yhden tärkeän teeman tälle seikkailupolulle ja se on armahtaminen/lunastaminen/parannuksen tekeminen/redemption. Atte pelasi suoraan tähän kamppiksen teemaan, mistä tulee kyllä pisteitä. Tilanne oli ehkä hieman kummallinen ja ajoitus outo mutta silti pelaajana näen kyllä syyn tälle. Ehkä hieman parempi hetki olisi ollut taistelun jälkeen, kun pohditaan mitä vangeille tehdään/jne. Vinkki voisi olla, että kannattaa ylipäätään katsoa tilannetta ja miettiä realismia. 200 päinen armeija tuskin antautuu tehdäkseen parannuksen, sen sijaan 25 selviytyjää saattaa näin tehdä noin niiko oikeasti. Kuitenkin, tuo oli kanssa viimeisemmän pelikerran huippuhetkiä.

Massataistelu.. Kiva nähdä, että sitä uskalletaan käyttää näinkin pienessä kaavassa ja aikaisin seikkailupolkua. Kuitenkin nyt se jäi vähän irtonaiseksi osaksi pelikertaa, nopea lopetus jolla ei oikeastaan ollut suurta merkitystä mihinkään. Muutamia ongelmia tuossa systeemissä mielestäni on (esim se suosii superaggressiivisuutta melkoisesti puolustamisen yli) ja meidän taistelu oli vähän filleri. Osittain siksi, että se oli ohi kolmessa kierroksessa (kuinka kauan mahtoi kestää in-game?) ja kaikki eivät päässeet kuvailemaan, osittain siksi että tilanne oli uusi ja yllättävä, osittain siksi että säännöt olivat meille vieraat ja ehkä osittain siksi että itse koen noiden täydentävän valtakunta-sääntöjä. Itse kaipaan ja tarvitsen näihin ehdottomasti vahvaa kerrontaa ja kuvailua nopan viskomisen sijasta. Tutustun yhteen lisäriin, joka on tehty massataisteluiden täydentämiseen ja esittelen sitä PJ:lle ja muille myöhemmin niin voidaan päättää halutaanko käyttää siitä juttuja. Paizon sivuilla oli kerännyt hyvin kehuja. Tästä jatkan yleisissä keskusteluissa viikon aikana.

Mutta siis odottavin fiiliksin kohti tulevaa, roolipelillisesti kaksi hyvin mukavaa pelikertaa missä on päässyt viemään hahmoaan eteenpäin. Jatketaan taas pienen tauon jälkeen. Muiden pelaajien ja PJ:n kommentteja odottaen.

[Miksalvarez]

Noniin!
Roolipelipainotus jatkuu, ja vaikka pelikerrat eivät veny maraton mittaisiksi, niin ne saavat silti runsaasti hyvää sisältöä.
Tykkään kampanjassa mukaan astuvista EPH:ista joista syntyy muistettavia persoonia, etenkin tämä arpinen vanha mestari hyppäsi sivuhahmosta lähemmäs etupenkkejä, hyvää tennistä.
Hahmoista paljastuu myös uusia puolia, erittäin jees. Mainitut naurava Noctis ja moralisoivampi Neema olivat hyvää roolipelaamista, toivottavasti saan myös omasta hahmostani uusia aspekteja
muidenkin nähtäville (ehkä tämä Neeman kanssa vastakkain asettuminen oli sitä)

Massataistelu jäikin sitten vähän noppabingoksi, ehkä tämä ratkeaisi niinkuin Bluen kanssa keskustelimme että käydään samanaikaisesti sekä isompaa että pelaajahahmot sisältävää pienempää taistelua, jotka sitten vaikuttavat toisiinsa. Ettei jää Risk-tyylin simuloimiseksi Vahva kuvailu ehdottomasti myös suotavaa MUTTA ei sekään pelasta tilannetta jos taistelu kestää vain muutaman heiton niin kaikki eivät edes pääse kuskinpaikalle.

Mutta jatkoa odotellessa nimimerkillä sotkutauko metsässä piristää kummasti

[Rosgakori]

Maailmanhaava, here we come!

Maailmanhaavan alueilla vihdoinkin, nyt on Mendevin pölyt takana ja uudet haasteet edessä. Omalta osalta jäi harmittaa kun en keksinyt mitään hyvää tapaa jatkaa tota omaa viimekertaista dilemmaa eteenpäin, mutta eiköhän me siihen asiaan päästä palaamaan joskus. Maailmanhaavan tunnelma oli mainio, mitä nyt tuntui että änppärit olis asuneet sielä kauemminkin, kun ei heitä mikään oikein tuntunut hämmentävän. Kaikkeen tottuu?
Yksinäisellä ratsastajalla kiusaaminen oli hauska, varsinkin kun vain osa näki sen. Jos armeijamme olisi nähnyt sen niin siinä olisi ratsastaja saanut ratsastella sateessa Mielenkiintoinen hahmo, joskin pian nähdään minkä sortin kaveri se on. Taistelun tullessa tuskailin että möh, ei enään mass combatia mutta onneksi päästiin ihan kunnon tappeluunkin, mitä nyt vihollisemme siinäkin olivat naurettavan alivoimaisia. Incubuksen pako oli vähän outo, kun ei se kerta voinut palata jos kohtaisi tappion-olisi saman tien taistellut loppuun asti. Mutta pelin ulkopuolinen tilanne vaikutti kieltämättä tähän hieman.

Armeijalla taas piestiin jengiä, jee. Toivottavasti päästään pian koluamaan luolaa tai tapaaman maan asukkaita non-combat encountereissa. Se voisi olla hauskaa. Ensi kertaan!

[Blue_Hill]

Viihdyttävä pelikerta, vaikka jäi sisällöltään ehkä vähän lyhyeksi. Osittain tuo fiilis johtuu siitä, että edellinen pelikerta meni tällä samalla kaavalla (alkupelikerta matkustamista/jutustelua ja pelikerta loppuu tappeluun). Maailmanhaavaan päästiin ja vielä jäi melko kesy kuva kyseisestä paikasta mutta ehkä se hurjemmaksi vielä muuttuu. Pelikerran hauskin hetki oli Noctiksen ja Durotanin treenauksen muuttuminen täydeksi tappeluksi, huikea kohtaus. ^^ Pelikerran mielenkiintoisin osa oli pohdinta Vartijan laakson valloituksesta. Siinä käytiin ihan hyviä pointteja läpi ja opittiin myös eph:ista jotain uutta. Myös massataistelu oli ihan viihdyttävä, varsinkin kun hypättiin meidän omaan taisteluun incubia vastaan. Edellinen tappelukohtaus olikin ensimmäisen kirjan lopputaistelu, että olihan tätä jo odotettu. Ehkä seuraavat pelikerrat on vähän enemmän tasapainossa kuin kaksi edellistä, päästään niin sanotusti aiheeseen. Aarteita odottelen kovasti jo, mitä mahtaa Drezenistä löytyä..

Massataisteluita voidaan mun puolesta jatkaa, koitan ehtiä tutkimaan vaihtoehtoisia sääntöjä tuohon. Lähinnä tää on hyvää testailua Kingmakeria varten jossa nää on myös käytössä. Huvittavaa tuossa taistelua edeltäneessä keskustelussa oli se, että mun näkemys pelaajana oli ettei paladiineilla ole mitään jakoa kahta armeijaa vastaan. Edellinen armeija taisteli koko ajan "reckless" vaihtoehdolla ja oletin näidenkin tekevän niin. Reckless antaa +6 osumiseen ja aiheutettuun vahinkoon eli kaksi armeijaa meidän armeijaa vastaan tuhoaa sen yhdessä kierroksessa, noin niinko vain lukuja katsoen (periaatteessa +12 vahinkoon jos molemmat osuu plus se mitä menee yli DV 16:sta, hipareita armeijallamme on 18). Onneksi kävi toisin.

Seuraavaan kertaan, heitin siitä viestiä WhatsAppissa, vastailkaa.

[Blue_Hill]

Tämä oli erilainen pelikerta verrattuna edellisiin tämän kirjan peleihin. Saivat niin pelaajat kuin hahmot vaihtelua tuohon armeijan kanssa marssimiseen ja leirielämään kun tuota temppeliä päästiin tutkimaan. Se oli selvästi pelikerran parasta antia, alun leirihämmennys oli ihan viihdyttävää mutta siihen meni aika paljon aikaa. Tässä on nyt paljon maalailtu uhkaavia kuvia armeijan ylle (lentävät tiedustelijat, myrkytetty ruoka, vakooja jne), toivottavasti näihin saadaan jotain ratkaisuja tässä pian koska pelaajana tuollaisten kohtaaminen ja voimattomuus vaikuttaa asioihin on välillä hieman turhauttavaa.

Mutta temppeli on muikea paikka, mielekkäitä vihollisia jotka olivat myyttisiä voimiaan testaileville sankareille kuitenkin riittävä vastus. Tykkäsin puolidemonista, sopivan epäreilu. Gargoilit lieni ainoat viholliset joihin vähän turhauduin koska hiton kova DR ja taisin olla ainoa jonka iskuihin niiden DR vaikutti. Oils of Magic Weapon please.. Someone? Mutta niin, oli mukava hetkeksi palata tavallisempiin ympyröihin (pelaajan näkökulmasta), luolasto jossa vihollisia. Äänetön huone oli mainio lisä, aiheutti sopivasti paranoijaa. Kiva kasa aarteitakin saatiin, josta sekä pelaaja että hahmo ovat ihan riemuissaan, demonien tuhoaminen käy yhä tehokkaammin. :P

Seuraavaan pelikertaan, muiden kommentteja ja lootteja odotellen!

[Rosgakori]

Luolastokoluamista! Be still, my beating heart!

Alun leirin kaaos oli ihan jees, joskin juurikin tuo voimattomuuden tunne oli siinä aika vahva. Toisaalta tykkään itse ainakin keskusteluistani vankien kanssa, toivottavasti ne eivät syöneet liikaa aikaa. Kyllä mä niistä vielä oppipojat itselleni taon!

Mutta sitten tuli luolastonkoluamista, ja siitähän tykättiin. Gargoylet oli ihan jees, joskin aika heittopusseja loppujen lopuksi. Ghuulit tarjosivat sentään kosketuksineen vähän jännitytilanteita, mutta 12 hiparilla ne eivät kestä mitään. Papit oli vänkä lisä. Puolidemoni ja sängyn alla kikattavat ghuulit oli loistava loppuhuipennus, ja toi sen oikean haasteen siihen loppuun. Meikä approves, ja pääsin käyttämään wall of fireäkin, yay!

Ihme ötökkämeri, eikä kellään ole edes raidia mukana. Lootteja tänne!

[Miksalvarez]

Pelataas jo!
Kauhea hinku taas kentälle sankaroimaan. Viime kerrasta ehdoton silinterin nosto sille että päästiin testaamaan vihdoin mythic-voimia. Mukava nähdä sitä vanhan liiton pilkettä silmäkulmassa ja hauskuutta kun oman hahmon uudet puolet avautuvat mekaniikassakin. Sunnuntaihin

[Blue_Hill]

Tauon jälkeen oli mukava päästä jatkamaan rientoja, ehkä hieman enemmän oltaisiin voitu edetä tauon jälkeen mutta tästä se taas lähtee. Vaikka oli mukavaa niin muutaman kerran turhautti pelikerralla, pahoittelut siitä kun se näkyi myös ulospäin. Pahoittelut siitä. Ehkä isoin turhautuksen kohde olivat tappelut, joissa viholliset oli sellaista sorttia että Noctis oli täysin hyödytön. Veskavorit olivat immuuneja asevahingolle ja kuningattaren vieressä mentiin puhtaasti nopan varassa, että pääseekö tekemään mitään. Samoin vrockin dr 10/good ja korkea AC teki Noctiksen taistelusta "täysin turhaa" (PA hyökkäyksen bonus flänkistä 10/10/5, vahinkoa jotain 3-8 väliltä vahvalta kädeltä, offilta joko 0-4 pistettä). Ei tuossa noin muutoin olisi ollut mitään vikaa, tuollaisia tappeluita tulee ja kaiken ei tarvitse aina olla reilua. Pidemmän puoleisen tauon jälkeen on kuitenkin ikävä palata pelipöytään ja olla koko pelikerran ajan lähes hyödytön taistelussa (esim. en tehnyt koko pelikerralla pistettäkään vahinkoa). Myös kesken taistelun pois teleporttaava vihollinen oli turhauttava, osittain tuosta resurssien kulutussyystä.

Mutta veskavorien luola oli ihan vänkä paikka tutkittavaksi. Leirissä jutustelu oli myös ihan kivaa vaikka pidemmän tauon jälkeen nuo nimet palaili itselleni ainakin vähän hitaasti. Samoin karttojen kohtalon pieni unohtuminen oli harmittavaa. Hyökkäyksen suunnitteluun meni paljon aikaa, sääli että hyökkäys itsessään siirtyi vasta seuraavalle pelikerralle. Tuntui hieman, että se aika meni osittain hukkaan kun ei päästy mitään vielä toteuttamaan. Tuo hyökkäyksen suunnittelun hitaus johtunee paljon siitä, että me pelaajina haluamme hoitaa hommat ilman suuria riskejä, kun taas tilanteet joihin päädytään on aina sellaisia missä riskit tuntuvat todella suurilta. Siksi tuohon suunnitteluun menee aikaa ja siinä nousee esille paljon vastalauseita ja uusia ehdotuksia. Mielenkiintoinen oli myöskin Irabethin ajatus siitä, että tulevana yönä on hyökättävä, vaikka myyttisen nelikon yksi jäsen on loitsujensa vuoksi levon tarpeessa. Me kuitenkin mahdollistettiin armeijan pääseminen tuonne Drezeniin hetkeä aikaisemmin oman henkemme uhalla. Noctiksen teki mieli sanoa Irabethille hieman tästä mutta päätti antaa asian olla, koska Neeman vastahankaisuus kaikkeen oli lähes yhtä typerää. :P Mutta oli jännä miten irabeth kysyi nimenomaan Noctiksen mielipidettä, se oli hyvin yllättävää.. Jotenkin en osannut yhtään odottaa aiempien pelikertojen pohjalta tuota. Tälläsiä sekavia aatoksia pelikerran tapahtumista.

Kuhan päästään jatkaan niin on taas parempi mieli. Seuraavalla kertaa taas saadaan enemmän seikailtua.